Laulukävelyllä Laajavuoressa, Jyväskylä


Näyttelijä Aaro Vuotila mietti muutama vuosi sitten, kymmenen hengen porukalla metsässä toteutetun Ronja Ryövärintytär -näytelmän jälkeen, että olisi kiva toteuttaa jotain pienimuotoista metsään.  Vähitellen syntyi ajatus laulukävelystä, joka löysi tänä kesänä paikkansa Laajavuoren metsästä, vain muutaman kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.

Olin aikonut käydä laulukävelyllä jo kesäkuussa, mutta jäänyt silloin sadepisaroiden tanssin tähden kotiin. Tässä aurinkoisessa säässä ei ollut enää yhtään syytä jättää laulukävelyä väliin.

Mennään metsään!


Aaro luotsasi puolen päivän maissa Laajiksen kahvion sisäänkäynnin luota sinne kokoontuneen ryhmämme hiljaisempaan paikkaan seikkailuratojen, frisbeegolffaajien ja maastopyöräilijöiden keskeltä. Vuorilammen rannan polku oli viime päivien sateiden ansiosta osin veden alla, mutta selvisimme kuivin jaloin eteenpäin.

Tapio, Tapio... Laulu alkoi kasvaa ja soi kohta kallion katveessa. Olin miettinyt, olisiko metsäisännällämme kitara matkassa; ei ollut. Säestykseksi riitti puiden humina.


Astelimme polkua pitkin eteenpäin, useimmat aivan hiljaa, pari varovasti rupatellen. Kookas kuusi oli kaatunut konkeloksi ja muodosti portin retkueellemme. Aaro uskaltautui kiipeämään vähän matkaa nojallaan olevaa kuusenrunkoa pitkin ja laulu raikui jälleen. Myös linnunlaulu.

Moni kulkija saattaa yksin metsässä liikkuessaan laulaa luikauttaa, vaikka se menisikin vähän nuotin vierestä. Eihän kukaan kuule. Siis ihminen. Metsä on kuitenkin täynnä pieniä korvia, ja osa metsän elävistä hoksaa läsnäolomme muusta kuin äänestä, vaikka maanperän värähtelystä tai ihmisen hajusta. Emme liiku metsässä täysin huomaamattomasti koskaan, lauloimme tai emme.


Metsän peitto... Joskus sitä huomaa olevansa paikassa, joka näyttää oudolta, polku ei olekaan tuttu, on tullut ehkä kuljettua marjamättäiden tai paremman sienisaaliin perässä liian kauas. Mistä tulin? Minne pitäisi mennä, että pääsen takaisin? Silloin on osattava edes yksi konsti, jonka avulla löytää oikea reitti. Auttaisiko vaatteiden kääntäminen nurin päin?

Kun laulu soi kuusten ja mäntyjen katveessa, oli meillä mukana kulkijoilla jälleen mahdollisuus yhtyä kertosäkeeseen, mutta ujostelimme, vaikka sävelelläkään ei olisi ollut niin väliä. Laulan itse niin harvoin, että en saanut edes hyräiltyä mukana. Nappasin polun varresta jälleen pari mustikkaa. Niitä riittää!



Kun kohtasimme metsän laidassa kiviä, jättiläisten sinne heittelemiä pikku kivenmurikoita, kuulimme Hunni-jättiläisen tarinan, haettuamme kukin mieleisemme istumapaikan harmailta kiviltä. Missä olivatkaan nämä kivet aiemmin majailleet, miten kaukaa jättiläinen oli ne tänne nakannut? ...Ai mikä jääkausi?

Laulukävely oli kuin yksityinen konserttikävely, jossa metsämytologia soi Aaro Vuotilan kirjoittamissa ja säveltämissä lauluissa lempein, suloiseen suomalaiseen metsään sopivin sävelin. En kaivannut lisukkeeksi noitarumpuja tai kalkattimia, ihmisääni instrumenttina oli paras mahdollinen tarinankertoja ja metsä tunnelmanluoja.

Kävellessäni Laajavuoresta kotiin soi päässäni Metsän poika tahdon olla / sankar jylhän kuusiston / Tapiolan vainiolla / karhun kanssa painii lyön / ja maailma unhohon jääköön.

Laulukävelymme oli metsän pojan kävely.


Laulukävelystä ja sen esitysajankohdista löytyy tietoa Teatterikoneen sivulta ja Facebookista.

Huom. Laulukävelyn aikana keskityin muiden kävelijöiden lailla puhtaasti kävelykokemukseen metsässä; puhelin pysyi ääneti repussa, kuten kamerakin, joten valokuvat on otettu kävelyn jälkeen.

Kommentit

  1. Minä mietinkin, että kuinka laulukävely on toteutettu, että joutuuko siellä itsekin laulamaan, se ehkä vähän jännittäisi. Keskusteltiiko siellä rennosti yhdessä kävelyn lomassa vai oliko sellainen olo että pitäisi olla hiljaa, ja antaa laulukävelyn vaikuttaa? Ihana, että ajatus on noussut juuri Ronjasta, siitä tytöstä joka kajauttaa metsässä keväthuudon! ^^ Minulla odottaa kirjahyllyssä kyseinen kirja. En ole lukenut sitä sitten ala-asteaikojen, mutta nyt tuli palo tarttua siihen uudelleen. Onkohan tällaista laulukävelyä järjestetty jossain aiemmin vai onko ihan ainutlaatuinen keksintö? Hienoa, että sanat ovat Aaron omia, vaikka tunnettuihin kappaleisiin olisi tietysti helpompi yhtyä. Ja kenties arkailemattomampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siellä olisi saanut laulaa, ei onneksi täytynyt...Minä tykkäsin olla pääasiassa hiljaa, ja keskittyä kuuntelemaan, mutta paikasta toiseen siirtyessä välillä vähän jutusteltiinkin. Uskalsimme alun jälkeen jopa taputtaa Aarolle laulujen jälkeen!

      Laulukävely on ihan Aaron oma idea, ei mistään kopioitu; jos muistan oikein, Keski-Suomen taidetoimikunta tuki laulukävelyn työstämistä apurahalla.

      Joo, tuttuihin säveliin olisi varmasti helpompi yhtyä, mutta itse asiassa oli mahtavaa, että laulut olivat kokonaan Aaron omaa käsialaa. Metsätarinat saivat näin ihan oman soinnin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit