Siirry pääsisältöön

Ihmepuutarha asemalla


Kun astun junasta Helsingin rautatieasemalla ja kävelen laiturilta kohti asemarakennusta, kello lähestyy keskipäivää. Asema on miltei yllättävän hiljainen, mutta asemalaiturin päässä kohtaan vielä rauhoittavamman näyn: suuret puutarhalavat, jotka viheriöivät ja kukkivat loisteliaasti tässä tavallisesti niin harmaassa miljöössä. Atsaleat hehkuvat kerrassaan upeasti!
VR:n kivimiehet on nyt ikuistettu totemipaaluihin - siis puumiehiksi - ja liekö siellä muotokuva myös Bubi-huuhkajasta, jonka esikuvan nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa...
Hauskimpia yksityiskohtia Ihmepuutarhassa ovat ilmasta roikkuvat Ihmekannut, jotka huolehtivat niin vielä vähemmän kukkivien...
... kuin jo runsaassa kukassa olevien kasvien kastelusta taukoamatta. Tässä alkaa melkein toivoa, että olisi Helsingissä käyntiä myös uudelleen, ennen kuin Ihmepuutarha vetäytyy Helsingin päärautatieasemalta kesäkuun puolivälissä. Kasvien juurelta löytyy ystävällisesti myös komistuksien nimet kertovia kylttejä. Kukassa on esimerkiksi koristeomenapuu "Kadetti".
Onnittelu VR:lle (150 v) ja kiitokset myös VR:n yhteistyökumppaneille alkukesän piristyspuutarhasta, joka juhlistaa iloisesti Helsingin designpääkaupunkiutta! Tästä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa kaupungille jalkaisin.

Kommentit

  1. Moi,

    kiva kirjoitus Ihmepuutarhasta. Satuin törmäämään blogiisi kun etsin juttuja Ihmepuutarhasta. Näidän runsaiden kirjoitusten ja aseman käyttäjien palautteen ansioita olemme yhteistyökumppaneiden kanssa päättäneet että Ihmepuutarha jää ilahduttamaan aseman kävijöitä aina elokuun alkuun saakka.

    Hyvää kesää.

    t: Mainostoimisto Skandaalin edustaja joka toivoo että mahdollisimman moni ilahtuu VR:n ja GreenCaren sekä Tahvosten ja Skandaalin rakentamasta Ihmepuutarhasta.

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno juttu! Kiitokset teille kaikille iloisesta, värikkäästä kesälahjastanne aseman asiakkaille :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin päädyin kuvia etsiessäni tänne, kiitos kun olit ottanut upeita otoksia tästä upeasta projektista. Skandaalin edustajalle toive (jos seuraat), että kai tämä saadaan toteutumaan myös ensi vuonna..? Aivan upea projekti! :-)

    VastaaPoista
  4. Kyllä siitä kasvi- ja väri-ilosta olisi kiva nauttia asemalla aina pitkän talven jälkeen! Toivotaan että VR, GreenCare, Tahvoset ja Skandaali (ja/tai muut yhteistyökumppanit) innostuvat tästä vähintään kerran uudelleen :)

    VastaaPoista
  5. Moikka,

    Kyllä jatkosta ollaan keskusteltu ja kumppanit ovat juuri palautteen ansiosta olleet halukkaita vihreyttämään ja ilahduttamaan jatkossakin. Hyvää kesää!

    t: Skandaalin väki ;)

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava juttu!!! Iloista kesää myös teille :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la