Kaukovaellusta

Jonkinlainen surumielisyys leijuu paikkakunnan yllä. Helppo sanoa näin ulkopuolisena? Muutaman päivän kävelyillä on mieleen muistunut surullisia tapahtumia Imatralla, tämän ja tuon kävelytien varressa.

Vuoksenniskalla kohtasimme vanhan miehen, joka oli taas ulkona hiljaisen Kaverinsa kanssa. Kaveri asuu hänen kanssaan, tuo kuulemma häntä joka päivä ulos, tänäänkin jo toista kertaa, mutta ei puhua pukahda. Niin. Rollaattori ei virka mitään, mutta auttaa pois yksinäisestä kodista, ihmisten ilmoille. Siinä katetun bussipysäkin penkillä mies istui rollaattorinsa kanssa, tervehti ystävällisesti ohikulkijoita ja toivoi että joku pysähtyisi vaihtamaan muutaman sanan. Pysähdyimme hetkeksi. Hänelle halusi täydestä sydämestään toivottaa hyvää pääsiäistä.

Sydäntäsärkevää, kun tuota pysähtyy ajattelemaan. Tämä yksin elävä vanhus sentään jaksaa lähteä ulos ja uskaltaa yrittää kontaktia kylänmiesten ja -naisten kanssa. Nykykylä vain on liian iso, ohikulkijoissa liikaa tuntemattomia ja kiirettä, ehkä varovaisuutta tai epäluuloisuutta. Mitä se yrittää, mitä se höpöttää, ei minulla ole aikaa, en minä sitä tunne, pysähtyköön joku muu. Kuinka moni onkaan yksin kodissaan, ei jaksa, halua tai uskalla enää lähteä ulos ja yksinäistyy entisestään.

Ohitin Vuoksenniskan, joka on kuin villin lännen pikkukaupunki. Yksi pääkatu, jonka varrella ovat niin saluuna kuin muut välttämättömät puodit. Useat liikehuoneistot ovat tyhjenneet, eikä uusista yrittäjistä ole tietoa. Kirjasto on onneksi vielä tallella. Kolmen Ristin kirkolla, by maestro Alvar Aalto, en pysähtynyt. Askeleeni seisahtuivat vasta paikallisen rahan pyhätön portilla, Kaukopään tehtaalla, joka vielä merkittävästi ylläpitää paikkakuntaa Tainionkosken kanssa.

Aivan tehtaan kupeessa oli pieni E10-kyltti, jolla viitataan Euroopan kaukovaellusreitistöön. Kuulostaa vaikuttavalta. E10 yltää Nuorgamista aina Gibraltarille saakka. Koska kävin kääntymässä Kaukopäässä asti, sain kulkea pienen tovin ihan kaukovaellusreitillä.