Kaupallinen promenadi

Kävelen Väinönkeskuksen läpi ja pysähdyn. Jyväskylän ensimmäinen (pieni) kauppakeskuksen tapainen, jos oikein muistan; katettu ja sisätilaksi muutettu Vanhan Tiilitalon takapiha-alue, joka napattiin pois parkkipaikkakäytöstä ja yhdistettiin näin näppärästi naapurikerrostaloon. En ole ennen huomannut, kuinka musikaalisesti Väinönkeskus on somistettu: katosta roikkuu suuri nuottiviivastoteos, sisäparvekkeen reunusta koristavat pianon koskettimet.
Aren aukion puolella katon rajan ikkunasta havaitsen vielä samaa teemaa toistavat kosketinverhot! Baareissa on tähän aikaan hiljaista, joten oikea musiikki ei vielä tilassa soi.
Myöhemmin illalla astun kävelykadulle, jossa Kompassin kohdalla hädin tuskin mahtuu kulkemaan. Muodin yö -tapahtuma on kerännyt julmetusti väkeä seuraamaan muotinäytöstä. Moni puskee väenpaljouden läpi ostoskasseja käsissään roikottaen, kiitos monissa liikkeissä peräti klo 23:en saakka jatketun ostosajan.
Jyväskeskuksen kauniilla laattalattialla kävellään myös tyylitietoisesti. Elokuvalippuja myyvän kojun viereistä liukuporrasseinää koristavat kankaalle maalatut oranssinkirjavat linnut.

Kun katsoo ylös lasikattoa kohden, löytyy valomainokseton alue - seinän koristeelliset, aaltoilevat ja värikkäät mosaiikit. Kaupallisessakin keskuksessa on taidetta...
Entä Forum kadun toisella puolella? Kuljen sen läpi sen verran harvoin, että en ole tullut mahdollisia taideteoksia vilkuilleeksi. Vaan löytyyhän sitä: katutasosta ylös johtavien liukuportaiden viereinen, Osuuspankin puoleinen seinä on kokonaan seinämaalauksen peitossa!

Seikkailen käytäviä ja liukuportaita pitkin alimpaan kerrokseen. Onko täällä mitään yllättävää? Ainakin jättikokoinen, vaaleanvioletti ja mitä kirjavimmin viestein ja kuvin koristeltu pupu askarteluliikkeen ulkopuolella. Pupu saa katsella monivärisin väriraidoin piristettyä pylvästä - kiitos, että pylväs ei ole se tavallinen vitivalkoinen!

Kauppakeskukset alkavat yhdentoista lähetessä hiljentyä, muotinäytös on päättynyt ja muodin yö lie siirtynyt sisätiloihin. Väinönkadulla on pysähdyttävä vielä kerran, sillä edessäni on elävä ikkunaprinsessa.
Wishwearin näyteikkunassa poseeraa ja liikkuu musiikin tahtiin sulavasti mallineito. Hän esittelee yökulkijoiden iloksi persoonallisia vaatteita, kenkiä ja asusteita. Voi kuinka tyylikästä - ja hauska minimuotinäytös! Oivallinen vastaveto myös aivan naapurissa olevalle huoneistolle, jonka naisesiintyjät liikehtivät huomattavasti niukemmissa vaatekappaleissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi