Siirry pääsisältöön

Rokua: lumikenkäsuppailua

Kummasta on enemmän iloa lumikenkäretkellä Rokuan kansallispuistossa - latukartasta vai kesäreittikartasta? Kesäreitit ovat tietenkin lumen alla, latuja ei sovi tallata. Lunastan opastuskeskus Supasta kesäreittikartan; jospa sillä pärjäisi. Kohta nähdään, miten hyvin reitit on merkitty hangen yläpuolelle.
Pistämme lumikengät jalkaan lähellä opastuskeskusta, joka ei itse asiassa sijaitse ihan kansallispuiston rajalla vaan pienen matkan päässä suojelualueesta. Rokuan kansallispuisto on yksi Suomen pienimmistä kansallispuistoista (8,8 km²) ja se sijaitsee Utajärven, Muhoksen ja Vaalan kuntien alueella, reilut 80 km Oulun keskustasta. Matkalla syvemmälle suppamaastoon ohitamme hiihtostadionin, jonka laidalla päivystää myös kaksi poroa; koiravaljakot ovat nyt maastossa.
Merkittyjä reittejä on alueella useita, luontopoluista pidempiin polkuihin. Kolmesta luontopolusta ainoastaan Pookinpolku kulkee kokonaan varsinaisen kansallispuiston alueella. Tänään ei ole tarkoitus kulkea yhtä tiettyä reittiä, joten asetamme vain tavoitteeksi Pookivaaran maisemineen; reitti on vapaa, kunhan perille löydämme.
Rokuan harju- ja dyynimuodostumista sekä suoalueista koostuva maasto on kuitenkin sen verran haastavaa, että siellä on ihan fiksua seurata reittimerkkejä (sulan maan aikaan se on vielä tärkeämpää, jotta kasvillisuus polkujen ulkopuolella ei vahingoittuisi). Mäntyvoittoisessa, avarassa maastossa on suppaa toisensa perään eikä uniikkeja maamerkkejä tule helpolla vastaan. Maiseman jääkauden peruja olevista erityispiirteistä kerrotaan enemmän mm. Geoparkin infotauluissa, joita löytyy sinisillä maalimerkeillä merkityn Rokuansydän-luontopolun varrelta.
Luontopolun reittimerkkejä on alkuun helppo seurata, etenkin kun edellämme on viime päivien aikana kulkenut joku muukin lumikenkäilijä. Kevättalven aurinko hellii jälleen!
Laskeudumme Rokuanvaaran rinnettä alemmas, auringossa välkkyvien ja koskemattomien hankien äärelle. Latu-urat kaartavat moneen suuntaan, me saamme oikaista mistä tahdomme. Erotamme kauempaa ensi häivähdyksen Pookivaaran tornista. Sinne.
Kyltit viestivät, että astumme nyt ihan oikeasti Rokuan kansallispuiston alueelle. Puiston tunnuseläin on leppälintu, joka taitaa olla vielä talvehtimassa etelässä eikä siis visertele seuraksemme. Seuraamme tovin Keisarinkierroksen reittimerkkejä, mutta sitten poikkeamme mäntykankahille kokeilemaan, josko Pookivaaralle löytäisi ihan tuosta vaan. Ovelasti polveileva, puiden verhoama harjumaasto ei suo edes pienen pientä pilkahdusta läheisen vaaran tornista, joten joudumme nöyrästi palaamaan latujen tuntumaan löytääksemme kansallispuiston korkeimman kohdan.
Lämpö jäsenissämme saavutamme Pookivaaran laen (194,2 m). Puiden juurelta ei ole mitään mahdollisuutta nauttia näköaloista ympäristöön, mutta onneksi torniin on mahdollista kavuta.
Metalliportaita on helppo kiivetä niin ylös- kuin alaspäin, sillä piikikkäät askelmat eivät ole liukkaat. Tikkaita pitkin pääsee vapaasti kolmannelle tasanteelle saakka, minkä jälkeen portti on lukittu - huipun koppiin ei siis ole asiaa. Pookivaaran hiihtomaja (harmaa tupa kauempana) on kiinni, mutta etualan pieneen palovartijan tupaan voi astua tauolle ja siellä voi vaikka tehdä tulet kaminaan.
Pookivaara kohoaa lähimaastosta sen verran loivasti, että puunlatvat onnistuvat estämään huikeammat näkymät. Hmm, aurinkoinen päivä on muuttumassa selvästi pilvisen puoleiseksi. Lienee syytä lähteä paluumatkalle, mutta jospa kävisimme Rokuan korkeimman kohdan lisäksi myös alamaailmassa!
Pisin Rokuan aluetta kiertävä reitti eli Keisarinkierros on merkitty maastoon valkoisin maalimerkein. Ihan toimiva väri kesällä, uskoisin (etenkin jos maali on heijastavaa) mutta näin lumisena talvipäivänä on hitusen haastavampaa kuikuilla, missä lumiroiskeisessa männyssä on valkoinen reittitäplä eikä vain puhdasta lunta. Hetkittäin on pysähdyttävä ihan tähystämään maalimerkkejä, mutta matka jatkuu silti sujuvasti ja saavumme pian yhä alemmas johtavalle rinteelle.
Syvyydenkaivo on pinta-alaltaan Suomen suurin suppa ja arvatenkin melkoisen syvä. Kun lähdemme tarpomaan alas, häivähtää mielessäni, että sieltä on käveltävä myös ylös...
Supan rinteet ovat jyrkät ja matkaa alas riittää. Metrimääristä ei ole tietoa, mutta Syvyydenkaivo saattaa olla myös Suomen syvin suppa. Tuntuu, että täällä pitäisi käydä sulan maan aikaan, jotta maisema pääsisi paremmin oikeuksiinsa ja näkisin, mitä supan pohjalla on. Mutta tulipa tallustettua sekä ylös että alas - ja eväspatukan jälkeen on ponnisteltava vielä kerran ylös tästä kuopasta ja takaisin lähtöpaikkaan opastuskeskukselle. Täytyy myöntää, että Rokua on suorastaan tehokasta lumikenkäilymaastoa! Onneksi lähellä on kylpylä ;-)

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva