Sateinen Colmiane

Aivan alkumatkan reitti seurasi kyläteitä, kunnes kääntyi rinteeseen ja muuttui lehtipuiden reunustamaksi poluksi. Ylempänä puusto muuttui enimmäkseen havupuiksi ja näkymät alas laaksoon paranivat; pian taakse jäänyt kylä näytti pieneltä jossain siellä alhaalla.

Olin unohtanut ottaa hanskat taskuun, mikä kostautui kun saavutin Colmianen (alt. 1503) jo hiljenneen laskettelukeskuksen. Sade oli voimistunut ylemmäs noustessani ja näpit olivat jo hieman kohmeessa. Rinteiltä olivat jo lähes kaikki lumet sulaneet, mutta sade jäähdytti ilmaa reippaasti, joskaan ei ihan nollaan asti.

Matkailuinfon madame ehdotti sinne poiketessani, että palaisin St-Martin-Vésubien kylään maantien laitaa; joku varmasti ottaisi minut kyytiin matkan varrelta. Kysyin kuitenkin polkusuositusta paluumatkalle, sillä ei tehnyt mieli hypätä kumipyöräin kyytiin. Päädyimme siihen, että olisi fiksuinta palata samaa, hyväkuntoista polkua alas, jos kerran ehdottomasti haluan kävellä. Pysähdyin vielä teekannulliselle ainoassa aukiolevassa ravintolassa, josta niin ikään ehdotettiin kävelyä tien laitaa, mutta tee lämmitti tarpeeksi ja päätin suunnata samaa reittiä alas kylään.

Kuin ihmeen kaupalla sade lakkasi pian ja sain nauttia paluumatkasta hiljalleen kirkastuvassa säässä. Kylän laitamilla käännyin Sentier vert (vihreä polku) -merkitylle maisemapolulle, joka oli vasta heräämässä vihreyteensä; kukkaset olivat vielä pääosin nupullaan ja raukeita talven jäljiltä. Polku seuraa vehreitä pihoja ja niittyjä, päätyen Vésubie-joen ylittävälle kivisillalle. Siitä on enää muutama askel ylemmäs kylän keskustaan.
*Takauma 4 Ranskan reissulta.