Kulttuurikävelyllä


Tiistaina olin oikein kulttuurikävelyllä. Ritva Palviainen ja Mirja Knuuttila tarinoivat puolentoista tunnin ajan elävästi niin Seminaarinmäen kuin Älylän alueen taloista ja entisistä asukeista parinkymmenen hengen ryhmälle.

Jyväskylän yliopiston kirjaston edestä alkaneella ja Kramsunkadun yläpäähän, Liikuntaa vastapäätä päättyneellä kävelyllä etenimme vain lyhyehkön matkan, mutta ehdimme nähdä ja kuulla paljon. Tällaisella leppoisalla lenkillä ehtii oivallisesti pysähtyä kerrankin katsomaan sitä, minkä ohi niin helposti arkena tai pyhänä kulkee. Toki ryhmässä ei voi pysähtyä paikalleen pitkäksi aikaa, kun muut jo ovat siirtyneet seuraavaan kiinnostavaan selostuskohteeseen, mutta onpa taas lisää sellaista, mihin palata ihastelemaan toisen kerran.

Kierros pohjautui pitkälti ns. Älylän reittiin, johon voi tutustua Jyväskylän kaupungin nettisivuilla. Matkan varrelle mahtuu paljon kulttuurihistoriaa ja kiinnostavia henkilöitä, jotka ovat asuneet, opiskelleet tai työskennelleet kampuksella tai sen tuntumassa. Kävely tutustutti erityisesti Wivi Lönniin ja hänen arkkitehtuuriinsa, josta mieleen jäävät erilaiset viehättävät ikkunat; hänelle eritoten keittiön valoisuus oli tärkeää. Onneksi kaikkia kauniita vanhoja taloja ei 1960-luvan purkamisvimmassa tuhottu, vaan ainoastaan yksi ainoa pieni kerrostalo ehdittiin pykätä nykyisen Wivi Lönnin kadun päähän ennen kuin vanhat talot saivat armon jäädä.

Lounaispuiston yläpuolinen entinen viljamakasiini-kirjasto-museo, nykyinen Rehtoraatti, toi esille runoilija Juhani Siljon ja Ain' Elisabet Pennasen suhteen, joka herätti aikanaan pahennusta. Suhteesta kertovaan, Pennasen kuoleman jälkeen postuumisti julkaistuun romaaniin Kaksi raukkaa pitääkin muistaa tutustua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi