Edessä on kohta itselleni eksoottinen, talvinen autolauttamatka Oulunsalosta Hailuotoon. Jaloittelen hetken lautan lähtöaikaa odotellessa, tuulivoimaloiden alla; ovat aika huima näky läheltä katsottuna.
Avomallinen autolauttamatka kestää reilut 20 minuuttia. Yllättäen pilviverhon lomasta pilkistää esiin aurinko, hetken ajan. Lautta puskee tasaista vauhtia eteenpäin kapeahkoa avointa väylää.
Lautan kannella vallitsee pakkaspäivän raikkaus, mutta jään silti toviksi katsomaan autolautan jättämissä vesipyörteissä pyöreäreunaisiksi hioutuneiden jäälauttojen keinahtelua.
Saapuminen Hailuotoon puoli kahden lautalla tammikuisena iltapäivänä ei jätä lumikenkäretkelle montaa valoisaa tuntia. Ajelemme saaren halki länsirannan tuntumaan; Sumpuntieltä on viitoitus retkeilyreitille.
Polku on nyt tietenkin lumen peittämä, joten lähdemme tarpomaan kohti laavua lumikengät jalassa. Ihmettelen aluksi sitä, miten lumikengät tuntuvat lipsahtelevan sivuun, kunnes hoksaan että paikoin astelen pitkospuilla - ja lumikengät yltävät niiden reunojen ylitse.
Tasamaalla on helppo kulkea, eikä erinomaisesti keltaisilla maalimerkeillä merkityltä reitiltäkään voi eksyä. Ensimmäisellä kulkijalla on rankin osa, mutta jonon viimeisenä voi tassutella hyvinkin kevyesti valmista uraa.
Lunta on sen verran sopivasti, että sauvoja ei tarvitse. Koska päivänvaloa on jäljellä vain rajallisesti, päätämme kävellä mäntyvaltaisen kangasmetsän halki vain ensimmäiselle laavulle Hannuksenlammen lähelle.
Siistillä ja hyväkuntoisella laavulla ei ole selvästi käyty tänään. Laavun sivuseinustalta löytyy kuivia polttopuita nuotiota varten, enää pitää puhdistaa tulipaikka lumesta.
Evästauon ajan lumikengät saavat levätä laavun penkkejä vasten. Kuuma mehu ja rieskat maistuvat...
...mutta makkaranpaisto lumikenkäretkellä se vasta mukavaa onkin! Lähes huomaamatta alkaa hämärtää, onhan aurinko jo kellon mukaan laskenut. Kiepautan lumikengät jalkaan ja lähden marssimaan takaisin lähtöpaikalle, onhan ehdittävä nähdä edes vilaus Hailuodon länsirannasta ennen kuin on aivan pilkkopimeää!
Pujahdan Rantasumpun parkkipaikalta lomamökkien ohitse rantatöyräälle ja edelleen kolmen uimakopin vierestä rantamaisemaan. On hyvin hämärä sininen hetki, valoa kajastaa ainoastaan takaani Rantasumpun piha-alueelta. Tuuli puhaltaa raitista ilmaa mereltä; siinä on tämän hetken äänimaisema.
Sain ennen laavulta lähtöäni ohjeen täällä aiemmin käyneeltä retkiseuralaiselta: kun saavut rantaan, käänny oikealle ja seuraa rantaviivaa Marjaniemeen. Maisemaa valaisevan lumipeitteen ansiosta rantaa pitkin näkee kulkea hämärässäkin, kohti Marjaniemestä erottuvia valopisteitä ja majakkaa. En kuitenkaan lähde seikkailemaan jään puolelle, veden rajaan - missä se lieneekin - vaan pysyttelen tummien rantahiekkaläiskien ja hiekkadyynien puolella. Kun lumipeite ohenee olemattomaksi, riisun lumikengät jalasta, mutta kohta on syytä kiinnittää ne jälleen vaelluskenkiin.
Marjaniemen majakan valokeila halkoo hetkittäin maisemaa. Lähemmäs päästyäni erotan myös niemen kärjestä saaren läntisimmän tuulivoimalan, joka pyörittää väsymättä talteen tuulienergiaa. Talvipäivä on kääntynyt syvänsiniseksi illaksi ja tähdet alkavat erottua taivaalta. Olipa mahtavaa päästä ensivisiitille Hailuotoon!
erinomaisia kuvia! Kiitos retkiseurasta, lisää ihmeellisiä kohteita seuraavalla kerralla :)
VastaaPoistaJep, aina valmiina!
VastaaPoista