Lumikenkäilyä Kolilla: Ryläys

Kolin maastossa kulkee hieno vaelluspolku, Herajärven kierros. Reitistä voi nauttia pieniä pätkiä kerrallaan talvellakin - lumikengillä. Herajärven reitti koukkaa Jeron järven eteläpuolella sijaitsevan Ryläyksen kautta, jonne voi tehdä leppoisan päiväretken sen läheiseltä P-paikalta.
Olemme valmistautuneet reitille hyvän kartan kera ja olen kulkenut tästä sulan maan aikaan aiemmin, mutta on silti mukava nähdä parin kulkijan astelema ura edessä. Ukko-Kolilla näimme vilauksen kahdesta rinkkaselkäisestä lumikenkäilijästä, jotka olivat selvästi päättämässä pidempää retkeä, joten oletan että he ovat talloneet polkua allamme.
Edessä on kaunis, lumipeitteisten puiden suojaama metsäpolku. Herajärven kierroksen siniset reittimerkit erottuvat sinänsä hyvin, mutta niitä ei ole talvea ajatellen riittävän tiheässä, koska lumi on tyystin peittänyt polun pohjan.
Mörkövaaran rinnettä vartioi kelo, jonka takaa erottuu pilkahdus Kolin vaaramaisemista. Lumisadetta on kuitenkin ilmassa, eikä taivas ole kirkas, joten tänään näkyvyys on rajoitettu.
Onkohan tuolla kuusten latvojen takana Mäkrä? Maisema on kuin mustavalkoisessa valokuvassa.
Painavan lumen alla taipuneet oksat laskeutuvat joskus hyvinkin alas polun päälle ja kulkija saa kumartua. Tai ottaa lumiputouksen niskaansa. Lunta tömähtää satunnaisesti oksilta alas aivan itsekseenkin.
Metsä on täynnä pakkasessa jähmettyneitä, pehmeän pyöreitä lumitaideteoksia. Tuoreesta lumesta ei nyt erotu yhtään eläinten jälkiä. Lähde on syystäkin jätetty rauhaan lumen alle, sillä kylttiin kiinnitetty tiedote huomauttaa veden olleen viime mittauksessa juomakelvotonta.

Reitti on pääosin helppokulkuinen, eikä ennen Ryläystä ole kuin yksi tiukempi, jyrkkä nousu. Pitkälankkuiset, terassimaisesti kohoavat pitkospuut juuri ennen Ryläyksen suota ovat lumen peitossa ja kuljemme mieluummin pitkoksien vieressä.
Kun saavumme Ryläyksen suoaukealle, näkymä on unenomaisen jähmettynyt. Rikkumaton hanki peittää maisemaa ja opasteet ovat huurteen peittämässä unessa. Kodalla on viime yönä yöpynyt lumikenkäilevä parivaljakko, joten päättelimme aivan oikein: he ovat tarponeet Ryläykseltä Ukko-Kolille päivän mittaan.
Nousemme kodalta 100 metrin matkan ylämäkeen Ryläyksen korkeimmalle kohdalle, näkötornille, joka on huurrekuorrutuksen koristama.
Riisun lumikengät jalastani ja kapuan puutikkaita ylös torniin. Lunta, lunta ja lunta, tumman ja vaalean kontrasteja, hiljaisuutta silmänkantamattomiin.
Muistelen tornissa maisemaa muutama vuosi sitten, kun olin täällä kesäkuussa. Tuolloin kuulin kuulin juuri Ryläyksen kodalla toisen kulkijan tarinaa hänen lumikenkäretkestään tänne. Silloin ajattelin, että olisipa mukava... Ja täällä sitä ollaan!

Pidämme evästauon viileässä, tilavassa Ryläyksen kodassa. Olemme sen verran myöhään liikkeellä, että emme tee tulia, onhan vielä nähtävä tassutella takaisin lähtöpaikkaan. Pyry tuiskuttaa jo jälkiämme umpeen aukealla.

Paluumatkalla teeri pölähtää aivan polun vierestä lentoon. Näköhavainnon linnusta tekee perässäkävelijä; itse vain kuulen kahahduksen, mutta en näe, koska pipo on valahtanut silmilleni. Siinä oli ainoa luonnonelävän ääni tällä lumikenkäkävelyllä omien askeleidemme, lumituiskun ja tuulen lisäksi. Rauhaa.

Kommentit

Suositut tekstit