Olen hädin tuskin laskeutunut Konneveden bussista Laukaan Äijälään, kun viereiseen risteykseen pysähtynyt autoilija kysyy: oletko eksynyt? No en, kunhan otin kartan esille...
Metsoreitin alkupiste löytyy helposti seuraamalla viittaa Äijälän hienolle, siistille kodalle, joka on oikeasti kivenheiton päässä tiestä. Puiset karhu- ja metsoveistokset koristavat nyt tyhjää ilmoitustaulua. Jostain syystä Metsoreitin kartat ja opasteet puuttuvat lähtöpaikalta. Ei se mitään, kun oma kartta on matkassa; retki Suolahden suuntaan voi alkaa.
Polku ohittaa rapsakan kokoiset klapipinot ja saapuu metsästä pellolle, jolta viljat on jo korjattu. Reitille ohjaavat maalimerkit puutolpissa ovat tällä osuudella keltaiset. Niskaan lentää ensimmäinen hirvikärpänen, mutta vähäinen, pienipisarainen sade loppuu ja pakkaan sadetakin reppuun.
Alkumatkasta edessä on vaihtelevasti metsä- ja peltomaisemia. Yhden pellon laidassa kyyhöttää repaleisen huopakaton suojaama autiotalo. Välillä otan sieniveitsen esiin ja noukin sammalikosta kotiinvietävää.
Mitä lähemmäs reilun kuuden kilometrin päässä Äijälästä sijaitsevaa Hietasyrjän kotaa tulen, sitä enemmän reitti seuraa pieniä hiekkateitä. Hietasyrjänkankaalla polku kohoaa harjun laelle.
Siintääkö etelästä männynlatvojen takaa Saraavesi vai Kuusvesi? Maisemat ovat niin hienot, että voisiko mäntyjä jostain kolosesta jopa vähän harventaa näköalapaikaksi? Puunlatvat nimittäin kohoavat entisestään vuosien myötä...
Jäkälän ja sammaleen koristamat rinteet hallitsevat polveilevaa harjumaisemaa. Hietasyrjän kodalla pidän evästauon.
VATIN vieraskirjan mukaan täällä on ollut hiljaista - no, en itsekään ole kohdannut muita metsässä liikkujia.
Kun jatkan matkaa kohti Haapalan laavua, kuulen yhtäkkiä hyvin läheltä takaani liikettä. Viereeni hölkkää punaisessa liivissä ajokoira, joka kiinnittää minuun hyvin vähän huomiota. En tiedä, minkä saaliin perässä tämä nelijalkainen jolkottelee pitkin metsiä, kun se risteilee aika ajoin taas polulle ja sen poikki.
Ohitan hiekkakuoppien lisäksi myös pienen suon, joka on jo värjäytymässä syksyn sävyihin. Haapalan laavun jälkeen huomaan, että reittiopasteet ovat jälleen Metsoreitin sinisiä, eivät Äijälän liittymäreitin keltaisia. Kohta huomiokykyni ilmeisesti herpaantuu, sillä sinitolppia ei hetkeen näy, mutta palaan kartan opastamana hetkessä oikealle hiekkatielle.
Suolahteen on enää kymmenisen kilometriä, kun kärrytien levyinen polku laskeutuu leveälle soratielle, jonka laitaa astelen Laukaan ja Äänekosken rajamaastoon. Kylteistä päätellen tässä entistä Keski-Suomen Maakuntauraa seurailevalla pätkällä liikkuu talvisin hiihtäjien lisäksi myös kelkkailijoita, mutta kuka nuija on heittänyt polun varteen vanhan pallogrillin?
Kangasmaaston leveää pikkutietä on kepeä astella. Huokailen nähdessäni lukuisia matojen lomakodeiksi muuttuneita herkkutatteja, joista yksi nököttää aivan keskellä tietä. Sinäkin, Brutukseni.
Soraharjut ovat jäämässä taakse Suolahden lähestyessä. Reitin hiihtäjiä varoitetaan aiheellisesti jyrkästä laskusta pitkän mäen yllä. Pysähdyn jälleen kerran syömään pulleita, kasvussa maultaan laimentuneita mustikoita ja maistan myös muutaman puolukan.
Maasto alkaa muuttua vehreämmäksi, sammal vielä kirkkaamman vihreäksi. Vihreän sävyt ovat yksinkertaisesti huikeita. Sekä metsässä että hakkuuaukealla on maassa aiempaa enemmän pudonneita keltaisia lehtiä.
Valkopohjainen, käsin taiteiltu höyryveturiliikennemerkki nojaa tolppaan maassa. Se varoittaa ylitettävästä Jyväskylän-Suolahden radasta, jolla on nykyään käytännössä vain tavaraliikennettä. Kangasmaastossa on enemmän siirtolohkareita ja kiviä kuin aiemmin. Sitten polku laskeutuu kosteaan suomaastoon.
Polun viereisessä ojassa kelluvat vähitellen kellastuvat lumpeenlehdet. Saavun jälleen radan varteen, jota polku seuraa ennen yhtymistään tiehen.
Nyt on siis alettava varoa autoja! Nämä liikennemerkit reitin varressa ovat huippuja :) Ylitän radan siltaa pitkin ja saavun asvalttitien laitaan.Katse vasemmalle kertoo, missä olen, vaikka reittiä eteenpäin osoittava viitoitus puuttuukin ja reittikarttani loppuu tähän. Taas tien yli ja ylämäkeen, josta sininen maalitäplä löytyy. Toki voisin oikaista Suolahden keskustaan asvaltoitua kävelytietä, mutta...
Nakertajan mäeltä löytyy valaistu ulkoilureitti, jonka kylttejä ja sinimaalitäpliä seuraamalla jatkan oikeaan suuntaan. Kaukana edessä pilkottaa Keitele-järvi - ja tovin kulkemisen jälkeen kuntopolku ohjautuu hotelli Keiteleen kupeeseen, josta löytyy myös Metsoreitin opastaulu, no, hieman kumollaan. Aivan hotellin vieressä on myös laavu polttopuineen.
Koska siniset merkit tuntuvat jatkuvan eteenpäin, seuraan niitä vielä hetken, vaikka polku kaartaakin jo vasemmalle teollisuusalueen suuntaan. Yllätyn, kun vastaan astelee tasatahtia kävelysauvoillaan lykkivä rinkkaselkäinen kävelijä, mutta vielä enemmän, kun hän ei vastaa kohdattaessa tervehdykseeni, vaan tuijottaa edelleen määrätietoisesti maahan. Pientä kohteliaisuutta polulla, kiitos!
Lopulta saavun teollisuusalueelle, missä maisema on tuttua ja tallustan Suolahti-Äänekoski -tien laitaan. Missä taskussa bussiaikataulu Jyväskylään olikaan...
Metsoreitti: Peurunka-Hietasyrjä
Metsoreitti: Ampujien maja-Peurunka
Nyt on siis alettava varoa autoja! Nämä liikennemerkit reitin varressa ovat huippuja :) Ylitän radan siltaa pitkin ja saavun asvalttitien laitaan.Katse vasemmalle kertoo, missä olen, vaikka reittiä eteenpäin osoittava viitoitus puuttuukin ja reittikarttani loppuu tähän. Taas tien yli ja ylämäkeen, josta sininen maalitäplä löytyy. Toki voisin oikaista Suolahden keskustaan asvaltoitua kävelytietä, mutta...
Kommentit
Lähetä kommentti