Korpilahti: Martinpolkua ja Synninpolkua

Laskeudun lumista polkua ja rappusia myöten Korpilahden Vanhan myllyn pihapiiriin. Maisemasta päätellen oletan, että jossain tuolla lumen alla virtaa Korpijoki, vaikka veden virtaus ei näy, ei kuulu ja tukinuittoränni on sekin lumen peitossa. Punamultaseinäinen myllyrakennus on iloinen väriläiskä muuten liki mustavalkoisessa maisemassa.

Ulkoseinään ripustettu hieno, suurikokoinen puuratas näyttää erikoiselta, eikä se varmasti ole pelkkä koriste. Tamppaan lunta seinän vieressä sen verran, että pääsen lukemaan aanelosta, jonka tekstissä mainitaan Kiiskilänmäen näkötornin ohella myös sana hevoskierto. Tulkitsen kuvan avulla, että tämä harmaantunut puupyörylä on siis ollut osa koneistoa, jota hevonen on myllyllä pyörittänyt.

Myllyn pihapiirissä on myös pari muuta rakennusta, esimerkiksi huussit, mutta tämä harmaa hirsirakennus ei paljasta salojaan.

Muutaman ihmisen valmiiksi tallaama polku nousee myllyltä ylöspäin, missä käyn kääntymässä ysitien tuntumassa olevalla kävelysillalla. Tähän vuodenaikaan Korpijoki näyttää ihan Korpipurolta.

Palaan takaisin ja seuraan myllyn pihatien pistoaitaa joen vartta seurailevalle kävelytielle. Keskusta vaikuttaa olevan joen toisella puolella, joten sinne siis. Kun näen ylärinteen rakennuksen seinässä valomainokset Kirja Paperi Kemikalia, tuntuu kuin olisin eri aikakaudella. Sellaisella, jonka aikana pienemmilläkin paikkakunnilla pysyivät hengissä kaupat, jotka eivät kuuluneet valtakunnallisiin ketjuihin. Toivottavasti tämä liike on vielä toiminnassa.

Martinpolku on selvästi Korpilahden kauppakatu. Polun nimi kunnioittaa paikkakunnan oman pojan, Martti Korpilahden muistoa. Keski-Suomen kotiseuturunoilijaksi nimetyn ja musiikkimiehenä tunnetun Korpilahden nimeä kantaa väylä myös toisaalla Jyväskylän kaupungin alueella: Martti Korpilahden polku Tuomiojärven rantamaisemissa Viitaniemen ja Löylyjoen välisellä alueella.

Martinpolun varrelta löytyy sekä uudempaa että vanhempaa rakennuskantaa. Viehätyn enemmän - kuten tavallisesti - näistä iäkkäämmistä puurakennuksista, joita Korpilahden keskustasta löytyy useita. Toivottavasti nämä kaunottaret pidetään kunnossa eikä niiden anneta rappeutua purku-uhan alle.

Seuraavana vastassa on ehkä kaikkein vanhin rakennus: kotiseutumuseo, jonka oven yläpuolella lukee peräti vuosiluku 1777. Museon ovet ovat visusti kiinni. Minne sitten? Vaikka Synninpolku-viitta ohjaakin muka alamäkeen, on parempi lähteä ensin tarpomaan ylöspäin ja tuntea Synninpolun raskaus matkalla kirkonmäelle.

Polun varren roskiksen kyljessä sanotaan vain häveliäästi "kävelyreitti kirkonmäelle". Synninpolku kuulostaa paljon hauskemmalta!

Synninpolun vasemmalla puolella on mielenkiintoisen näköinen kiviveistos. Kahlaan lumessa katsomaan veistosta lähempää ja aprikoin, mitä aatoksia siihen liittyy. Kotiseuturunoilija Martti Korpilahti on ikuistettu tähän ainakin omilla sanoillaan: En kotiseudulleni tiedä vertaa.

Kirkonmäen laki lähenee. Ensimmäisenä vastassa on kellotapuli, joka on hieman koristeellisempaa tyyliä kuin sen takana oleva kirkko - ja yllättävää kyllä, rakennuksia ei myöskään peitä samanvärinen maalikerros.

Korpilahden kirkko on järjestyksessään kolmas ja oven yläpuolella oleva vuosiluku kertoo, että kirkko on valmistunut vuonna 1827. Kirkon suunnitteli arkkitehti Charles Bassi ja eräässä sen useista korjaushankkeista oli mukana myös Alvar Aalto (1928).

Kävely kirkkorakennuksen ympäri ei onnistu, sillä polku katkeaa sakastin ovelle. Ikkunalaseista ainakin osa näyttää olevan vielä alkuperäisiä. Vasta kun käännyn takaisin laskeutuakseni Synninpolkua alas, huomaan pysähtyä katsomaan huimaa maisemaa, joka kirkonmäeltä avautuu alas Päijänteelle. Mikä harvinaisen hieno paikka kirkolle! Ja mikä hieno pulkkamäki tästä olisikaan alas... Liekö tämä sitten synnillinen ajatus?

Ohitan kotiseutumuseon ja laskeudun käsin ladotun kiviaidan viertä kohti satamaa. On aika hiljentää: huurre, jää ja lumi ovat tehneet omia taideteoksiaan kivenmurikoiden kylkeen.

Myös ihmiskäsi on jättänyt ainakin yhteen kiveen omat jälkensä. Olisiko tämä koukeroinen päivämääräkaiverrus vuodelta 1849? Edessä oleva kookas puutalo vaikuttaa surullisen hiljaiselta. Toivottavasti se ei ole autioitunut.

Ylitän tien ja käyn talviunisen venesataman puolella, missä suuri joukko veneitä värjöttelee lepokauden ajan pressujen suojissa, kuivalla maalla. Niiden takaa, huurteisen punatiilirakennuksen uumenista, löytyy Korpilahden teatteri.  Alun perin näiden seinien suojissa oli vanhan sahan höyrygeneraattorihuone. Naapurirakennuksen Viilahuone-kahvila on nyt talvilevolla.

Korpilahden satama ei ole kuitenkaan tyystin hiljainen talvella. Satamakapteeni-kahvila-ravintolan ovi käy tiuhaan. Vain muutaman askeleen päässä siitä on kaunis punatiilitalo, jonka tien puoleisen seinän teksti huijaa ensin ajattelemaan Korpilahden kesää. Tarkemmalla katsomisella kesäteatteria, joka mitä ilmeisimmin asusti ensin juuri tässä. Nyt entisen höyrysahan rakennukssa majailevat Höyrygalleria ja Emalipuu. Höyrygallerian alakerrassa on myymälä, jossa on tarjolla monenlaisia taidokkaita kädentöitä ja taideteoksia.

Yläkerran valoisassa galleriatilassa on parhaillaan esillä Marja Hirvisen Maisemien lumous -näyttely, jonka maalauksista osan pystyn kuvittelemaan olevan Korpilahden ja Päijänteen tunnelmia. On helppo arvata, mitkä teoksista on jo myyty.  Töitä katsellessa talvi kaikkoaa mielestä.

Höyrygallerian tilassa on jotain hyvin viehättävää. Kokemusta täydentävät kaksi kirkkaanpunaista pinnatuolia, jotka istuvat näyttelyvahtien lailla peräseinän ruutuikkunan edessä. Oma taideteos sinänsä.

Palaan ulos ja jatkan matkaa rantapolkua eteenpäin. Useampikin tumma hahmo sauvoo avarassa järvimaisemassa nauttimassa hyvästä hiihtokelistä. Martti Korpilahtea mukaillen (Laulu synnyinseudulle): Oi hiihtäjät seutuvilla Päijänteen, oi tuttu sauvain suihke järven jäältä...