Jalkaisin

Hassu puinen kalaveistos lepää penkin yllä metalliputkien varassa ja kenties katselee sivusilmällä kävelykadulta Joensuun torille. Ukko-Muikun on taituroinut Lasse Kuurila , tihrustan kyltistä. Aamutori on hiljainen näin keskellä viikkoa. Käyn muutaman korttelin verran pohjoisemmaksi ja pujahdan komean, korkean kivirakennuksen (koulu?) vierestä Pielisjoen rantaan. Veden pinta ei näytä edes väreilevän. Ruska tenhoaa näin etelässäkin...   Kuljen rantapenkereen kävelytietä aivan sulun vierestä. Arjen vesiliikenne on nyt olematonta. Kun katson ympärilleni, toivon että jostain putkahtaisi vene ja kuljettaja kysäisisi, haluaisinko lähteä tunniksi maisema-ajelulle hienon sään kunniaksi. Vaan toive ei toteudu, jatkan matkaa jalan. Oikealle, sillan toiselle puolelle jää Ilosaari, vasemmalla puolella vieressäni heti petankkikentän takana kohoaa kaupungintalo (torni alla) . Ihan totta, petankkikenttä on jopa merkitty ja muovin alla ilmoitustaululla on  luettavissa osin rypistynyt, sää...

Noin puolen tunnin automatkan päässä Joensuusta pääsee hieman vaativammalle kävelyreitille, Kolvananuuron rotkolaaksoon. Jalassa on syytä olla tukevat kengät, eikä vaellussauva haittaisi ainakaan silloin, kun maa on märkä. Viitisen kilometriä kuulostaa ehkä lyhyeltä, mutta muutama tunti menee kulkiessa aivan huomaamatta. Lähden liikkeelle Matovaaran parkkipaikalta (P-paikan varustus: penkit, siisti huussi ja infotaulu) myöhään iltapäivällä, kun pilvien takaa esiin tullut aurinko innostuu taas kirkastamaan maiseman värejä. Sammaleisen kuusikon ja nuoren lehtimetsän jälkeen opasteet ohjaavat rinnettä alas Pienelle Koirilammelle, missä vallitsee hiiskumaton hiljaisuus. Metsän kuvajaiset heijastuvat tyyneen veteen. Vasemmalla puolella kohoaa upea viisto, jyrkkä sammalikkorinne suorine kuusineen.  Huolletulle tulipaikalle olisi mukava jäädä eväitä nauttimaan, mutta koska valoisaa aikaa on rajallisesti, jatkan kulkua pitkin rotkon pohjaa, puroa seuraten. Oranssein maalitäplin merkitt...

Kävelen Säynätsalossa Parviaisentieltä Louhunsalmen sillalle ja käännyn katsomaan taakseni. Teollisuus kukoistaa edelleen, mutta sillä on myös historiansa. Päijänteeseen heijastuvan punatiilisen tehdasrakennuksen ulkoseinässä kiinnittävät huomion kirjaimet JP sekä ahkeroivat työmiehet. Johan Parviaisen (1834-1900) tehtaat on jättänyt nimikirjaimensa tiiliseinään. Puutyö jatkuu edelleen. Tämä on Jyväskylän saaristokaupunkia (terveisiä Kuopioon!), Säynätsaloa. Luonnontilaisen näköinen Kaijansaari jää vasemmalle puolelle. Jatkan Lehtisaaren ja romanttisesti nimetyn Lemmensillan yli Muuratsaloon. Vasemmalle kaartava kapea tie johtaa Haikkaan, somien talojen ja viehättävien pihapiirien luo. On muumitalomaista leikkimökkiä, notkuvaa omenapuuta, punaista tupaa ja kaunista tiilikaarta punatiilitalon ikkunan yllä. Minulle lämpimästi suositeltu kahvila (Saaritie 4) ei ikävä kyllä ole auki. Roskiksessa on kuitenkin tämänkesäisiä jätskipapereita, joten kyseessä lie kahvila, joka kenties ei kes...

Kirkas, kirkkaampi, kirkkain. Syysvalot ja -värit valloittavat. Kortesuon maisemapellon jäljelle jääneet auringonkukat (kimpunkerääjiä riittää) sinnittelevät edelleen, vaikka maa viilenee, ja pyrkivät avautumaan. "Äiti mää menin yöperhoslabyrinttiin!" huutaa pieni poika, ja puikkelehtii kukanvarsien välissä. Kohta hän menee kukkakimppua keräävän äitinsä luo. "Kato äiti, tää on sulle, kaikista ihanin kukka!" Palstaviljelmillä korjataan edelleen satoa. Pellon vieressä kävelytiellä edelläni kävelevä kameralaukkumies pysähtyy vesilätäkön luona ja kuvaa ruskakoivujen heijastusta veden pinnasta. Menen Harjulle ja poikkean polulta, kun katselen rinteeltä maisemia keskustaan päin. Alarinteessä, viimeistä kerrostalopalastaan odottavan rakennustyömaan nurkkauksen (entisaika: linja-autoaseman bussiparkki) vastapäätä on harvinaisuus, ihan oikea omenapuu, eikä mikään koristesellainen. Ainakaan hedelmien koosta päätellen. Alaoksilla ei näy omenia. Ehkä joku on jo käynyt sosia...

Aamuaurinko häikäisee silmiä Esplanadin puiston päässä. Ville Vallgrenin Havis Amanda kylpee nyt myös valossa. Kun katson Kauppatorilta oikealle, pilvien lomasta puskevat säteet kirkastavat hetkittäin Etelärannan rakennusten värejä. Suomenlinnan lautta tyhjenee mantereelle saapuvista matkustajista. Torilla on vielä rauhallista ennen aamuyhdeksää. Kahviteltoilla istuskelee muutamia aamukahvittelijoita, torimyyjät asettelevat tavaroitaan esille. Vihannesmyyjä nyppii salaatinkeristä huonompia lehtiä pois, ennen kuin laskee ne yksitellen myyntipöydän pahvilaatikkoon. Sieniröykkiöt ovat peräisin niin eteläisestä naapurimaasta kuin kotimetsistämme. Mustia torvisieniä, kanttarelleja, suppilovahveroita, herkkutatteja. Kyllä näistä kelpaa... Kävelen vielä Senaatintorille, missä kansainväliset rauhannallet ovat edelleen jähmettyneet toverilliseen ojennukseen. Ryhmä alakoululaisia on opettajan ja avustajan kanssa tullut tutustumaan karhukerhoon. Ohjeistuksen jälkeen koululaisjoukko hajaantu...

Brittein saarilla ei luonnon helmassa yleensä saa kävellä ihan missä tahansa. Yleisten kävelypolkujen kylttejä vilahtaa tien varressa kuitenkin usein, onneksi. Kävelijä joutuu usein kapuamaan aidan yli tai ainakin avaamaan portin, ainakin jos luvallinen kävelyreitti kulkee pellon tuntumassa. Katselen kaihoisin mielin Lancashiren kumpuilevia, sateiselle alueelle tyypillisesti mahtavan vehreitä maisemia lukuisine lampaineen lasin takaa. Pääsen jaloittelemaan vain alle puoleksi tunniksi valoisaan aikaan. Majapaikan tuntumassa oleva Public Footpath edellyttäisi kuraa kestäviä jalkineita, eivätkä omat kenkäni ole nyt tarpeeksi urhealla tuulella. Tällä kertaa on vain tyydyttävä aistimaan maisemaa polun vierestä, tylsältä ja siistiltä asvaltilta. Minne tuota polkua pitkin pääsisikään...

Puikkelehdin tuttua reittiä Tampereen rautatieasemalta kahvila Runoon, Ojakadun ja Aleksanterinkadun kulmaukseen. Ovatko nuo lasimaalauksia? Ikkunoihin on ripustettu tällä kertaa "kehystarinoita", Jouni Kopsan lasitöitä. Niin abstraktia kuin tätä esittävämpää, kuten kuvan linnut. Jos päivä tuntuu kiireiseltä, tekee lepohetki ja ajatusten pysäyttäminen hetkeksi hyvää. Jotenkin se tuntuu onnistuvan helpommin mukavassa miljöössä, jossa muutkin, tuntemattomat, antavat selvästi itselleen aikaa. Viereisissä pöydissä rupatellaan kiireettömästi, maistellaan piiraspalasta, siemaillaan kahvia tai teetä. Tuoreen leivonnaisen tuoksu, ah. Myöhemmin päivällä kuulen, että Vohvelikahvila löytyy nyt myös "keskustasta". Tampereen keskusta? Eikö vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta sijaitseva Ojakatu (Vohvelikahvila nro 1) olekaan keskustaa? Ei, minua valistetaan. Keskusta on tällä toisella puolella. Ihan sattumalta osun loppuiltapäivästä Tuomiokirkonkadulle...

Turhan kiireiset askeleet hidastuvat kuin itsestään, kun saavun märälle, liukkaalle savimaan polulle, joka johtaa Haukanniemeen. Siirryn vielä leveältä polulta sivuun ja kuljen rantamaisemia pitkin välillä vain puiden ja maahan pudonneiden lehtien seassa, poissa polulta. Sammaloituneella puulla on rintaneula. Jos kaipaa vauhdin taltuttamista, kannattaa lähteä metsään ja hakea silmillään sieniä. Näin kellertävien ja ruskeiden lehtien jo alettua laskeutua maan pinnalle on yhä vaikeampaa erottaa juuri oikeaa värisävyä ja muotoa. Kumarrun kurkkaamaan, onko edessäni varmasti punikkitatti, tai joku muu, jonka jätän rauhaan. Pikku-punikitkin ovat niin hellyttäviä kurkistaessaan heinien ja lehtien alta. Hidas kulkemiseni kuitenkin palkitaan ja onnistun kuin ihmeen kaupalla löytämään muutaman kauniin herkkutatin, vaikka näissä maisemissa jalan kulkijoita riittää, sekä koiralla että ilman. Lehtikuusien alla alkaa jo hämärtää.

Sadevesi hivelee hipiää. Seminaarinmäen kampus alkaa vaivihkaa vaihtaa vaatetustaan syksyn komeisiin sesonkiväreihin, vaikka kesän tummentuneet vihreän sävyt vielä koristavatkin maisemaa. Aallon pikatien pätkällä kävellään hissukseen kohti kirjastoa tai keskustaa, kun iltapäivä on vaihtumassa iltaan. Norssin koululaiset ovat selvästi olleet liikkeellä yliopiston kampuksella. Äkkään portaiden yläpäässä jalkojeni juuresta rastilapun. Liekö liikuntaluokkalaisia asialla lätkähengessä? Kävelen kotia kohti metsäkoukkauksen kautta. Polun ympäristö on jo keltaisten lehtien täplittämä. Sade on jo tauonnut, mutta tuulen huiskautus saa oksille ja puunlehdille lepäämään jääneet vesipisarat heittäytymään lehvästöstä alemmas viehättävässä epätahdissa, rops, rops, rops. En ole uskoa onneani, kun lehtipudokkaiden välistä erottuu taasen herkkutattien ruskeita lakkeja. Sadepäivän kävely on mitä mukavinta puuhaa!

Aina pitäisi olla linkkuveitsi taskussa. Tai puukko. Ei ilkeyksien, vaan luonnon antimien takia. Lähden kävelemään kotoa kohti Jyväskylän keskustaa ja teen vain pienen metsäpoikkeaman matkalla. Jotain kaunista pilkottaa näkökentässä...Suklaanruskea lakki, ja toinenkin. Ykkösluokan herkkutattipariskunta pääsee kyytiin. Päivän teemaan liittyen: miesten helavyö-puukko-varustetussa kansallispuvussa on siis itua. Ainakin siinä on yksi hyvin käytännöllinen osa, teräase, jota voi käyttää myös hyviin tarkoituksiin. Kävelykadulla Suomen käsityön museossa juhlitaan tänään kansallispuvun 124-vuotispäivää. Kansallispuku ei siis ole sen vanhempi! Museolta käy kansallispukuunsa sonnustautuneita kävelykadun puolella kuvattavana. Nämä komeat vaatteet eivät kyllä ole mitään sienestysasuja... Kotimatkalla käyn taittamassa Kortesuon maisemapellolta muutaman auringonkukan; poiminta on jo ihan luvallista. Samalla saan pellosta ehkä parisataa pikku takiaispiikkiä lahkeisiin, hihoihin ja kenkiin! Kuin h...

Vaajakosken Iso-Haapasaareen pääsee Haapaniemen perältä seuraamalla Savutuvan Apajalle johtavia kylttejä, kun ylittää lopulta pienen sillan. Iso-Haapasaari on pitkälti lehtomaista seutua, jonka ympäri voi kulkea jalan 2,7 km luontopolkua tai tehdä lyhyemmän 1,7 km luontopolkukierroksen. Mikäpä aurinkoisena alkusyksyn iltana sen mukavampaa kuin kulkea rauhaisaa polkua, vilkuilla polun vierestä toiveikkaana sieniä, kurkistella oksien lomasta Päijänteen lahdelmia ja ihastella vihreästä jo vähitellen kellertävään taittuvia värisävyjä. Polku on merkitty puihin maalatuilla punaisilla kolmioilla ja siellä täällä on luonnosta kertovia opastetauluja niin eläin- kuin kasvikunnasta. Kärpässienet hehkuvat komeina ja runsaslukuisina. Tatit ovat saaneet jo seuraa lukuisista madoista, ikävä kyllä. Länsirannalla valo siilautuu kauniisti lehvien lävitse, kun on aika pitää leppoisa tauko ja tehdä tulet huolletulla nuotiopaikalla. Uisteluvene surisee hissukseen ohi, muutaman rivakamman moottorialukse...

Heti taidemuseo Holvin sisäänkäynnin oikealla puolella, näyteikkunapaikalla, pysähdyttää hiljainen taideteos. Huomaan ensin pienet vihreät yrttiruukut, vasta sitten tajuan että valkoinen hahmo tuolilla on elävä ihminen, eikä veistos. Kyseessä on Helena Ratisen performanssi Puutarhurille ja 38 yrtille .Teoksen laidalla on lappu, jossa kehotetaan: Ota siemen käteesi Ajattele henkilöä jota et ole tavannut vähään aikaan Istuta siemen ruukkuun Anna vettä siemenelle Teen työtä käskettyä, ennen kuin käyn museon 3. kerrokseen Oravien perheen taidehuusholliin etsimään ratkaisua kysymykseen Pekka Oravan arvostamasta ammatista. Astronautti! Kilpisenkadun toisella puolella Käsityön museossa tiedän nopeasti, että Parasta puusta -näyttelyyn on palattava ajan kanssa. Tähän Kulttuurisuunnistus tietysti pyrkiikin, ei vain siihen, että kerätään leimoja mahdollisimman monesta paikasta. Aamu Songin ja Johan Olinin Salakaupan tuotteista metsäkävelijälle sopisivat vaikkapa puukkojunkkarisaappaat...

 Sienikori kädessä kävelen viivyttelevin askelin pitkin Keiteleen rantametsää ja tähyän tuttuja muotoja ja värisävyjä. Näkyykö herkkutatin ruskeaa lakkia, kanttarellin keltaoranssia, mustan torvisienen vaikeasti havaittavaa hahmoa? Poluntapainen löytyy jalkojen alle vain hetkittäin, sillä näillä main kahdella jalalla kulkijoita on vähän. Avohakkuuaukean miehenkorkuinen heinikko, paikalle jääneet hakkuujätteet ja kuoppa-ansat (laikutus) pakottavat kiertämään alueen ja huokaamaan kaihoisasti "maanmuokkauksen" uhreiksi joutuneiden, vuosikausia loistavaa sienisatoa tuottaneiden paikkojen muistoa. Vain pieni torvisieninurkkaus säästyi ja jäi hakatun talousmetsän laitaan sienimuistolehdoksi. Väistän viime hetkellä hirven tuoreehkon jätöksen sammalmättäällä. Hirvikärpäset innostuvat uudesta kulkijasta ja pyrkivät hatun alle. Likistelen litteitä siivekkäitä aika ajoin yksi kerrallaan. Erehtyivät kohteesta, minuun on turha yrittää takertua. Sienikori saa hissukseen täytettä kaikis...

Astelen Helsingin Senaatintorille mukulakivisen Sofiankadun kautta, Kauppatorin suunnasta. Kaupungin museokaupan ikkunassa on Jonathan Moorhousen Helsingin jugendkorttelit - Kävelyretkiä -kirja. Sen kanssa olisi varmasti mukava lähteä kävelylle. Tassut ylös ja liikkumatta! Senaatintorin on vallannut karhulauma, United Buddy Bears . Peräti 142 parimetristä, eri maita edustavaa taidekarhua on rauhan puolesta vetoavalla kierroksella maailman ympäri. Nallet ovat reissanneet jo vuodesta 2002. Karhut ovat kuin jähmettyneitä hetkeen, jolloin ovat ottamassa tanssiaskelta. Lähden kiertämään ensimmäistä neljännestä karhukoplasta otusten selkäpuolelta ja tutustun niiden etupuoleen vasta sen jälkeen. Jälkikäteen tuntuukin, että monella karhulla selkäpuoli on se mielenkiintoisempi... Irlannin mesikämmenen tunnistaa heti, Italia yllättää; Kazakstan - onko tuo nuolenpääkirjoitusta? Kiinan karhuun on maalattu pala muuria, afrikkalaiset tunnistaa jo värimaailmasta heti. Koreoid...

Fredan torille kävelen varta vasten sateenvarjoja katsomaan. No, rehellisesti sanottuna en edes tiennyt, että tämä pieni, lehtipuiden reunustama aukio on tori... Muistin vain, että jossain Fredalla on nyt puiden välissä sateenvarjoista tehty taideteos. Valkoiset varjot on ripustettu vaijerikehikosta leijumaan torin yllä; pienet valot vilkkuvat sateenvarjojen suojista jopa valoisalla. Ystävällinen kukkamyyjä kertoo, kuinka istui eräänä iltana katsomassa valaistuja varjoja illan pimeydessä; kannattaa palata silloin, hän neuvoo. Varjojen alle pystytettyä siirtonurmikkoa oli Taiteiden yössä hieman häiritty, mutta torimyyjät olivat yhteistuumin laittaneet sen takaisin paikalleen. Viereisen rakennuksen ikkunassa screeneillä houkutellaan lähemmäs, tutustumaan näyttelyyn. Kyseessä on Metropolian opiskelijoiden projekti . Sateenvarjot =  Mary Poppins in the park. Iltamyöhällä palaan varjojen alle. Tämä on satumaista!

Helsinki. Käännyn Kansakoulukadulta oikealle, Fredalle. Kutsuvan näköinen pöytä on pikkuisen puodin edessä; teekannusta saisi maistaa tyrni-kermarooibosta. On pakko poiketa sisälle, The Ounce näyttää niin houkuttelevalta. Ikkunaa somistaa tyylikkäästi pyöräilevä ja teetä juova herrasmies. Nautin levollisen hetken verran pu'erh-teetä tunnelmallisen, kapean teemyymälä-salongin perällä kahdenistuttavalla sohvalla. Teenlehden kuvat somistavat niin lampunvarjostinta, kattovalaisinta kuin tuolinpäällisiä. Teetä myydään täällä unsseittain. Vieraskirjan mukaan Helena Petäistö on käynyt täällä muutama päivä aiemmin ja lupaa suosittaa teesalonkia teekirjansa uudessa painoksessa. En ihmettele. Kävelen Fredaa eteenpäin, sitten käännyn takaisin ja palaan kohti Kamppia Annankadun oikeaa, itäistä laitaa. Ja mikäs se siinä, taas teepuoti! Demmers Teehaus on ollut mukana Taiteiden yössä; teetalon sisäseinillä on piirroksia, joita tuolloin on syntynyt. Tuollakin voisi pysähtyä kupposelle tai ...