Värin voimaa Helsingissä

Jos hämärtyvän vuodenajan värit alkavat himmentää mieltä, lupaa Helsingin taidemuseon Tennispalatsin näyttelytarjonta värin voimaa.
Venäläismestarien näyttelyä mainostetaan Marc Chagallin työllä, joka näkyy kaupungilla näyttelyjulisteissa - ei niin kauhean värikkäänä (paitsi kun pariskunta uppoaa kaupungin valoisiin heijastuksiin) -  mutta houkuttaa silti...

Lähden siis kohti Tennispalatsia. Kävely ei sinänsä ota voimille, mutta kaipaan yhtä istuinta. Simonkadun ja Mannerheimintien kulmauksessa ei ole enää Rafael Saifulinin ihanaa pronssituolia, jolle saattoi kuvitella istahtavansa lepäämään, jos ei vain tutkaillut teoksen yksityiskohtia. 
Taideteoksen entiseltä paikalta löytyy kuitenkin aito huilipaikka, hauska Camionette-kahvila

jonka jakkaralle voi pysähtyä nauttimaan makoisan krepin. Ah, nutellaa! Herkun turvin jatkan matkaani kohti Kamppia, mutta pysähdyn Simonkadun jalkakäytävällä hetkeksi
villisian jalanjälkien äärelle. Sorkankuvien uurteissa uiskentelee tupakannnatsoja ja lehmuksenlehtiä. Kampissa, Narinkkatorin laidalla, rakennetaan 2012 avautuvaa hiljaisuuden kappelia. Kuinkahan monen ohikiitäjän askeleet tulevat ohjautumaan vilkkaalta väylältä sivuun hiljentymään?

Tennispalatsin toisessa kerroksessa avautuu luvattu värien maailma. Taidemuseon Värin voima -näyttely, jossa on lainassa teoksia venäläisestä Tretjakovin galleriasta, esittelee värikylläisiä maalauksia 1900-luvun alusta. Ihastun Mihail Vrubelin Syreeniin ja sen kukkien keskellä piileksivään salaperäiseen neitoon ja avantgardisti / kubisti Aristarh Lentulovin töihin, joista löytyy kaikkia sateenkaaren värejä ja muotojen leikittelyä; olen aivan myyty Vasili Autuaan kirkko -maalauksen edessä. Sitten vielä muutama Marc Chagallin työ! Tunnelmallinen ja luonnossa unelmanvihreä Huvilan ikkuna, kolme Moskovan juutalaiseen teatteriin tehtyä teosta (Draama, Kirjallisuus, Tanssi)...

Värien maailma jatkuu vielä museon yläkerrassa, missä huikea, laaja Akseli Gallén-Kallela -näyttely valloittaa. Tuntuu upealta nähdä kuvista tuttuja töitä ihan oikeasti ja tajuta, miten upeat sävyt alkuperäisissä teoksissa on. Kuinka kaunis valo, hieno veden pinta, oli se tyyni, liplatteleva tai kuohuva. Ja kas, enpä ole ennen hoksannut Aino-tarun Ainon edessä polskivia pulskia ahvenia!
Näyttelyvisiitti 1900-luvun taitteen vuosikymmenille sekä rauhoittaa että piristää. Rautatieasemalla julisteet palauttavat taide-elämyksen mieleen uudelleen :)

Kommentit

  1. Mielenkiintoisia näyttelyjä ja ihania maalauksia! Tutkitko etukäteen ennen reissuja noita pieniä taideteoksia (esim. villisian jalanjäljet) matkasi varrella, vai huomaatko ne vain ihmisvilinän keskeltä?

    VastaaPoista
  2. Noita näyttelyitä kyllä suosittelen :) Pienet taide-elämykset kävelymatkan varrella ovat miltei aina vasta paikan päällä vastaan tulevia juttuja, joihin silmät sattuvat pysähtymään. Saatan olla matkalla johonkin ennalta miettimääni paikkaan, mutta reitin varrelta voi aina löytyä jokin kiva yllätys. Odottamaton ilo.

    Yksi poikkeus oli Turku, jossa ensin näin sattumalta muutaman mahtavan sarjakuvaliikennemerkin - niin, tietämättä niistä mitään etukäteen. Myöhemmin lähdin sinne kaupunkikävelyretkelle uudestaan, koska teki mieli nähdä loputkin sarjisliikennemerkit ennen kuin ne katosivat katukuvasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit