Siirry pääsisältöön

Lumikenkäretki Hailuodossa

Edessä on kohta itselleni eksoottinen, talvinen autolauttamatka Oulunsalosta Hailuotoon. Jaloittelen hetken lautan lähtöaikaa odotellessa, tuulivoimaloiden alla; ovat aika huima näky läheltä katsottuna.
Avomallinen autolauttamatka kestää reilut 20 minuuttia. Yllättäen pilviverhon lomasta pilkistää esiin aurinko, hetken ajan. Lautta puskee tasaista vauhtia eteenpäin kapeahkoa avointa väylää.
Lautan kannella vallitsee pakkaspäivän raikkaus, mutta jään silti toviksi katsomaan autolautan jättämissä vesipyörteissä pyöreäreunaisiksi hioutuneiden jäälauttojen keinahtelua.

Saapuminen Hailuotoon puoli kahden lautalla tammikuisena iltapäivänä ei jätä lumikenkäretkelle montaa valoisaa tuntia. Ajelemme saaren halki länsirannan tuntumaan; Sumpuntieltä on viitoitus retkeilyreitille.
Polku on nyt tietenkin lumen peittämä, joten lähdemme tarpomaan kohti laavua lumikengät jalassa. Ihmettelen aluksi sitä, miten lumikengät tuntuvat lipsahtelevan sivuun, kunnes hoksaan että paikoin astelen pitkospuilla - ja lumikengät yltävät niiden reunojen ylitse.
Tasamaalla on helppo kulkea, eikä erinomaisesti keltaisilla maalimerkeillä merkityltä reitiltäkään voi eksyä. Ensimmäisellä kulkijalla on rankin osa, mutta jonon viimeisenä voi tassutella hyvinkin kevyesti valmista uraa.
Lunta on sen verran sopivasti, että sauvoja ei tarvitse. Koska päivänvaloa on jäljellä vain rajallisesti, päätämme kävellä mäntyvaltaisen kangasmetsän halki vain ensimmäiselle laavulle Hannuksenlammen lähelle.
Siistillä ja hyväkuntoisella laavulla ei ole selvästi käyty tänään. Laavun sivuseinustalta löytyy kuivia polttopuita nuotiota varten, enää pitää puhdistaa tulipaikka lumesta.
Evästauon ajan lumikengät saavat levätä laavun penkkejä vasten. Kuuma mehu ja rieskat maistuvat...
...mutta makkaranpaisto lumikenkäretkellä se vasta mukavaa onkin! Lähes huomaamatta alkaa hämärtää, onhan aurinko jo kellon mukaan laskenut. Kiepautan lumikengät jalkaan ja lähden marssimaan takaisin lähtöpaikalle, onhan ehdittävä nähdä edes vilaus Hailuodon länsirannasta ennen kuin on aivan pilkkopimeää!
Pujahdan Rantasumpun parkkipaikalta lomamökkien ohitse rantatöyräälle ja edelleen kolmen uimakopin vierestä rantamaisemaan. On hyvin hämärä sininen hetki, valoa kajastaa ainoastaan takaani Rantasumpun piha-alueelta. Tuuli puhaltaa raitista ilmaa mereltä; siinä on tämän hetken äänimaisema.
Sain ennen laavulta lähtöäni ohjeen täällä aiemmin käyneeltä retkiseuralaiselta: kun saavut rantaan, käänny oikealle ja seuraa rantaviivaa Marjaniemeen. Maisemaa valaisevan lumipeitteen ansiosta rantaa pitkin näkee kulkea hämärässäkin, kohti Marjaniemestä erottuvia valopisteitä ja majakkaa. En kuitenkaan lähde seikkailemaan jään puolelle, veden rajaan - missä se lieneekin - vaan pysyttelen tummien rantahiekkaläiskien ja hiekkadyynien puolella. Kun lumipeite ohenee olemattomaksi, riisun lumikengät jalasta, mutta kohta on syytä kiinnittää ne jälleen vaelluskenkiin.
Marjaniemen majakan valokeila halkoo hetkittäin maisemaa. Lähemmäs päästyäni erotan myös niemen kärjestä saaren läntisimmän tuulivoimalan, joka pyörittää väsymättä talteen tuulienergiaa. Talvipäivä on kääntynyt syvänsiniseksi illaksi ja tähdet alkavat erottua taivaalta. Olipa mahtavaa päästä ensivisiitille Hailuotoon!

Kommentit

  1. erinomaisia kuvia! Kiitos retkiseurasta, lisää ihmeellisiä kohteita seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva