Ufo

 

Laskeudun Purokadulta Keljonkadulle ja otan muutaman askeleen oikealle. Katson ylöspäin Purokadun suuntaan. Tuo lumen peittämä notkelmahan on aivan kuin puron uoma, hetkonen, tästä alaspäinhän on Korkeakoski. Ja Purokatu siis... Enpä ole aiemmin hoksannut miettiä, mistä pienen mutta hienosti virtaavan Korkeakosken vesi oikein tulee. Pitää käydä keväällä tutkailemassa.

Oikaisen metsäpolkua pitkin alas Korkeakoskentielle. Keuruun-radan ylitys vaivihkaa ja jyrkkää rinnettä varoen alas. Sauvakävelijä edelläni tukeutuu tikkuihinsa ja on liukuvinaan. Tunnelit ohjaavat minut vielä Rantaväylän ali ja päätän kerrankin olla seuraamatta Rantaraitin houkuttelevia valopylväitä. Pysähdyn vain Ylistön kampuksen kohdalla ja käyn ihailemassa Mattilanniemen kävelysiltaa yläilmoista. Se silta on aina kaunis. Ehkäpä kaunein näin iltavalaistuksessa.

Valot ohjaavat minut myös seuraavaan pysähdyspaikkaan. Ainolan tienoilla katsahdan Survontieltä ylärinteeseen ja näen tutun muodon. Kuokkalan ufovalaistu vesitorni kohoaa mäellä. Koska olen niin lähellä, kapuan sinihehkuisen tornin juurelle. Mahtavaa nähdä nyt koko torni, eikä vain lentävän lautasen mallista valonkajoa etäältä! Tornin luona kookas metsätyökone jatkaa kaadettujen puiden käsittelyä, tehokas valonheitin apunaan. Käännyn katsomaan kaupungin valomerta. Ilman Kuokkalan siltaa Jyväskylä olisi tyystin erilainen. Ehkä tässäkin olisi vielä pelkkää metsää.

Seuraan metsäkoneen uraa ja palaan Tykkikalliolta Survontielle, sitten muutaman mutkan kautta Jyväsjärven jäälle ja polulle kohti Lutakkoa. Yhtäkkiä tajuan, että jään yllä leviää pakkasusvan harso. Mattilanniemi ja rannat muuttuvat epäselvemmiksi. Tunnen viileän kietoutuvan hetkeksi ympärilleni, mutta pian leijuva usva jatkaa matkaansa ja jään yllä alkaa hälvetä, ääriviivat selkenevät. Kuokkalan yllä hohtaa kuu.