Lappeenranta: äänekästä hiljaisuutta ja muiskuja

Jännittävän näköinen Hopeakettu tapittaa minua vaiteliaasti Etelä-Karjalan taidemuseon sisäänkäyntikäytävällä. Päiväkävely on tuonut minut katsomaan, mitä on menossa Lappeenrannan Linnoituksen taidekeskittymässä. Ainakin Kaisu Koiviston Äänekäs hiljaisuus-näyttely, jonka teokset kiskaisevat minut museon uumeniin.

Koiviston töissä luonto on vahva elementti, mutta eri tavoin käsiteltynä. Jos teräksestä onkin muotoiltu kovapintaisia hahmoja, on museon aulan laattalattialla uiskentelevilla, toisilleen täysin vierailla joutsenilla pehmeä pinta, vaikkei se yhdelläkään ole höyhenpeite.

Aulan videoteoksessa sekä viereisissä näyttelysaleissa valokuvateokset vievät Baltian maiden ja Venäjän hylättyjen ohjustukikohtien maailmaan. On hämmentävää, että niihin ylipäänsä pääsee kulkemaan ja kuvaamaan. Kaisu Koivisto osoittaa kuvillaan, että luonto on jo valtaamassa rapistuvien ohjustukikohtien alueita takaisin itselleen. Tilaa hallitsee kuitenkin Kaiku 1 & 3 -installaatio, valoineen ja varjoineen.

Entä millainen maailmankartta syntyy pehmeistä turkiksista? Harmi, että tätäkään pörröistä maailmankarttaa ei saa koskettaa... Mitä turkkikartta kertoo ihmisestä?

Viereisessä salissa ohjustukikohtia peilaavat valokuvateokset jatkuvat. Seinälle on ripustettu jäljennös ohjuksen laukaisualustasta. Siis tuon kokoinen se on. Jään kuitenkin taas himmelimäisten, katosta ripustettujen terästeosten lumoihin, joiden varjot keinahtelevat hidastetusti salin lattiassa.

Tunnen häikäisevän kauniiden lasisilmien katseen. Valkoinen bambimainen eläin on vaiti, kuin sillä ei olisi suuta ollenkaan. Vain nuo uskomattomat, koristeelliset silmät, jotka mykkyydessään osaavat olla hyvinkin syyllistävät.
Mitä ihminen on tehnyt maailmalle? Äänekästä hiljaisuutta, tämäkin.

Jätän Kaisu Koiviston haikeatunnelmaisen näyttelyn ja siirryn lasiyhdyskäytävää museon toiselle laidalle. Muisku-näyttely mainostaa itseään koettavana - siellä saa siis myös koskea. Ja Muiskuun voi valmistautua vaikkapa Heidi Parkkisen työn viesteillä, joista yksi lausuu: siul on pilkettä silmäkulmassa.

Parkkisen Muistin ilot-työ jatkuu lattiasta kattoon: mukana on taiteilijan elämään vaikuttaneiden ihmisten muistikuvia, yhteensolmittuja metalliosia eri muistoesineistä. Eräänlainen himmeli tämäkin.

Kauppamuistojen taulussa on eri ihmisten jättämiä muistoja lapsuuden kauppareissuista. Kuten hevosilla Heinävedelle tehdystä visiitistä 1950-luvulta. Mitä itse muistan? Perälän kaupan toisinaan tiukan tädin tummasankaisissa silmälaseissa ja työtakissa Keski-Palokassa. Suklaanapit.

Jo Kaisu Koiviston näyttelyssä olen jutellut näyttelyn valvojan kanssa, joka tuli itse rupattelemaan luokseni. Myös Muisku-näyttelyssä minua lähestyy ystävällinen nainen, jonka rintapieltä koristaa Tavattavissa-kyltti. Hän kertoo olevansa vapaaehtoinen "museomummo" ja olevansa paikalla silloin tällöin pari tuntia, näyttelyvieraiden keskustelukumppanina. Kannattaa siis käydä taidemuseossa perjantaisin!

Museomummo kertoo pitsikoristeisista pellavalakanoista kootusta päiväuniteltasta (Sanna Majander), johon saisi oikeasti oikaista päiväunille.

Ja Maiju Ahlgrénin värikkäistä, narulle ripustetuista sukista, joiden kanssa temutessaan museokäynnillä olleet, sukkia ja samalla värioppia päähänsä innoissaan kiskoneet päiväkotilapset ilmoittivat, että eivät haluaisi ihan vielä lähteä pois... Sekä Ahlgrénin lapasprojektista, jossa hän lahjoitti ruokajonossa olleille itse virkkaamiaan lapasia.

Sanna Majander on ripustanut esille kirjontatöitä, joita kävijät saavat edelleen täydentää (jos rohkenevat!). Itse en tohtisi tehdä omia pistojani upeisiin liinoihin!

Valokuvapalapelit ovat kuulemma myös saavuttaneet suuren suosion. Salissa roikkuu henkareista erilaisia asukokonaisuuksia, joita museomummon kertoman mukaan ovat edelliset, venäläiset näyttelyvieraat naureskellen kokeilleet ylleen. Niin kuin on lupa tehdä. Muiskussa saa koskettaa, kirjoa, vetää sukan päähän, ottaa nokoset, pukeutua roolivaatteisiin, liittää palapelin paloja yhteen eheäksi kuvaksi.

Lisäksi kannattaa penkoa kirjottujen pikkutyynyjen astiaa. Sieltä saa ilmaiseksi mukaan hyviä (elämän)ohjeita. Muista kiipeillä kavereiden kanssa!

Äänekästä hiljaisuutta- ja Muisku-näyttelyt ovat avoinna Etelä-Karjalan taidemuseossa 3.2.2013 saakka.