Reiju

Utuisa aurinko seurana ja eväshedelmiä taskussa lähdin Haukkalan kautta kohti Palokkaa. Kortepohjan koulun tuntumassa kirmaili kouluikäistä väkeä jäällä lumikengillä, Korteniityllä oli pallon kimpussa arvatenkin samaa poppoota. Kävelijöitä - harvakseltaan.

Käännyin Palokan Korppumäestä vasemmalle Saarenmaata kohti. Korppumäen ja Nuutin välillä kulkee kävelytie, mutta sitten alkaa pitkä taival piennarkävelyä. Erityisesti kännykkään puhuvat autoilijat tuntuvat kovin mieltyneiltä tuttuihin ajouriinsa, joten kävelijän on syytä suojautua heiltä astumalla ihan tien reunaan, lumivallin viereen.

Pitkähkö loiva nousu päättyi lopulta ja alamäki (ah muinaisia huimavauhtisia fillarihetkiä) kaartoi lopulta Ylä-Tuomiojärven ja Kaitajärven väliselle kannakselle. Maisemat täällä Reijussa ovat vielä avaria, peltokumpareisia maalaismaisemia. Ainakin näin talvella. Järvien jäillä ei näkynyt liikettä tai latuja. Pian käännyin oikealle Kaijanpääntielle, vaikka se onkin umpikuja. Komean hirsitalon takana koirat räksyttivät, liekö tarkoituksena ollut käännyttää minut takaisin. Nettikartan perusteella tiesin että useamman kilometrin päässä olisi edessä pätkä ei-tietä, mutta uskoin selviäväni siitä.

Kapea mutta hyvin aurattu Kaijanpääntie oli lumisten kuusien, koivujen ja hakkuuaukeiden reunustama, taloja tien varressa harvakseltaan. Viimeisen hirsitalon kohdalla tuli luvattu tien päättyminen, mutta iloisena yllätyksenä siitä pääsi traktorin uraa pitkin sen tiettömän 30 metriä, minkä jälkeen vastassa oli Topinkuja ja Lintukangas. Pääsin kujaa pitkin Lintukankaantielle ja käännähdin katsomaan pikku kylttiä Topinkujan alussa: Yksityisalue. Nöyrimmät anteeksipyyntöni sinne luvattomasta jalanjälkien jättämisestä, mutta tulosuunnassani moista kieltotaulua ei (onneksi) ollut.

Lintukankaantie johtaa Saarijärventielle, joka toi minut jo tutuille nurkille Palokkaan. Vasemmalla yhä edelleen kasvava Terttumäki (ammoin yksi hyvinvoiva maatila ja kourallinen taloja nimeä nyt kantavalla alueella), oikealle jäi Kirri. Popsin eväspussin viimeisetkin taatelit ja haikailin turhaan idyllistä kahvilaa matkan varrelle. Palokankeskuksen vilkas meininki ei houkuta pitämään lepotaukoa siellä. Ahaa, lähes valmis Tourutornin myymälä odottaa toisella puolella tietä ensi viikon avajaisiaan.

Päätin maanitella jalat jaksamaan vielä viimeisen etapin kaupunkiin saakka. Mannisenmäen rinteeltä, ennen Mankolaa, aukeni avara ja aurinkoinen näkymä nelostien taakse Palokkajärvelle. Pappilanvuori erottui erityisen kauniina. Hiihtäjiä lykki jääladuilla mahtavan runsaasti, pakkasesta huolimatta. Löylyjoen jälkeen käännyin leirintäalueen rantaa kohti - viimeiset kilometrit edessä. Onneksi en mitannut tätäkään reittiä etukäteen! Lepo on nyt paikallaan...