Jyväskylä: Lunta ja linna

Astelen ensin Kortesuon rannan kävelytietä (joka on nyt poikkeuksellisesti aurattu) ja katson kaipaavasti jäälle, kunnes havaitsen kauempana hiihtelijöitä. Latu on minulle merkki siitä, että jäälle voi lähteä myös jalkaisin, joten laskeudun rannasta Tuomiojärven jäälle. Jyrkkä talviauringon valo heittää hangelle puolenpäivän jälkeen pitkät varjot.

Kevyt pakkaslumi ei upota kovinkaan paljoa ja pärjään hyvin saappaillani. Jäällä lunta on usein vähemmän kuin samaan aikaan niityillä tai metsissä. Vastarannan maisema Löylyjoen-Kivelänrannan suunnassa on hyvin utuinen. Etsisinkö aiempien kävelijöiden jälkiä vai teenkö omaa uraa?

Luonnollisesti jälkimmäinen vaihtoehto houkuttaa enemmän. On vapauttavaa tarpoa järven jäällä ja mennä avarassa maisemassa mihin huvittaa, ilman rajoituksia, nyt kun lumen määrä ei ole esteenä. Käännän pääni Laajavuoren suuntaan, missä usva kohoaa kuin savupilvenä taivaalle. Ihan kuin Laajavuoren suunnasta kajahtaisi jokin kaiutintiedote. Ehkä siellä on lumetus käynnissä.

Näen muutaman muunkin jäällä kävelijän; polkujakin alkaa siis syntyä, ei vain latuja. Päädyn lopulta Viitaniemeen, missä valonsäteet leikittelevät lumisilla puunoksilla ja heinänkorsilla.

Heti rannassa huomaa, että puiden alla on lunta reippaasti enemmän. Yläpuolellani tähyävät maisemia liikkumatta lukuisat huurrekoristellut lepänoksat.

Seuraavaksi on etsittävä sopiva kohta, mistä kavuta auratulle kävelytielle - vaikkapa tästä asetelmiin jähmettyneiden kaislojen vierestä. Kaislikkoon takertuneet lumimuodostelmat ovat vastavalossa miltei läpikuultavia. 

Olen jo menossa tyytyväisenä Viitaniemen taloja kohti, mutta onneksi käännän pääni Kasinonmäen suuntaan. Kasinonmäen päälle on ilmestynyt lumilinna! Lumilinnan luo johtaa joukko jälkiä, sekä ihmisten että jänisten tai rusakoiden.

Lumilinnan rakentamisessa on selvästi hyödynnetty sopivaa lämpötilaa ja lumen koostumusta. Näyttää siltä, että rakennuspalikat on napattu iglutyyliin lumikuutioita veistelemällä. Varsinaista lumi-insinöörityötä.

Astun linnan takaseinällä olevasta aukosta sisälle. Lumilinnan ikkuna-aukoista voi katsoa Viitaniemen maisemia erilaisin rajauksin. Lumisotasilla olevaa linna ei kuitenkaan suojele, sillä rakennelmassa ei ole kattoa. Toivottavasti sää ja ohikulkijat sallivat lumilinnan olla pystyssä eheänä mahdollisimman kauan!

Heitän hyvästit tyynelle Viitaniemelle ja siirryn Jyväskylän keskustaan, jonka laitamilla on lauantai-iltapäivästä huolimatta uneliasta. Pakkasutu ja silmiä häikäisevä auringon kirkkaus leijuvat myös Harjukadun yllä, joka on epätodellisen tuntuisen valoilmiön vallassa. Harjun rinteen alle pysäköity yksinäinen paikallisliikenteen bussi voisi ihan hyvin olla odottamassa matkustajia auringon tuolle puolelle.