Rantarauhaa Hangossa

Joulukuinen päivä huviloiden Hangossa. Kävelen Appelgrenintietä ja hidastan askeleitani, kun ohitan upean villan toisensa jälkeen. Monikohan niistä on talvilevolla? Toivottavasti useimmissa on asukkeja myös talvella.

Hangon kaksitorninen Casino (1879) näyttää uljaalta säässä kuin säässä. Talvimatkalaisen kohtalona on, että rakennuksen ovet eivät aukea, vaikka nurmikko on taatusti nyt aivan yhtä vihreä kuin kesällä.

Rantahietikko Casinon edessä ei ole tietävinäänkään, että nyt on joulukuu. Edes pienen pientä jäätä tai hyhmää ei näy. Iloitsen siitä, että aurinko pilkahtelee oikulliselta taivaalta.

Voisi melkein luulla, että kalliolla rantaa vartioiva painava tykki olisi ampunut ystävällistä valoa yläilmoihin, piristämään muutoin harmaata päivää.

Jalkani johdattavat minut kuin itsestään Itälahden itäiseltä laidalta alkaville Puistovuorille, pitkin Rakkauden polkua (ent. Lemmenpolku tai kihlajaispolku), joka on useimmissa kohdissa sen verran kapea, että sitä voisi olla vaikea kulkea käsi kädessä. Vaan tarkoitus lienee, että kulkija malttaa pysähdellä armaansa kanssa...

Männynneulasten peittämässä maassa on merkki siitä, että joku lemmenpari on täällä kulkenut; G&J:n jäljiltä löytyy koukeroilla koristettu laatta. Asetan askeleeni varovasti, kun laskeudun kaiteen ympäröimälle hiidenkirnulle. Onneksi kalliot eivät ole nyt jäiset, ainoastaan märät. Pysähdyn bunkkerin viereen hengittämään meri-ilmaa ja katsomaan horisonttiin. Täällä on tilaa.

Rakkauden polku mutkittelee eteenpäin. Nyt kuivan uoman ylittävän puusillan kaiteessa on teinien tussittamia lemmenviestejä. Jag elskar Dig!

Laskeudun tuulisilta kallioilta kivirappusia alas. Vasemmalla puolellani pitkä kallioseinämä on lähes kauttaaltaan sammalen peitossa, kuin sammalmuuri. Polku muuttuu pikkutieksi ja huomaan sen ympärillä lukuisia linnunpönttöjä. Niitähän on tiheässä kuin lomamökkejä leirintäalueella. Tässä taitaakin olla lintujen lomakylä.

Jatkan matkaa Långsandan kävelytietä pitkin, kohti Kolavikenin toista laitaa ja Neljän Tuulen Tupaa. Jännittää, tuleeko taivaalta kohta sadetta vai ei.

Pitkältä näyttävä rantapolku sujahtaa nopeasti, onhan sen varrella katseltavaa. Oikealla puolella pilkistävät mäntyjen lomasta isot ja pienemmät rantahuvilat, vasemmalla hiekkarannan tuolla puolen velloo meri. Seuraan tovin katseellani suurta rahtilaivaa, joka on juuri lähtenyt Hangon satamasta ylittämään Itämerta.

Pääsen kuivana kesäkahvila Neljän Tuulen Tuvalle, joka on tietenkin talvilevolla, luukut kiinni. Tuvan mantereen puoleisen päädyn kukkalaatikoissa sinnittelevät vielä rosmariini, timjami ja persilja aivan vetreinä. Ihan totta, nyt on joulukuu!

Mietin, onko rantakallion vakaa pyöreä kivipöytä ollut paikallaan jo Mannerheimin omistaessa kahvilan, vai onko se uudempi tekele. Joka tapauksessa, nerokas ratkaisu, sillä heppoisat muovikalusteet eivät tuulten armoilla kauaa pysyisi. Aallot lyövät yhä tuimemmin rantakallioihin, joten on aika lähteä takaisin Hangon keskustaa kohti.

Juuri silloin alkaa armoton raekuuro, joka muuttaa maiseman yhtäkkiä. Valkoiset rakeet täplittävät maan valkoiseksi. Edelläni kulkenut pariskunta siirtyy puiden katveeseen odottamaan kelin rauhoittumista, minä nyöritän hupun kiinni ja jatkan matkaa.

Aivan kuin joku olisi ropsauttanut ison pussillisen raesokeria Hangon ilmatilaan! Tällä kävelytiellä löytyy sekä hyvin pientä että isoa katsottavaa...

Raekuuro on ohi muutamassa minuutissa ja tuulikin alkaa laantua. Hetken ajan aurinko valaisee taas aaltoja ja Långsandan raesokerin kuorruttama hiekka näyttää aivan epätodelliselta. Pysähdyn katselemaan katselen edessäni etelään avautuvaa merta. En osaa edes kuvitella, millainen tämä ranta on kesäaikaan. Nyt maisema on kuin yksin minun, ja äänet vain luonnon ääniä.

Hangon keskustaan palattuani alkaa iltapäivän hämärä; pihavalot alkavat jo valaista. Kurkistan sisäpihalle, jolla näyttää aivan joululta, vaikka lumi puuttuukin.

Kuljen Bulevardia, kun sadepisarat alkavat pitää seuraa. Taitaa olla jo aika mennä toviksi lämmittelemään... Suuntana tietenkin Alan's Café, ja kohta edessäni on kuppi kuumaa sekä ihana tuore sämpylä. Antaa hämärän laskeutua.