Kettumaista

Loiva valo harmaalta taivaalta laskeutui maahan, aamun märkään katuun. Kävelin Syrjälänkatua ajatuksissani, kunnes jouduin kiertämään vastaan tulevaa työkonetta jalkakäytävältä ajoradan puolelle. Äkkäsin elollisen olennon silmät kadun toisella puolella nurmikolla. Jotain punertavakarvaista ja pörröistä.

Varmaankin kissa. Ei, nuo korvat. Koira. Hetkonen, sillä on tuollainen pää. Ja tuo häntä...Sehän on kettu! Miten ihmeessä, tästä ihan vierestä menee autoa ja muuta kulkijaa, eikö se nyt tajua luikkia tiehensä?

Pörröhäntä järsi mitä lie risua, eikä ollut millänsäkään, vaikka astuin lähemmäs. Kun hetken päästä jatkoin matkaani, sipsutti repolainen menosuuntaani päin ja sujahti kuin kiusoitellen hetkeksi piiloon männyn taakse,  valkoinen hännänpää heilahtaen. Citykettu aamukävelyllä.

Kommentit

  1. Terve!

    Me asutaan tässä Syrjälänkadulla ja viime viikolla (kun vielä oli lunta!) oli yhtenä yönä ilmestynyt hirveät määrät verta tuohon olohuoneen ikkunan alle. Oliskohan sama hännäkäs käynyt siinä nauttimassa omat "makkaraperunat" aamuyön tunteina..

    VastaaPoista
  2. Ei olisi ihme, sillä tuo kettu oli hämmästyttävän peloton, ei säikähtänyt minuakaan yhtään, vaikka olin aika lähellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit