Laukaan Saraakallion kalliomaalauksilla

Laukaan Saraakallion kalliomaalauksille johtaa merkitty polku Tarvaalan ja Kuusaan välisen tien varresta. Parkkipaikan opastetaulut ovat hieman kärsineen näköisiä, mutta onneksi osa tekstistä on luettavissa; jos hyvin käy, voin kohta nähdä Fennoskandian laajimman kalliomaalauksen, jossa on jopa tuhansia vuosia vanhoja esi-isiemme piirtämiä kuvia!

Viitta ohjaa alkumatkasta hakkuuakion halki kosteahkolle polulle, joka on selkeästi keltaisin maalimerkein merkitty. Kohta astelen kuusikossa, joka vähitellen muuttuu mäntykankaaksi.

Huomaan olevani harjanteen laella. Merkitty reitti jatkaa harjannetta pitkin eteenpäin, mutta muistelen ainoaa aiempaa visiittiäni Saraakalliolle, vettä pitkin; melontaretken pysähdyksellä kävin kerran vilkaisemassa kalliomaalauksia alhaalta. Valitsen siis rantaan viettävän polun...

...ja pian taiteilen louhikkoisen, jyrkän kallioseinämän juurella. Olen iloinen vaelluskengistäni, sillä vaikka nyt on hieno, kuiva sää, luistavat sulamisvesistä kosteat sammaleet herkästi jalan alla. Luiskahdan takamukselleni onneksi vain kerran. Varovasti siis!

Yritän silmä kovana erottaa kallioiden pinnalta jotain ihmisen tekemää maalauksen tapaista, mutta menee pitkään, ennen kuin alkaa tuntua siltä, että havainto on ihan oikea. Tämän täytyy olla yksi yli sadasta havaitusta maalauksesta.

Sitten alkaa tuntua, että en löydä enää yhtään maalausta. Komeiden kallioiden juurella on onneksi myös muuta väri-iloittelua, upean keltaista. Kiventieraa tai jäkälää kenties?

Jatkan kuitenkin sitkeästi matkaa, koska Saraakallion kallioseinämät vain komistuvat ja jatkuvat kohti niemen kärkeä. Jalkojeni juuressa välkkyy Saravesi, mutta vieläkään en onnistu havaitsemaan lisää punamaalauksia.

Ylhäällä kalliojyrkänteen päällä killuu erikoinen, sileäpintainen lohkare, josta on selvästi pudonnut palanen alas. Itse asiassa, sehän on ihan selvästi kenkä! Tervehdys!

Melko jyrkästikin alas viettävillä kallioilla näkyy sen verran kulkemisen jälkiä, että tohdin jatkaa eteenpäin, ehkä sitkeys palkitaan.... Ja viimein tulen paikkaan, josta jopa minä erotan selkeitä maalauksia. Tulkitsen nämä ihmishahmoiksi.

 

Kallioseinämää pitkin askeltaa myös komea hirvi. Jos nyt olisi kosteampi keli, näkyisivät kuvat vielä paremmin, mutta oikeasti täällä hahmottaa maalauksia jo aika hyvin. Kaikesta ei toki ilman lisätietoja arvaisi sanoa, mitä kuvat esittävät.

Onnekseni tapaan kalliomaalausten äärellä myös pari muuta kulkijaa, jotka ovat älynneet varustautua päiväretkelle netistä tulostamansa opaslehtisen kanssa; he näyttävät ystävällisesti myös minulle kuvien selityksiä. Tämän venekuvan muistan nähneeni myös aiemmin.

Hmm. Jos Kirkkoniemessä tuntui siltä, että olen astunut satoja vuosia taaksepäin, näen nyt jotain tuhansien vuosien takaa.

On mahtavaa, että Saraakallion maalauskokoelma on säilynyt näinkin hyvin. Paikka on toki lain suojelema muinaisjäännös, mutta silti.

Laskeudun alas veden rajaan; Saraveden pinta on korkealla, kuten muidenkin alueen järvien. Rantaa pitkin ei siksi pääse tästä jatkamaan matkaa kuivin jaloin, joten palaan takaisin päin ja nousen keltaisella merkittyä polkua ylös kallion laelle.

Saravedellä on rauhallista näin keväällä; vain yksi moottorivene kiitää poikki järven sinä aikana, kun olen kallioilla. Kauempaa siintää Laukaan kirkonkylä. Maalausten lisäksi mieleen jäävät mainiot maisemat.