Teekävelyllä

Helsinki. Käännyn Kansakoulukadulta oikealle, Fredalle. Kutsuvan näköinen pöytä on pikkuisen puodin edessä; teekannusta saisi maistaa tyrni-kermarooibosta. On pakko poiketa sisälle, The Ounce näyttää niin houkuttelevalta. Ikkunaa somistaa tyylikkäästi pyöräilevä ja teetä juova herrasmies.

Nautin levollisen hetken verran pu'erh-teetä tunnelmallisen, kapean teemyymälä-salongin perällä kahdenistuttavalla sohvalla. Teenlehden kuvat somistavat niin lampunvarjostinta, kattovalaisinta kuin tuolinpäällisiä. Teetä myydään täällä unsseittain. Vieraskirjan mukaan Helena Petäistö on käynyt täällä muutama päivä aiemmin ja lupaa suosittaa teesalonkia teekirjansa uudessa painoksessa. En ihmettele.

Kävelen Fredaa eteenpäin, sitten käännyn takaisin ja palaan kohti Kamppia Annankadun oikeaa, itäistä laitaa. Ja mikäs se siinä, taas teepuoti!
Demmers Teehaus on ollut mukana Taiteiden yössä; teetalon sisäseinillä on piirroksia, joita tuolloin on syntynyt. Tuollakin voisi pysähtyä kupposelle tai teeostoksille!

Kohta ohitan Eerikinkadun, jolta pilkottaa vain muutaman askelen päässä Annankadulta Théhuone. Tämä alue on teekävelijän paratiisi. Näillä nurkilla on peräti kolme asiantuntevaa teepuotia, joissa saa myös istahtaa nauttimaan erinomaista teetä! Kupponen sen kunniaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolinpolku: Uuro-Urkkalampi

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Cotswold Way: Cleeve Hill - Leckhampton Hill