Siirry pääsisältöön

Lappeenranta: Wolkoffin talossa

Lappeenrannan keskustassa on jäljellä enää (tai vielä?) muutamia puurakennuksia 1800-luvun alusta. Wolkoffin talo Kauppakadun varressa on yksi niistä; rakennuksessa toimii nykyisellään Wolkoffin talomuseo, jossa pääsee kurkistamaan ainutlaatuiseen, ihastuttavasti säästyneeseen kotimiljööseen. Suku lahjoitti talon museoksi 1996, mutta vähältä piti, että taloa ei ehditty jyrätä... Joku kaupungin poliitikoista oli ehtinyt jo tokaista tylysti "kaikki lahopuu ei ole kulttuuria", kun säilyttämisestä keskusteltiin. Onneksi suojelupäätös kuitenkin tuli, museoväen aktiivisuuden ansiosta.
Vartin yli tasatunnein lähtevälle opastetulle kierrokselle Wolkoffin talomuseossa varustaudutaan nappaamalla pärekopasta mukaan karjalanpiirakan näköiset tossut. Opas Vaura Stenberg ohjaa ryhmämme ensin museokaupasta rakennuksen takapihalle, missä Wolkoffit ovat aikoinaan pitäneet kauppaa ennen kuin kauppatoiminta siirtyi sisätiloihin.
Kun astumme takaovesta sisälle kotiin, on aika vetää "piirakkatossut" kenkien suojaksi, että visiitistä ei jää lattialle jälkiä. Tuntuu todella siltä, että asukkaat olisivat vain jossain piipahtaneet huoneesta jonnekin. Ivan Wolkoff oli alkujaan maaorja Venäjällä Jaroslavlin suunnalla, mutta Lappeenrantaan päästyään hän teki ahkerasti töitä ja aherrettuaan aluksi teurastajan apulaisena alkoi nousun kohti kauppiaan uraa,  kohoten yhdeksi kaupungin suurimmista veronmaksajista. Mutta ei kai Maria-rouva tehnyt kaikkia näitä hienoja, käsin kirjottuja verhoja, pöytäliinoja, tyynyjä...? En huomaa kysyä.
Opas kertoo Wolkoffien perheen tarinaa sillä aikaa kun ihastelemme huoneen täyttävää historiallista esineistöä. Vuonna 1896 keisari Nikolai II:n kruunajaisten kunniaksi tehtiin koristeellisia emalimukeja, joista yksi koristaa Wolkoffien hyllyä.
Ivanin pojantytär Anna (korjattu 11.10. 2015) teki elämäntyönsä kieltenopettajana. Anna oli vaativainen ja oppaan mukaan Kauppakadulla varressa kiemurteli lauantaisin jonoa niin Wolkoffin taloon - venäjän laiskanläksyjä suorittamaan - kuin vastapäiseen nuorison suosimaan menopaikkaan... Kuulusteltava sai kärvistellä tuolilla Annaa vastapäätä tämän tilavassa työhuoneessa.
Isännän työhuoneen pöydällä on siisti asetelma tavaraa, paperiveitsistä imupaperiin. Tuo hassu vempain taitaa olla stereokuvien katselulaite.
Isännän työhuoneessa on myös erittäin houkuttelevan näköinen, samettipäällysteinen ottomaani ja turkkilainen pöytä tuoleineen. Kyllä tuossa kelpaisi rentoutua. Työhuoneen vieressä on Anna Wolkoffin veljen Johannes Wolkoffin ja hänen puolisonsa Martan makuuhuone. Johannes Wolkoff piti tyylistään huolta. Vielä 1960-luvulla kaupungilla kävellessään hänen päässään oli Helsingistä tilattu knalli. Pidemmät matkat sujuivat aidolla Vespalla.
Ruokasalissa on vierailun aikana vielä joulutunnelmaa. Eihän koristeita toki ole syytä poistaa ennen kuin loppiaisena! Jokaisella perheenjäsenellä oli ikioma joulukoriste pöydässä.
Perheen keittiöstä löytyy (välillä vintille säilötty) kodin ensimmäinen jääkaappi. Kakkuvuokavalikoima on aikamoinen... Ja puuhellalla on vohvelirauta, jolla paistetaan yhä pääsiäiskattaukseen malliksi Wolkoffien vohveleita. Jokaisella esineellä olisi oma tarinansa.  Ja niitä tarinoita riittäisi vaikka kuinka, mutta ikävä kyllä kiinnostava kierros lähestyy loppuaan ja on aika palata takaisin museokauppaan ja palauttaa piirakkatossut.
Katson nyt aivan toisin silmin museokaupan puolella vitriinissä esillä olevaa Maria Wolkoffin talvipukua 1890-luvulta, käytyäni rouvan kodissa. Nyt voi todella sanoa, että olipa kodikas museo.
Museovisiitin jälkeen kävelen vain muutaman askeleen Kauppakatua ylöspäin - nyt kuppi teetä ja jotain hyvää. Astun sisään vuonna 2012 avattuun Caffe Violetiin, jonka taustasta henkii seinää koristava, suurikokoinen mosaiikkityö. Kahvilan vitriinin sisältö on häkellyttävän monipuolinen: mitä tyylikkäimpiä kakkuja, leivonnaisia, pientä ja suurempaa suolaista ja makeaa herkkupalaa. Myös esimerkiksi kebab-pasteijoita... Ystävä kertoo, että kahvila jatkaa turkkilaisen leipurisuvun perinteitä. Kakkumestarien kädenjälki todella näkyy!
On vaikea valita mitä maistaisi, mutta täällä ei luultavasti voi mennä vikaan, ottaa mitä hyvänsä. Ainakin tätä kakkupalaa kannatti odottaa...Kahvila Violetin taivaallinen suklaa-banaanikakku on paitsi herkullinen, myös kaunis herkkine suklaakoristeineen. Näillä eväillä on hyvä jatkaa!

Kommentit

  1. Ihana ja kodikas sisustus, paljon hienoja kakkuvuokia ja varsinkin tuo puku! Kuinka jollain on voinutkin olla noin upea talvipuku! Millainen lie ollut kesäasu... Mahtavaa että tällaisia taloja on säilynyt noin hyvässä kunnossa irtaimistoineen päivineen. Saa tuulahduksen jostain kaukaa.
    Samoin kahvilasta tulee mukava tunnelma. Tuo seinällä oleva mosaiikki on kaunis. Voisin haluta nähdä tuollaisia enemmänkin julkisissa tiloissa.
    Viimeinen kuva saa kakkuhampaan kolottamaan.... ;) Pitää laittaa kahvila muistiin jos Lappeenrantaan päin joskus eksyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli viimein käytyä Wolkoffin talomuseossa. Suku teki loistavan tempun kun lahjoitti talon irtaimistoineen, niin että paikassa on kodikas tuntu edelleen. Pääsiäisen aikaan ruokasalissa on siellä kuulemma pääsiäiskattaus esillä.

      Caffe Violet löi ällikällä, mahtavaa saada maistella ihania ei-ketjun reseptillä tehtyjä herkkuja! Oli pakko palata sinne samana päivänä vielä toisenkin kerran.

      Poista
  2. Moi! Anna oli Nikolain tytär, eli Ivanin pojan tytär. Käsitöitä teki Martta, eli Johanneksen vaimo. Johannes ja Anna olivat siis sisaruksia :)

    Susu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu korjauksesta! Taisi tulla minulle liikaa informaatiota muistettavaksi kierroksella, kun meni osa nimistä sekaisin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la