Ruokolahti: Kissan kierros

Ruokolahden eteläkarjalaisissa metsämaisemissa kulkeva Kissan kierros on Puntalan kyläyhdistyksen aikaansaannos; seitsemän kilometrin pituinen merkitty reitti, jonka varrelta löytyy myös taukopaikka.
Entä mistä Kissan kierros löytyy? Imatralta saavuttaessa Puntalantie kääntyy heti kuutostien moottoritieosuuden päätyttyä oikealle Oritlammen kohdalta. Kierroksen lähtöpaikalle ohjaava opaste löytyy Puntalantien varresta, muutaman kilometrin päästä kuutos- eli Karjalantieltä. Auton voi jättää parkkiin vastapäisen Sopenmäentien alkupäähän, mistä jalkamatka alkaa.
Alkajaisiksi on seurattava Kissan kierros -kyltin ja postilaatikon takana olevaa hiekkatietä ja sen varressa olevia keltaisia maalimerkkejä varsinaiseen polun lähtöpaikkaan. Jibii, reittikartta! Ei mukaan otettavaksi, mutta olen jo ottanut oppia eri retkillä ja otan kartasta kuvan, varmuuden vuoksi...  Kartta ja opasteet vahvistavat, että kyseessä on ympyräreitti, mikä ilahduttaa heti.
On kaunis kevätpäivä pääsiäisen aikoihin, eikä näillä korkeuksilla vielä viheriöi. Kuivan mäntyvoittoisen kankaan jälkeen vastaan tulee suoriin riveihin istutettu koivikko.
Maassa rohjottava Raja-Karhun kierroksen tunnuskuva näyttää armeijahenkiseltä. Tällä nimellä näissä maisemissa on järjestetty ainakin Kaakkois-Suomen Rajamieskillan erähiihtotapahtuma.
Alkumatkasta polku on varsin leveä, jopa traktorin kuljettava... Mutta onneksi ura kapenee pian metsäpoluksi, jollaista on aina mukavampi astella.
Liekö tässä kököttänyt komeampikin, kaksihaarainen kelo? Paikalle jätetty kanto poseeraa jotakuinkin puolitosissaan.
Metsäpolku laskeutuu vähemmän mairittelevasti nimetyn Haisevanlammen rantaan. Jos täällä joskus tuoksahtaakin (epäilen kyllä, että lähinnä suolle!), näin jääkannen aikaan ei aromiongelmia ainakaan ole. Pitkospuut pitävät kosteammallakin kelillä jalat kuivina.
Vasemmalla puolella polkua tulee vastaan kalliota ja kyltti: luola! Onkohan tiedossa oikein onkalossa pistäytyminen?
Ehei, sillä Kissan kierroksen luola on lippaluola, joten siihen ei tarvitse ryömiä tai pujottautua ahtaasta suuaukosta. Leveän kalliokaton alle mahtuu hyvin porukkaa pitämään sadetta (tai näemmä jopa tulta, nuotion jämistä päätellen). Isonvihan aikaan 1700-luvulla kansa pakeni vihollista turvaan metsiin, myös näille seuduille. Kalliolipan alla pidettiin myös hartaustilaisuuksia, minkä vuoksi paikka sai nimen Kivikirkko.
Heitän hyvästit luolalle ja tulen polkujen risteykseen. Keltaiset maalimerkit näyttäisivät ohjaavan suoraan eteenpäin, mutta nuolikyltit käskevät tuplauraa oikealle, Riihikivelle. Hyvä on, siis kivikeikka. Opasteet muuttuvat keltaisiksi nauhoiksi maalausten sijasta ja kääntyvät tovin kuluttua vasempaan. Saavun hakkuuaukealle, ylitän ojan ja tapaan kumollaan olevan ja tulosuuntaani osoittavan Riihikivi-kyltin, mutta jatkan silti polkua eteenpäin. Joku on toivottavasti vain pelleillyt.

Sitkeys kannattaa, sillä Riihikivi löytyy lopulta. Kapuan kookkaan kivenlohkareen päälle, joka on yllättävän tasainen. Kiveä tarvittiin isonvihan (1700-1721) aikaan silloin, kun venäläiset olivat asettuneet kylään asumaan ja kyläläiset hakivat nälkäänsä pelloilta viljaa yöaikaan - ja kantoivat saaliinsa tälle kivelle puitavaksi.
Polku ei jatku kiveltä enää eteenpäin, joten palaan keltaisilla nauhoilla merkittyä uraa pitkin takaisin Kissan kierroksen maalimerkkireitin luo. Muualla reissatessa olen oppinut rastin tarkoittavan reittimerkkinä sitä, että EI tähän suuntaan, joten tämä on hiukka hämmentävää. Uhmaan kuitenkin "kieltoa" ja kas vain, pian polun varresta löytyy taas normaaleja keltatäpliä. Ja matka jatkuu.

Kangasmaastossa on kuivaa ja mäntyjä on harvennettu. Mäen jälkeen vastaan tulee hiekkatie ja maisemassa on jotain tuttua. Ihan kuin olisin käynyt täällä aikaisemmin... Hetkonen, Ollin polku kulkee varmasti näissä main.
Tunnistus on ihan oikea, sillä Vaarasmäen laavu sattuu tosiaan sekä Kissan kierroksen että Ollin polun varrelle. Laavu on edelleen hienossa kunnossa ympäristöineen, polttopuita on kulkijoiden käytettävissä ja huussikin on siisti.
Kissan kierros jatkuu hiekkatietä pitkin. Kesken suoran joudun kaivamaan kartasta ottamani kuvan esille, sillä opaste osoittaa tietä suoraan eteenpäin, mutta maalimerkkejä näkyy myös oikealle johtavan kapean polun varrella. Oikea suunta on edelleen eteenpäin. Ehkä sieltä oikealta sitten tulee liityntäpolku.
Tie vie halki metsämaan, myös hakatun, ja saavuttaa peltomaiseman maalaistaloineen. Ja sieltä se viimein tulee - reitin ainoa kissa, joka ylittää vikkelästi tien ja sujahtaa navettaan. Katti ei valitettavasti suostu tulemaan kuvattavaksi. Traktorit kunnostavat tietä, jolta astun kohta taas sivuun. Reittimerkinnät harvenevat hetkeksi, mutta paljaan koivikon halki kulkevasta polusta ei voi silti erehtyä. Hakkuuaukean laidassa pysähdyn kuuntelemaan taiturimaista linnunlaulua. Ken olet, sinä kuusen korkeuksissa keikkuva kultakurkku?
Vastaan tulee taas viitta: Ketun luola. Jos repolainen on nyt mahdollisessa pesäluolassaan kiven alla, se on hiirenhiljaa. Lampsin pois häiritsemästä.
Mutkittelevan puron halkoma lehto odottaa vielä kevätsateita ja vihantaa aikaa, viileyden väistymistä. Vielä ei maastosta erotu kukkivia näsiöitä, joita etelämmässä on jo saanut ihailla, mutta virkeämpi väritys syntyy varmasti pian. Tähän aikaan pitää vielä käyttää mielikuvitusta...

Kun polku nousee taas kuivempaan maastoon, ounastelen että lähtöpaikka on lähellä. Aivan oikein, tuolla erottuvat lähtöpaikan kyltit. Kiitos Puntalan kyläyhdistykselle kiinnostavasta reitistä ja sen kunnossapidosta!

Kommentit

  1. Miten sinä näitä reittejä löydät? Taas uusi, kiinnostava luontopolku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on polkuja täynnä :) Totta on, että kaikista valmiiksi tehdyistä reiteistä ei ole aina helppo löytää tietoa, mutta harrastan sekä googlausta, paikallisia tietolähteitä että karttojen tutkailua. Ja muutamakin reitti on löytynyt ns. vahingossa, kun olen vain huomannut reittikyltin maastossa tai tien varressa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit