Usvakävelyllä Jyväskylässä

Ikään kuin Jyväskylä nukkuisi vielä, vaikka kello on ainakin vähän yli kahdeksan aamulla. Missä kaikki ovat?

Aamu-usva sinnittelee Tuomiojärven yllä eikä salli auringon päästä lävitseen kuin ohuesti, harmaan himmeänä kajastuksena.

Kortesuon rantaa seurailevalta kävelytieltä voi astua muutaman askeleen (tai mennä vaikka pyörätuolilla) samassa tasossa olevalle katselulavalle, jolta aukeaa näkymä nyt aavemaiselle Eerolanlahdelle. Tähän aikaan vuodesta ruovikosta ei kaiu samanlainen lokkimekkala kuin alkukesästä.

Vaikka en haluaisi vielä sitä myöntää, on tässä usvankosteassa aamussa jo tuulahdus lähestyvää syksyä. Värimuutoksiakin alkaa jo olla lehvissä siellä täällä...

Pujahdan kävelytieltä Viitaniemeen oikaisevalle polulle, jonka varressa on aiempaa väljempää; heiniä on niitetty reitin ympäriltä ensimmäisen kerran tänä kesänä. Eikä siinä vielä kaikki - osittain jo hyvinkin heikkokuntoiset ja katkeilleet pitkospuut on vastikään kunnostettu. Kyllä nyt kelpaa kulkea tuoreita, leveitä lankkuja pitkin!

Jousiammuntakentän toisella puolella,  Viitaniemen ja Kortesuon välissä viljelypalstat suorastaan pursuavat tuoretta satoa. Yksi on kasvattanut auringonkukkia, toinen kesäkurpitsoita, herneitä... Ahkerat, ahkerat puutarhurit.

Käännyn vasemmalle Taidepolulle ja nousen sen päästä kävelytietä pitkin kohti Jaroslavlin aukiota. Tiedepolun valkoiset rivitalot erottuvat juuri ja juuri täälläkin vielä sakeana leijuvan sumun joukosta.

Viitatornin huippu kätkeytyy sumuverhon taakse heti, kun olen kavunnut Nisulan montun vierestä Aatoksenkadulle. Minne seuraavaksi? Jospa vaikka Möyrykadulle.

Möyrykatu tuo minut Sepänaukiolle, missä kirpputorikansa on jo ehtinyt aloittamaan kaupankäynnin. Täällä täytyykin olla aamuvirkku - myyjien on hyvä olla paikalla jo ennen aamuseitsemää, jos mielii jotain tiettyä myyntipaikkaa.

Valun Sepänkadulta alas kohti keskustaa ja sen vielä uneliaita katuja. Harjunkulman rakennuskompleksi alkaa vähitellen umpeutua, sillä viimeistä palasta tulevaan umpikortteliin on alettu jo rakentaa.

Samalla tulee Harju- ja Väinönkadun nurkalta menemään umpeen Harjun kulmaan vielä nyt avautuva näkymä...

Jyväskylän kauppatorilla on vielä melko hiljaista, mutta osa myyjistä on jo ehtinyt laittaa tuotteensa esille ja ensimmäiset kahvittelijat istuskelevat torin kahvilakojuissa. Ostan heti mukaan erinomaisen näköisiä Florence-mansikoita ja päätän palata toriostoksille myöhemmin päivällä. Ah, kotimaisia omenia! Ja kuinka herkullisia tuoreita vihanneksia ja marjoja!

Siirryn torilta Yliopistonkatua pitkin Asemakadulle. Majesteettisena kadun yläpäässä seisova, ihmeellisesti uhanalainen Jyväskylän lyseo mietityttää edelleen. Toivottavasti lyseon hieno historia saa jatkua.

Kävelykeskustassa on hämmentävän hiljainen tunnelma, aika on pysähtynyt. Usvainen valopeite hämärtää edelleen taivasta. Askeleeni kopisevat kivilaatoilla, yksinäinen tavarankuljetusauto tyhjentää lastiaan, pyöräilijä suhahtaa ohi.

Kierrän takaisin Harjun kupeeseen Kauppakadun ja Gummeruksenkadun kautta. Yliopistonkatu on sekin hetken aikaa kuin autoista vapautettu, valtava kävelybulevardi, kunnes moottoriajoneuvo pärähtää kohdalleni.

Nousen kunnostetun suihkulähteen vierestä Harjun jykeville portaille. Ajatella, jos tuolla kiviportaiden yläpäässä todella olisi Alvar Aallon visioima sauna ja pääsisin kävelyllä aamusaunaan? No ei sitten; on siis tyydyttävä löylyn sijasta tähän laaja-alaiseen vesihöyryvaippaan, joka ei ole hälvennyt kaupungin yltä vieläkään.

Ylhäällä näen viimeinkin Harjun vesitornin, jota ei ole kauempaa voinut katseella erottaa usvan joukosta. Vaan ehkäpä keli kuitenkin hälvenee tunnin, parin kuluessa. Laskeudun urheilijoiden pyöreäreunaisiksi kipittämiä puurappusia Harjun toiselle puolelle Mäki-Mattiin ja lähden palaamaan kotia kohti.

Pitkä Kortesuonkatu vetää minut puoleensa. Kadun päässä on nyt surullisen tyhjä tontti, jolta on kevään ja alkukesän aikana purettu ja viety pois Jyvälän eli Nisulan kartanon tulipalossa tuhoutuneen päärakennuksen viimeisetkin jäänteet, savuntuoksuiset hirret. Jäljellä on enää pieniä piharakennuksia. Mikä kaunis, mutta samalla haikea aamu...