Lunta, taidetta, lunta

Helsingin taivas puskee alas yhä lisää lunta ja tuuli puhaltaa tuiskun suoraan naamalleni. Vedän hupun kasvojeni eteen ja jatkan kävelyä. Keskuskatu on tavallisesti vilkas tähän aikaan, mutta nyt kadulla on tuskin ketään.

Parin korttelin päässä rautatieasemalla on myös hiljaisempaa, vaikka junia kohti kiiruhtaa yhä ihmisiä. Aseman länsisiivessä muutama ohikulkija pysähtyy taideteosta ihmettelemään.
Kaarina Kaikkonen on tuonut asemahalliin teoksen Missä kotini on. Taideteos koostuu sekalaisista vanhoista nyssäköistä ja matkalaukuista, jotka on pinottu talon malliseen muotoon. Tästä ulko-ovien suunnasta katsottuna synkeän tylsän värinen talotönö on kuin pikkuruinen kappeli. Matkakokoinen sellainen, kulkee mukana. Ainakin jos matkustavaisia laukkuineen on tarpeeksi.
Aseman päähallin suunnasta laukkukeko on tyystin erilainen. Täällä vallitsee värikkyys ja laukkupino on rysähtänyt sekamelskaksi, romahtanut kasaan, ei ole pysynyt koossa? Tällä puolella on eri tarina.
Yläpuolellani palavat upeat lamput, jotka muistuttavat valaistuja paperirullia, joiden ympäri on kiedottu kultainen nauha. Ehkä arkkitehti Eliel Saarinen suunnitteli myös nämä lamput, ei vain asemarakennusta...

Astun ulos asemalta, takaisin tuulen ja lumen armoille, kadun yli, ja toisen, ja kolmannen...

...kunnes saavun taas sisätiloihin, kulkeakseni Forumin ostoskeskuksen halki. Forumin ala-aulasta kohoaa suurikokoinen taideteos, jota ei ehkä edes sellaiseksi tajua: sinisävyinen rakennelma Hopeiset sillat, joka on taiteilija Kimmo Kaivannon luomus.
Kun Forumin ylätasanteelta katsoo alas, taideteos näyttää kasvavan suoraan lattiasta. Siltarakennelman vieressä on neliskanttinen allas, jonka keskellä on huomattavasti pienempi veistos, tekijänä samoin Kimmo Kaivanto. Muistan lukeneeni äskettäin lehdestä, että 15 metriä korkea Hopeiset sillat tulee olemaan haastava tapaus, kun Forumin alakerran aukiota remontoidaan. En osaa kuvitella, miten tämänkokoisia teoksia muka voisi siirtää paikoiltaan!
Ulkosalla lumisade jatkuu. Käännyn Yrjönkadulle ja kulman takana odottaa hotelli Torni, jonka pihalta loistavat värikkäät valot. Mitähän ne ovat?
Hotelli Tornin sisäpiha on viehkosti koristeltu erilaisilla lampuilla, niin valoköynnöksillä kuin mm. kukkaruukkujen mallisilla värivalolyhdyillä. Eikä siinä kaikki.
Mietin, onko tämä oikeasti ulkoilmabaari vai vain lavastus johonkin tilaisuuteen? Jakkaroilla on yllään pörröiset, nyt lumiset istuinpäälliset, mutta baarimikkoa ei näy missään. Ehkä keli ei ole paras mahdollinen drinkkien nauttimiseen pihaterassilla. Tai ainakin juoman pitäisi olla jotain kuumaa.
Kävelen Espan puistoon, joka on edelleen kivasti valaistu - valoköynnökset koristavat osaa kookkaista puista.  Kirjailija Zacharias Topeliusta kunnioittaa kahden nuoren neidon patsas Svenska Teaternin rakennuksen luona. Miksiköhän he katsovat eri suuntiin? Haa, kättään koholla pitävä neito on saanut toiseen ranteeseensa keltaisen neulegraffitin!

Kuulen lähettyviltä pillin vihellyksen, sen jälkeen jotain painavaa mäsähtää katuun. Ja kohta sama uudestaan. Poliisiko siellä viheltelee? Ei suinkaan; kadun varressa päivystää vahti, joka huolehtii siitä, ettei kukaan jää katolta pudotettavan lumen alle. Turvallista kävelymatkaa.

Kommentit

  1. Nuo Kaarina Kaikkosen teokset ovat hienoja, saa toiset ajattelemaan, toiset ihastelemaan ja toiset mahdollisesti vain kummaksumaan outoja kekoja.
    Helsingissä on kauniita valoja ja taidetta lumimyräkänkin keskellä.

    VastaaPoista
  2. Kaikkonen osaa yllättää ja pysäyttää. On aika huimaa, että hän tekee rohkeasti juuri näitä "katoavia" teoksia, joilla on rajallinen elinkaari!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit