Siirry pääsisältöön

Laukaan Metsoreitillä: Äijälä-Suolahti

Olen hädin tuskin laskeutunut Konneveden bussista Laukaan Äijälään, kun viereiseen risteykseen pysähtynyt autoilija kysyy: oletko eksynyt? No en, kunhan otin kartan esille... Metsoreitin alkupiste löytyy helposti seuraamalla viittaa Äijälän hienolle, siistille kodalle, joka on oikeasti kivenheiton päässä tiestä. Puiset karhu- ja metsoveistokset koristavat nyt tyhjää ilmoitustaulua. Jostain syystä Metsoreitin kartat ja opasteet puuttuvat lähtöpaikalta. Ei se mitään, kun oma kartta on matkassa; retki Suolahden suuntaan voi alkaa.
Polku ohittaa rapsakan kokoiset klapipinot ja saapuu metsästä pellolle, jolta viljat on jo korjattu. Reitille ohjaavat maalimerkit puutolpissa ovat tällä osuudella keltaiset. Niskaan lentää ensimmäinen hirvikärpänen, mutta vähäinen, pienipisarainen sade loppuu ja pakkaan sadetakin reppuun.
Alkumatkasta edessä on vaihtelevasti metsä- ja peltomaisemia. Yhden pellon laidassa kyyhöttää repaleisen huopakaton suojaama autiotalo. Välillä otan sieniveitsen esiin ja noukin sammalikosta kotiinvietävää.
Mitä lähemmäs reilun kuuden kilometrin päässä Äijälästä sijaitsevaa Hietasyrjän kotaa tulen, sitä enemmän reitti seuraa pieniä hiekkateitä. Hietasyrjänkankaalla polku kohoaa harjun laelle.
Siintääkö etelästä männynlatvojen takaa Saraavesi vai Kuusvesi? Maisemat ovat niin hienot, että voisiko mäntyjä jostain kolosesta jopa vähän harventaa näköalapaikaksi? Puunlatvat nimittäin kohoavat entisestään vuosien myötä...
Jäkälän ja sammaleen koristamat rinteet hallitsevat polveilevaa harjumaisemaa. Hietasyrjän kodalla pidän evästauon. VATIN vieraskirjan mukaan täällä on ollut hiljaista - no, en itsekään ole kohdannut muita metsässä liikkujia.
Kun jatkan matkaa kohti Haapalan laavua, kuulen yhtäkkiä hyvin läheltä takaani liikettä. Viereeni hölkkää punaisessa liivissä ajokoira, joka kiinnittää minuun hyvin vähän huomiota. En tiedä, minkä saaliin perässä tämä nelijalkainen jolkottelee pitkin metsiä, kun se risteilee aika ajoin taas polulle ja sen poikki.

Ohitan hiekkakuoppien lisäksi myös pienen suon, joka on jo värjäytymässä syksyn sävyihin. Haapalan laavun jälkeen huomaan, että reittiopasteet ovat jälleen Metsoreitin sinisiä, eivät Äijälän liittymäreitin keltaisia. Kohta huomiokykyni ilmeisesti herpaantuu, sillä sinitolppia ei hetkeen näy, mutta palaan kartan opastamana hetkessä oikealle hiekkatielle.

Suolahteen on enää kymmenisen kilometriä, kun kärrytien levyinen polku laskeutuu leveälle soratielle, jonka laitaa astelen Laukaan ja Äänekosken rajamaastoon. Kylteistä päätellen tässä entistä Keski-Suomen Maakuntauraa seurailevalla pätkällä liikkuu talvisin hiihtäjien lisäksi myös kelkkailijoita, mutta kuka nuija on heittänyt polun varteen vanhan pallogrillin?
Kangasmaaston leveää pikkutietä on kepeä astella. Huokailen nähdessäni lukuisia matojen lomakodeiksi muuttuneita herkkutatteja, joista yksi nököttää aivan keskellä tietä. Sinäkin, Brutukseni.

Soraharjut ovat jäämässä taakse Suolahden lähestyessä. Reitin hiihtäjiä varoitetaan aiheellisesti jyrkästä laskusta pitkän mäen yllä. Pysähdyn jälleen kerran syömään pulleita, kasvussa maultaan laimentuneita mustikoita ja maistan myös muutaman puolukan.
Maasto alkaa muuttua vehreämmäksi, sammal vielä kirkkaamman vihreäksi. Vihreän sävyt ovat yksinkertaisesti huikeita. Sekä metsässä että hakkuuaukealla on maassa aiempaa enemmän pudonneita keltaisia lehtiä.
 
Valkopohjainen, käsin taiteiltu höyryveturiliikennemerkki nojaa tolppaan maassa. Se varoittaa ylitettävästä Jyväskylän-Suolahden radasta, jolla on nykyään käytännössä vain tavaraliikennettä. Kangasmaastossa on enemmän siirtolohkareita ja kiviä kuin aiemmin. Sitten polku laskeutuu kosteaan suomaastoon. 
Polun viereisessä ojassa kelluvat vähitellen kellastuvat lumpeenlehdet. Saavun jälleen radan varteen, jota polku seuraa ennen yhtymistään tiehen. 
Nyt on siis alettava varoa autoja! Nämä liikennemerkit reitin varressa ovat huippuja :)   Ylitän radan siltaa pitkin ja saavun asvalttitien laitaan.Katse vasemmalle kertoo, missä olen, vaikka reittiä eteenpäin osoittava viitoitus puuttuukin ja reittikarttani loppuu tähän. Taas tien yli ja ylämäkeen, josta sininen maalitäplä löytyy. Toki voisin oikaista Suolahden keskustaan asvaltoitua kävelytietä, mutta...
Nakertajan mäeltä löytyy valaistu ulkoilureitti, jonka kylttejä ja sinimaalitäpliä seuraamalla jatkan oikeaan suuntaan. Kaukana edessä pilkottaa Keitele-järvi - ja tovin kulkemisen jälkeen kuntopolku ohjautuu hotelli Keiteleen kupeeseen, josta löytyy myös Metsoreitin opastaulu, no, hieman kumollaan. Aivan hotellin vieressä on myös laavu polttopuineen.

Koska siniset merkit tuntuvat jatkuvan eteenpäin, seuraan niitä vielä hetken, vaikka polku kaartaakin jo vasemmalle teollisuusalueen suuntaan. Yllätyn, kun vastaan astelee tasatahtia kävelysauvoillaan lykkivä rinkkaselkäinen kävelijä, mutta vielä enemmän, kun hän ei vastaa kohdattaessa tervehdykseeni, vaan tuijottaa edelleen määrätietoisesti maahan. Pientä kohteliaisuutta polulla, kiitos!

Lopulta saavun teollisuusalueelle, missä maisema on tuttua ja tallustan Suolahti-Äänekoski -tien laitaan. Missä taskussa bussiaikataulu Jyväskylään olikaan...

Metsoreitti: Peurunka-Hietasyrjä
Metsoreitti: Ampujien maja-Peurunka

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la