Siirry pääsisältöön

Imatran kylpylästä tehtaan portille

Sadepilvet liihottavat Imatran yllä, vilauttavat välillä harmaan lomaan sinisiä sävyjä. Kun astun Imatran kylpylän asvaltilta etsimään polkujen opasteita, alkaa hiljainen sade. Värimerkit viitoittavat minut kävelemään itään, Saimaan rantaa seuraten; E10 -kaukovaellusreitti kulkee täällä tovin kylpylän luontopolun kanssa samalla uralla. Poikkean hetkeksi veden ääreen. Rantakoivun oksat heilahtelevat ailahdellen tuulessa.
Sinivuokot värjöttelevät ruskeiden lehtien seassa, useimmat niistä terälehdet kiinni tässä kosteassa säässä. Kohta kulkijan huomiosta kilpailevat pikkuaurinkojen kerhot, leskenlehtiryppäät. Jospa ne saavat kohta isonkin auringon innostumaan? Alkuun kuiva polku muuttuu yhä märemmäksi ja olen tyytyväinen, että jalassa ovat veden- ja kuranpitävät kengät.
Saavun havujen huomasta lehtomaisemaan ja yhtäkkiä olen valon ympäröimä. Kaksi notkeaa koivua taivuttaa selkiään kaarelle tanssiparin lailla.
Hento, samalla raikas vihreä kirkastuu auringon valossa entisestään. Lehtien avautuneet silmut muistuttavat perhosia, vaiko sittenkin kepeäsiipisiä lintuja. Hengitän sateenraikasta ilmaa syvään.
Kun saavun Mustarastaankadun laitaan, en enää näe reitin sinisiä maalimerkkejä. Kävelen muutaman askeleen polkua eteenpäin, mutta ei näytä lupaavalta; sitten palaan ojan ylittävän puisen sillan luo ja aprikoin suuntaa edelleen. Luovutan ja etsin kännykällä netistä E10-polun reittikartan; ahaa, tästä talojen välistä suoraan eteenpäin, Nuijasuonkatua - ja kohta sinisiä maalitäpliä alkaa taas erottua puista tai liikennemerkkien tolpista.
Peltoaukean laidassa on ratsuhevosten aitauksia, joissa eläimet astelevat tai seisoskelevat rauhallisina. Paitsi yksi hirnahtelemaan innostuva, joka tuo hieman eloa muutoin hiljaiseen maisemaan. Kävelytiellä on ratsastuskin sallittu, mutta juuri nyt ratsukoita ei ole liikkeellä.
Saavun Tainionkosken ylittävälle sillalle, jonka alapuolella mahtava Vuoksi on valjastettu tuottamaan sähköä. Sininen reittinuoli kertoo ainakin selkeästi, että olen matkalla oikeaan suuntaan...
Sillan jälkeen E10-polku kaartaa tien laidasta oikealle, kohti Neitsytniemen kartanoa. Rantatöyrään varrella näkyy jo runsaasti kielojen lehtiin tiukasti kääriytyneitä varsia ponnistamassa kohti valoa. Kartanon kristallikruunujen alle astuu pääovista lisää vieraita kukkapaketteja pidellen.
Seuraavana päivänä jatkan matkaa kartanon kiviporteilta eteenpäin kohti Vuoksenniskaa. Kävelytieltä on suorastaan pakko poiketa tien varren lehtikuusimetsään, jonka ensi neulasten värisävyä en voi vastustaa.
Entä voiko pysähtymättä ohittaa kokonaista koivikkoa, joka vehreytyy päivä päivältä yhä enemmän?
Kun kuljen Vuoksenniskantien alittavasta tunnelista, en ensin ole huomata tunnelin maalauksia, jotka ovat pitkälti töhryjen peitossa. Onneksi osa maisemista aluksineen erottuu kuitenkin vielä.
Ylitän Vuoksenniskantietä pitkin rautatietunnelin ja odotan näkeväni seuraavat siniset maalimerkit bussipysäkin jälkeen. Eipä näy. Kävelen vähän matkaa eteenpäin, jospa kohta? On jälleen turvauduttava kännykällä nettikarttaan ja palattava takaisin päin; bussipysäkin luona pitäisi älytä katsoa koivuja takavasemmalla (niissä on jotain maaliläiskän tapaista) ja kääntyä puiden suuntaan. Varsinaista polkua tässä ei kyllä näy...
Kuljen harjanteen reunaa, mistä polku lopulta erottuu, ja saavun jykevän punatiilitornin luo. Lähipuista lankeaa hienoja varjoja tiilipintaan. Minne polku jatkuukaan? Edelleen samaan suuntaan, suoraan eteenpäin.
Kohta polku johtaa minut kävelemään verkkoaidan viertä. Aidan toisella puolella väijyy suurjännitelinja, joten sinne ei muutenkaan tekisi mieli mennä. Joku on kyllä yrittänyt ja avannut ihmisen mentävän reiän aitaan. Minä ottaisin leikkurin käteeni mieluummin saksiakseni sitä korkeaa villiruusua, joka on innostunut levittäytymään aivan aitaan kiinni ja uhkailee minuakin pienillä piikeillään. Pientä pusikoitumista havaittavissa.
Hieman edempänä aidan varressa odottaa leveä oja, jonka paikkeilla on jälleen epäselvää, mihin E10-reittiä pitäisi seurata. Onneksi, sillä sinimaalauksia etsiessäni eteeni tupsahtaa komea kevään kukkija, näsiä. Ja sitä ojan vartta olisi pitänyt kääntyä oikealle, mutta löytyyhän reitti myös vähän myöhemmin metsän poikki oikaisemalla.
Reitti johtaa jälleen asuntoalueelle, jolla on monia kauniita vanhoja omakotitaloja, joskin myös autiotalo rikkonaisine ikkunoineen sattuu kadun varteen. Kuusirinteen päässä ratapenkereillä näen kevään viimeiset lumet (oletan), ennen kuin käännyn jälleen metsäpolulle.
Edessä on pätkiä pitkin valaistua pururataa tai muita kuntopolkujen osasia, joilla ei saa päristellä  moottoripyörällä tai mopolla (kiitos!). Täällä kulkisi myös Vuoksenniskan luontopolku, mutta toisen kerran sitten... On jotenkin hupaisaa olla itse pienellä päiväkävelyllä, mutta kulkea kuitenkin Euroopan kaukovaellusreittiä E10 pitkin. Ihan vain Imatralla.
Vuoksenniskalta Kaukopäätä kohti kulkeva metsäraitti on pehmeä jalan alla, aurinko helottaa, linnut laulaa lurauttavat. Haa! KÄKI! Mutta miksi kukuit vain kolme kertaa?

Oikealla vilahtaa nurmen peittämä urheilukenttä, vailla pallon potkijoita. Sitten polku kaartaa alaspäin ja reitti laskeutuu hetkeksi asvaltoidulle kävelytielle, kunnes kurvaa taas neulasten peittämälle uralle. Autoja vilahtaa hiljakseltaan viereisellä Ruokolahdentiellä, pian oikealle jää myös Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin (Vuoksenniskan) kirkko.
Vähitellen nenään leijuu yhä voimakkaampi sellun haju. Lättälän asuntoalueen yksinkertaisen tyylikkäät funkistalot ovat kaunis näky tasaisen kangasmaaston keskellä. Pyöreä ikkuna tosin katsoo viereisen tehdasalueen suuntaan...
Stora Enson Kaukopään tehdas sellu-, kartonki- ja paperitehtaineen hallitsee muhkeana maisemaa, mutta jos malttaa katsahtaa alas tien laidan nurmikolle, voi massiivisen tuotantolaitoksen miltei unohtaa hetkeksi. Kiitos teille, keväiset käenrieskat!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la