Jyväskylä: Runoisa taidekävely

Sade vihmoo naamalle, kun kävelen kohti Viitaniemeä kumisaappaissani. Olen varustautunut sekä ulkoiluun että sisäilyyn runoja ja taidetta yhdistävällä kierroksella, jonka alkamispaikka on Galleria Variantti.

Luotsaajamme Minna Joenniemi käynnistää runo-taideretken, jonka aikana meidän osallistujien ei oleteta olevan hiljaa ja paikoillamme. Mauri Kuitulan Perintömetsä-näyttelyn töihin tutustumme sekä töitä tarkastelemalla että runoja kuuntelemalla. Pääosin etenemme Galleria Variantissa niin, että yleisö valitsee työn, jolle valitaan runokirjasta sivunumerolla arvottu runo.

Saamme kokea, millaisia runo-teospareja syntyy ja miten eri tavoilla voi katsoa teosta, kun ensin sen vieressä luetaan yksi runo, sitten toinen. Maalaus saa uudenlaisia merkityksiä ja tulkintoja verrattuna siihen, että niitä katsoisi ilman kuultua tarinaa. Joenniemi esittelee Galleria Variantissa runojaan lausuvan runoilijan: Suvi Valli.

Liikumme gallerian kahdessa salissa, aina valitun maalauksen luo ja kuuntelemme runon kerran, joskus kahdesti. Miten hyvin tai huonosti istuu Suvi Vallin runo kuvataiteilijan Sukupuu-teokseen? Entä Hoosianna ja työ, jossa linnunpelätti on ristiinnaulitun muotoinen?

Näyttelyn nimikkotyö, Perintömetsä, ja siihen sattuma-osutettu teksti osuvat hämmentävän hyvin kohdilleen. Tässä virtaavat niin veri kuin vesi.

Kun tämän näyttelyn runotus on ohi, lähdemme kävelemään yhdessä kohti Jyväskylän taidemuseota. Matkalla on odotettavissa jotain nimekästä: Minna Joenniemi on päättänyt (uudelleen)nimetä reitin varrella muutaman paikan, sillä "auktoriteetilla" mikä hänellä on esimerkiksi Helsingin kaupungin nimistötoimikunnan jäsenenä. Katsotaan, mikä ja missä kokee nimenmuutoksen...

Ensimmäinen pysähdyspaikka on Sepänkadulla, likellä Aatoksenkatua. Samean sateinen sulamisvesipäivä, betonin vuoraama parkkipaikka, harmautta reunustavat ankeat autokatokset. Runo-oppaamme johdattaa meidät määrätietoisesti tyhjiin parkkiruutuihin ja avaa runokirjan. Mikä sivu? Joku huudahtaa: 17.
Syysöinä, kun sataa / minä kuulen / kadun tumma iho, ja/ vesi virtaa yli. Minä kuulen autiuden ja/tuulen,/...
Lassi Nummi saa epäsuoran kunnian tämän paikan nimeämisestä, sillä hänen runonsa mukaan on paikka tästä hetkestä alkaen Toisen Sarabanden aukio. Uusi hohde laskeutuu pysäköintialueen ylle.

Astumme takaisin Sepänkadulle hymyilevissä tunnelmissa. Nisulankadun alitse vievässä tunnelissa Minna Joenniemi pysäyttää meidät jälleen, avaa vihreäkantisen runokirjan ja lukee runon sivulta 13. Viimeiset säkeet kuuluvat:

ja kuinka uneliaat ja alamaiset 

meidän kasvomme ovat.

(Tiina Kaila, Puut Tapanilassa)

Joenniemi antaa alikulkutunnelille nimen Alamaisten taidegalleria.

Jatkamme kävelyä Sepänkatua pitkin kohti keskustaa. Kun olemme Alvar Aallon piirtämän Rautatieläisten talon kohdilla, missä Tapionkatu on nykyään umpinaiseksi suljettu, Joenniemi pysäyttää kävelijäletkamme jälleen. Sivu 63 - Harri Nordellin runo puhuu männyistä (joita on selkämme takana Harjun rinteillä), kivijumalista ja tuo mieleen äänimaailmoja. Runosta kumpuava nimi kadun toisella puolella näkyvälle 'aukiolle' on Moreenirumpu.

Ylitämme kadun suojatietä pitkin, tosin vain puoliväliin. Sillä yllättäen meidät komennetaan pysähtymään jotakuinkin keskelle tietä eli Harju-, Sepän- ja Väinönkadun kolmihaarauman liikenteenjakajalle, mihin mahdummekin yllättävän hyvin. Mikä numero? 75. Eeva-Liisa Mannerin runo päättyy sanoihin Ilta on punainen ja vanha / kuin raudan kirjo. Tämän paikan nimi on nyt Raudan kirjo. Mikäs siinä. Palaamme takaisin Harjun kylkeen ja seuraamme Harjukatua kohti taidemuseota. Kävellessä on aikaa rupatella kanssakulkijoiden kanssa tai olla omissa mietteissään.

Saavumme kävelyn päätepisteeseen Kauppakadulle eli Jyväskylän taidemuseoon. Olemme uudessa ympäristössä hiljaista porukkaa; Minna Joenniemi herättelee kävelijäryhmää laittamalla kaikki jälleen "esittäytymään" eli lausumaan samalla hetkellä nimensä yhteen ääneen. Tunnelma laukeaa ainakin aavistuksen verran.

Runoilijaseurueesta Olli-Pekka Tennilä polvistuu Jeanette Schäringin Vesipuutarha pinnan alla -installaation äärelle ja lukee oman runonsa, josta jään pohtimaan pätkää: Usein havaintojen kerääjä piiloutuu itse.

Tennilän sanat siivittävät myös muita Checkpoint Leonardo -näyttelyn teoksia, joiden äärelle ryhmitymme niin katsomaan kuin kuuntelemaan. Päivi Hintsasen sinihohteinen, ruostumiseen perustuva Vaskenruosteyrttitarha-installaatio on yksinkertaisesti kaunis, mutta kuinka iskevän osuva onkaan Tennilän suomenkielisen sanavirran keskellä mess is lore!

Kolmas mukana kulkeva jyväskyläläinen runoilija Kristian Blomberg lausuu runojaan Sami Lukkarisen pikselimaalausten ja Mikko Ijäksen digitaalisten piirrosten/maalausten vierellä. Neliöpiha? On hauska sattuma, että Blomberg tunnistaa tismalleen Ijäksen maalauksen paikan, koska on itsekin käynyt siellä. Vincent Van Gogh maalasi aikanaan saman aukion, ollessaan Arlesin sairaalassa sen jälkeen kun oli leikannut palan vasemmasta korvastaan.

Päätämme yhteisen taide-runokierroksen Liisa Lounilan Pop corn-videoteoksella, ahtauduttuamme mustiin verhottuun katselutilaan. Päätösrunoa on hieman vaikea lukea vain videoscreenista hohkaavassa valossa, mutta jotenkin myös sen tekstit ja tunnelma osuvat kohdalleen.

Kiitos Minna Joenniemi, runoilijat ja muut hauskan kierroksen mahdollistaneet! Tämä avasi aivan uuden tavan kokea sekä runoja että taidetta. Ja tulipa hankittua myös yksi runokirja, evääksi arkeen.