Laskeudun yliopiston kampukselta Kramsunkatua pitkin alas Mattilanniemeen. Lämpimän päivän kunniaksi on päästävä Jyväsjärven rantaan, edes istahtamaan pensaiden kätköissä lymyilevälle penkille, jolta voi katsella veden väreilyn ohella Mattilanniemen kaunista kävelysiltaa ja Ylistönrinteen valkoista rakennusrypästä.
Penkkiä enemmän alkaa kuitenkin hetimiten houkuttaa Rantaraitti. Mitä jos tekisin edes pienen lenkin? Kävelytien vieressä ajatuksille antaa pontta valkoinen kyltti ja lähden luonnollisesti kiertämään Korkeakoskenlahden pohjukkaa.
Unelma näyttää suunnan.
Kyseessä ei ole mikään pysyväismietelause, vaan Mattilanniemen nurmikolla pitää vielä alkuviikosta majaansa
Jyväskylän Torikokous - Occupy Jyväskylä, jonka tuotoksia unelmalause selvästi on.
Jaksaisinkohan näin päivän päätteeksi kiertää koko Rantaraitin, vaikka en olekaan varautunut lenkkeilyyn rantaan tullessani? Päätän katsoa, miltä tuntuu; ratkaisu on tehtävä vasta Kuokkalan sillan kohdalla, missä voin vielä lyhentää reittiä.
Unelmasta energiaa, väittää Occupy Jyväskylän toinen plakaatti.
Joku lempeä sielu on pysähtynyt muotoilemaan rakkaudellisen viestin kulkijoiden huomattavaksi ja tallattavaksi. Liekö sydämellinen tervehdys tarkoitettu kaikille vai yhdelle tietylle ihmiselle?
Lyhtypylväisiin kiinnitetyistä, tarinoita sisältävistä
valolaatikoista vain osa on enää täysin turmeltumattomana paikallaan, ilman esimerkiksi ylimääräisiä tussitöhryjä.
Minä poikkesin / muista, tien sivuun / ja muutenkin. Leo Bardin sanoja lainaava taulu on ikävä kyllä repäisty alas paikaltaan ja todella poikennut muista tauluista, tien sivuun.
Mattilanniemen sillan ja yliopiston rakennusten jälkeen Rantaraitilta löytyy Ylistönrinteen kohdalta levähdyspaikka, jonka
Kiveen kirjoitetut -teoksen viestit taiteilija
Aino Kaarina Pajari ikuisti kivipaaseihin.
Elä unelmasi. Tänään taitaa olla oikea unelmapäivä!
Kivitoiveiden yläpuolella kasvavaan koivuun on puolestaan kiinnitetty vähemmän aikaa kestävä taideteos, herra hymynaama.
Vapauta mielesi. Taidan vapauttaa myös askeleeni kulkemaan koko Jyväsjärven ympäri, sillä kulkiessa on helppo vapauttaa ajatuksensa taivaltamaan omia teitään. Taakse jää Ainola, Kuokkalan silta. Siirtolapuutarhan kohdilla erotan
asvaltista hämäriksi kuluneita liitukirjaimia, joista ei saa enää selvää.
Äijälä, Viherlandia, moottoritien laita. En laske viesteiksi penkkeihin maalattuja töhryjä. Vasta vähän ennen koirien uimapaikkaa ja Schaumanin linnaa tulee vastaan seuraava viesti:
Hajotkaa. Teksti katoaa tien pinnalta vähä vähältä, murenee jokaisen kävelijän, pyöräilijän, rullaluistelijan tai koiran kuluttaessa liitua pois. Keiden, minkä pitäisi hajota?
Lutakonpuiston uimarannalla kaksi uimaria nousee Jyväsjärvestä, kietoutuu rantakiviltä nappaamiinsa pyyhkeisiin ja astelee avojaloin kohti kävelytien toisella puolella olevaa kerrostaloa. Märistä jalanjäljistä jää hetkessä haihtuva viesti, jonka ilta-auringon säteet kuivaavat pois.
Minä kuljin tästä.
Kommentit
Lähetä kommentti