Lappeenranta: Wolkoffin talossa

Lappeenrannan keskustassa on jäljellä enää (tai vielä?) muutamia puurakennuksia 1800-luvun alusta. Wolkoffin talo Kauppakadun varressa on yksi niistä; rakennuksessa toimii nykyisellään Wolkoffin talomuseo, jossa pääsee kurkistamaan ainutlaatuiseen, ihastuttavasti säästyneeseen kotimiljööseen. Suku lahjoitti talon museoksi 1996, mutta vähältä piti, että taloa ei ehditty jyrätä... Joku kaupungin poliitikoista oli ehtinyt jo tokaista tylysti "kaikki lahopuu ei ole kulttuuria", kun säilyttämisestä keskusteltiin. Onneksi suojelupäätös kuitenkin tuli, museoväen aktiivisuuden ansiosta.

Vartin yli tasatunnein lähtevälle opastetulle kierrokselle Wolkoffin talomuseossa varustaudutaan nappaamalla pärekopasta mukaan karjalanpiirakan näköiset tossut. Opas Vaura Stenberg ohjaa ryhmämme ensin museokaupasta rakennuksen takapihalle, missä Wolkoffit ovat aikoinaan pitäneet kauppaa ennen kuin kauppatoiminta siirtyi sisätiloihin.

Kun astumme takaovesta sisälle kotiin, on aika vetää "piirakkatossut" kenkien suojaksi, että visiitistä ei jää lattialle jälkiä. Tuntuu todella siltä, että asukkaat olisivat vain jossain piipahtaneet huoneesta jonnekin. Ivan Wolkoff oli alkujaan maaorja Venäjällä Jaroslavlin suunnalla, mutta Lappeenrantaan päästyään hän teki ahkerasti töitä ja aherrettuaan aluksi teurastajan apulaisena alkoi nousun kohti kauppiaan uraa,  kohoten yhdeksi kaupungin suurimmista veronmaksajista. Mutta ei kai Maria-rouva tehnyt kaikkia näitä hienoja, käsin kirjottuja verhoja, pöytäliinoja, tyynyjä...? En huomaa kysyä.

Opas kertoo Wolkoffien perheen tarinaa sillä aikaa kun ihastelemme huoneen täyttävää historiallista esineistöä. Vuonna 1896 keisari Nikolai II:n kruunajaisten kunniaksi tehtiin koristeellisia emalimukeja, joista yksi koristaa Wolkoffien hyllyä.

Ivanin pojantytär Anna (korjattu 11.10. 2015) teki elämäntyönsä kieltenopettajana. Anna oli vaativainen ja oppaan mukaan Kauppakadulla varressa kiemurteli lauantaisin jonoa niin Wolkoffin taloon - venäjän laiskanläksyjä suorittamaan - kuin vastapäiseen nuorison suosimaan menopaikkaan... Kuulusteltava sai kärvistellä tuolilla Annaa vastapäätä tämän tilavassa työhuoneessa.

Isännän työhuoneen pöydällä on siisti asetelma tavaraa, paperiveitsistä imupaperiin. Tuo hassu vempain taitaa olla stereokuvien katselulaite.

Isännän työhuoneessa on myös erittäin houkuttelevan näköinen, samettipäällysteinen ottomaani ja turkkilainen pöytä tuoleineen. Kyllä tuossa kelpaisi rentoutua. Työhuoneen vieressä on Anna Wolkoffin veljen Johannes Wolkoffin ja hänen puolisonsa Martan makuuhuone. Johannes Wolkoff piti tyylistään huolta. Vielä 1960-luvulla kaupungilla kävellessään hänen päässään oli Helsingistä tilattu knalli. Pidemmät matkat sujuivat aidolla Vespalla.

Ruokasalissa on vierailun aikana vielä joulutunnelmaa. Eihän koristeita toki ole syytä poistaa ennen kuin loppiaisena! Jokaisella perheenjäsenellä oli ikioma joulukoriste pöydässä.

Perheen keittiöstä löytyy (välillä vintille säilötty) kodin ensimmäinen jääkaappi. Kakkuvuokavalikoima on aikamoinen... Ja puuhellalla on vohvelirauta, jolla paistetaan yhä pääsiäiskattaukseen malliksi Wolkoffien vohveleita. Jokaisella esineellä olisi oma tarinansa.  Ja niitä tarinoita riittäisi vaikka kuinka, mutta ikävä kyllä kiinnostava kierros lähestyy loppuaan ja on aika palata takaisin museokauppaan ja palauttaa piirakkatossut.

Katson nyt aivan toisin silmin museokaupan puolella vitriinissä esillä olevaa Maria Wolkoffin talvipukua 1890-luvulta, käytyäni rouvan kodissa. Nyt voi todella sanoa, että olipa kodikas museo.

Museovisiitin jälkeen kävelen vain muutaman askeleen Kauppakatua ylöspäin - nyt kuppi teetä ja jotain hyvää. Astun sisään vuonna 2012 avattuun Caffe Violetiin, jonka taustasta henkii seinää koristava, suurikokoinen mosaiikkityö. Kahvilan vitriinin sisältö on häkellyttävän monipuolinen: mitä tyylikkäimpiä kakkuja, leivonnaisia, pientä ja suurempaa suolaista ja makeaa herkkupalaa. Myös esimerkiksi kebab-pasteijoita... Ystävä kertoo, että kahvila jatkaa turkkilaisen leipurisuvun perinteitä. Kakkumestarien kädenjälki todella näkyy!

On vaikea valita mitä maistaisi, mutta täällä ei luultavasti voi mennä vikaan, ottaa mitä hyvänsä. Ainakin tätä kakkupalaa kannatti odottaa...Kahvila Violetin taivaallinen suklaa-banaanikakku on paitsi herkullinen, myös kaunis herkkine suklaakoristeineen. Näillä eväillä on hyvä jatkaa!