Lämmittävä Lutakko

Tammikuu on tuonut auringon takaisin, ainakin hetkittäin. Kopistelen Jyväskylän Matkakeskuksesta Lutakkoon johtavaa kävelyputkessa aidolla puulattialla, joka on uusittu sileämmäksi jo kerran, koska sitkeiden oksankohtien ympäriltä ehti puuaines kulua matalammaksi... Kävelysillan ulkoseinämiä koristavat sunnuntain kunniaksi upeat jääkiteet.
Ratapiha Mattilanniemen suuntaan erottuu kuitenkin auringonvalossa tämän jähmettyneen "lumimaiseman" lävitse.
Lumipeite kattaa kauniisti myös Jyväsjärven rantaan asti yltävän Lutakonpuiston. Pitkään piilossa ollut harvinainen valoilmiö antaa uskoa siihen, että talvi on muutakin kuin pimeyttä, kaamosta ja harmaita päiviä.
Kyltti rannassa muistuttaa: Uiminen sallittu rajatulla alueella. Jää ei ole vielä järin vahvaa, joten uintiretki saattaisi huonolla tuurilla hyvinkin olla edessä, mikäli jäälle jo uskaltautuisi kävelemään. Rannan wc-kopit eivät kenties ole tiheässä käytössä sydäntalvella, mutta silti kiva, että ne ovat olemassa.
Puntaroin kävelyseuran kanssa jääpeitteen vahvuutta, kun huomaamme vastarannan edustalla,  Suuruspään kohdilla muutaman ihmisen jäällä. Päättelen heidät pilkkijöiksi, jotka osaavat tarkistaa kairalla jään vahvuuden. Siksi sataman puolelle saavuttua sydäntä kylmää, kun yksi ulkoilijatar astelee jo tyynesti Kuokkalasta jäätä pitkin Lutakkoon. Kantaako jää jo ihan varmasti, näin mietojen pakkasten jälkeen, kun lähistöllä on virtapaikkojakin? Uskaltaisinko itse hivuttautua jäätä pitkin auttamaan, jos kävelijä rysähtäisi jäiden läpi? Lähellä roikkuu pelastusrengas... Onneksi jää tällä kertaa kantaa, mutta silti!
Pohdin jään kantavuutta vielä kulman takana, Kotakahvilan kohdalla. On iloinen yllätys, että tiimiakatemialaisten pyörittämä Kotakahvila on auki viikonloppuna, vaikka Jyväsjärven jäälle ei pääse vielä luistelemaan.
Ei siis ole kovin vaikea päätös astua sisään ja nauttia kuppi kuumaa sekä kuuma makkara, kun saa vieläpä istuskella ihanan elävän tulen ääressä
istuskellen lämpimällä porontaljalla. Rupattelemme mukavan tovin sekä iloisten yrittäjien että muiden asiakkaiden kanssa; tästä on kiva jatkaa kävelyä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi