Muuratsalon maisemaluontopolku

Muuratsalon luontopolku, tai Paljaspään luontopolku (kuten se on Jyväskylän nettisivuilla nimetty) alkaa Muuratsalon rinteeltä Rusakontien päästä.

Alkumatkan maasto on pitkälti ruskean sävyjä täynnä, mutta metsän muutamien jalopuiden lehdet lisäävät väriä maisemaan, toistamalla reittimerkin keltaista.

Polku kiipeää loivasti ylemmäs, mutta en arvaakaan, mitä on edessä...

Kerrassaan mahtava, avara kallio: Paljaspää. Kallion laella on tilaa katsella ja taivastella edessä avautuvia Päijänteen maisemia. Tässä on meidän mini-Kolimme, 146 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ei ole tullut mieleenkään, että näin hieno maisemapaikka löytyy nykyään Jyväskylän alueelta (ennen kuntaliitosta Muuratsalon pohjoispää oli osa Säynätsalon kuntaa). Ollapa vielä aurinkoinen päivä... Tänne voisi hyvin kuvitella kivan piknikin.

Jatkan polkua pitkin kalliomännikköä, jonka maaperää värittävät iloiset mustikanvarvut. Polun poikki on kaatunut yksi opasviitta; toisen kaatuneen saan kammettua takaisin pystyyn. Viitoissa ei saa roikkua...

Alempana kallioilla tulee vastaan jyrkkä sammalien peittämä seinä, jota peittävät kaikenlaiset viheriät kasvustot. Kallioseinän äärellä pitäisi olla mukana sammalista kertova opaskirja, sillä opastaulussa ei ole lajien kuvia. Mikä ihme on kiharainen omenasammal?

Lehtomaisemassa poikkeamisen jälkeen polku kääntyy jälleen ylöspäin ja polku kapenee. Edessä on lisää kallio- ja kivimaisemaa: erikokoisia siirtolohkareita riittää.

Useimmat isot kivenmurikat ovat ehjiä, mutta mahtuu joukkoon yksi haljennutkin kookas yksilö. Tämäkin on muistumaa jäämassojen liikkeistä ja Muinais-Päijänteestä.

Ohitan opasteviitan ja vastaan tulee haarautuva polku, eikä keltatäpliä näy puissa tai kivissä lähellä tai kauempana. Alueella on oltu metsätöissä harventamassa, olisikohan reittimerkitty puu joutunut kaadon uhriksi? Hetken tutkailun ja pähkimisen jälkeen arvelen polun jatkuvan ylärinteen puolelle oikealle ja kohta merkitty polku-ura taas löytyy. 

Mäen päällä palkitsevat jälleen Päijänne-maisemat, tällä kertaa etelään päin. Metsäpolku yhtyy leveään kärrytiehen, jota kannattaa seurata oikealle - sieltä löytyy jonkin ajan päästä myös reittimerkkejä. Rastitauluista yksi, numero 10 tosin jää minulta huomaamatta.

Vasemmalle jää kännykkämasto, edessä siintää hieno koivikko. Koivut ovat aina kauniita, oli niillä lehtipeite tahi ei.

Reitin viimeisen mäen rinteeltä saa vielä kerran katsella alhaalla siintävää Päijännettä. Tästä onkin mukava lasketella takaisin luontopolun alkupäähän!