Jyväskylä: kostea Kulttuurisuunnistus

Odotan sadekuuron laantumista ennen kuin sonnustaudun tien päälle. Kunnon kurakamppeet ovat silti tarpeen, sillä vuoden 2012 Jyväskylän kulttuurisuunnistusta ei ole siunattu suopealla säällä. Kävelytiet ovat paljon tavallista sunnuntaipäivää hiljaisemmat, eikä pyöräilijöitäkään juuri näy saapuessani keskustaan. Pientä piristystä katukuvaan tuovat asvaltille ropisseet vaahteranlehdet.

Kulttuurisuunnistuksen kohteissa on tänäkin vuonna uutuuskohteita. Valitsen rohkeasti aloitusrastikseni Käsityöpuoti Resiinan, joka sattuu sijaitsemaan ... Vaajakoskella. Siispä edessä on Kulttuurisuunnistuksen teemareitti Kovaa kuntoa ja kädentaitoja, tai jotain sinne päin.
Lähden reippailemaan kaukorastille rantaraittia pitkin. Ihan kuin Tourujoen poikki kaatuneeseen puunrunkoon olisi takertunut jokin lyhtylautan tapainen - kenties viime perjantain Valo virtaa-tapahtuman kynttilälyhdyn jäänteitä?
Sadepilvet roikkuvat pysyvän oloisesti kaupungin siluetin yllä, kun käännän katseeni rantaraitilta Jyväsjärven suuntaan. Kiitos kaislikon, maisema ei kuitenkaan ole aivan vähävärinen. Kohta moottoritien autoja kohisevan äänimaailman rikkovat Halssilan kirkonkellot, jotka lyövät kaksitoista. Kulttuurisuunnistus on virallisesti alkanut Toivolan Vanhalta Pihalta.
Kun nousen Rauhalahdesta Vaajakoskentien varteen, kohtaan ensimmäiset kultturellit ilmestykset moneen kilometriin: graffitit siltojen alla. Dreams. Mitähän unelmia tuolla topakan näköisellä kalalla oikein on?
Matka jatkuu vetisissä tunnelmissa, välillä huppu päässä, jolloin ympärille katselukin vähenee. Keskityn tarkkailemaan vastaantulevia autoja ja sitä, miten hyvin ne väistävät Vaajakoskentien syviksi kuluneet urat, joita pitkin sadevesi valuu erityisen ansiokkaasti noustessani ylös pitkää mäkeä itse Vaajakoskelle. Väistän muhkeita vesiroiskeita aivan kävelytien vasempaan laitaan.
Missä olet, oi rasti 14? Marssin alas mäkeä Vaajakosken kiertoliittymän ohi ja alikulkutunneliin - seuraava piristyskohde, peräti sateelta suojassa eli graffititaidetta vuodelta 2011 - ja ylitän junaradan. Sateessa on hankala tutkia sanomalehtipaperille painettua, herkästi hapertuvaa karttaa, ja huomaan, että Resiinan osoitekin puuttuu kartasta. Etsin lopulta rastin tiedot ja sijainnin kännykällä ja palaan kiltisti takaisin kiertoliittymälle.
Asematie nimittäin löytyy Vaajakosken keskustan puolelta raiteita, totta kai. No, saanpa toisenkin kerran kulkea alikulkutunnelin hienojen maalausten ohitse!
Kulttuurisuunnistuksen rasti 14 löytyy entiseltä Vaajakosken asemalta, joka ei ole enää vuosiin ollut matkustaja-asema. Muistelen, että Vaajakoski oli alkujaan Haapakoski, mutta koska Suomessa jo oli yksi Haapakoski-niminen asema, nimettiin tämä uudelleen eli Vaajakoskeksi. Astun sisälle Käsityöpuoti Resiinaan, jossa en ole ennen käynytkään. Esillä on runsaasti kädentaitajien tuotteita. Kokeilen toiveikkaana pönttöuunin kylkeä, mutta ikävä kyllä uunia ei ole lämmitetty... No niin, ruttuinen Kulttuurisuunnistuskuponki esille, vastaus dreijaa koskevaan kysymykseen ja leima lappuun.
Lähtisinkö vielä puujalkakävelylle, edes pienelle lenkille aseman pihamaalla? Ehkä ensi kerralla. Olen jo sen verran kastunut, että parempi lähteä viipottamaan Vaajakoskelta takaisin kohti Jyväskylän keskustaa ja seuraavaa Kulttuurisuunnistuksen kohdetta.  Koska Resiinan viereinen Pandan tehtaanmyymälä ei ole näin sunnuntaina auki, joudun hakemaan "lähiruokaevääksi" lakuja matkan varrelta marketista. Vaikka kävelymatkaa keskustaan täältä kertyykin, huomaan että kelistä huolimatta ei tee mieli siirtyä pysäkille odottamaan seuraavaa bussia.
Käveleminen pitää onneksi ihan mukavasti lämpimänä, vaikka sade yltyykin päästyäni rantaraittia pitkin viimein takaisin Tourulan kohdalle. On tehtävä valinta: mennäkö LIKESin erityisrastille satamaan vai Taitokeskukseen Kivääritehtaalla? Hetki sisätiloissa houkuttaa, enkä kaipaa kävelykuntotestirataa... Niinpä tartun pian Taitokeskuksen neulegraffitilla koristeltuun ovenkahvaan ja käyn kuittaamassa itseni toiselle kulttuurisuunnistusrastille.
Taitokeskuksen ja Jyväskylän käsityökoulun tiloissa on melko hiljaista; sade saattaa ohjata kulttuurisuunnistajia pysymään keskustan rasteilla. Jatkan seuraavaksi matkaa kohti toista itselleni uutta kohdetta: Veturitalleja.
Veturitallien pääsisäänkäynti on kaarevan rakennuksen sisäkaarteessa. Pääovelle on tehty pieni moderninnos iäkkääseen taloon, joka on uusien kerrostalojen välissä ratapihan tuntumassa. Kovan remontin jälkeen rakennuksesta tuli "nuorten, kulttuurin ja luovuuden kohtaamispaikka".
Sisältä, alkuperäisen tiiliseinän pätkän takaa löytyy vastaus Kulttuurisuunnistuksen rastin numero 12 kysymykseen: veturitallien vanhin osa on vuodelta 1897.
Nuorten oleskelutilojen upouusien kalusteiden värit sopivat täydellisesti tähän vuodenaikaan. Ihan kuin istuimien värimaailma olisi poimittu syksyisistä vaahteranlehdistä. Piipahdan valokuvauskeskus Ratamon näyttelytilassa - sinne pitää tulla ehdottomasti uudelleen! - ja nautin lämmikkeeksi kuumaa teetä Veturitallien kahvilassa, ennen kuin taival jatkuu sateessa kohti Kauppakatua ja neljättä kulttuurirastia. 
YLE Keski-Suomen tiloihin on hieman "suunnistettava"; Keskisuomalaisen kulttuurisuunnistuskarttaan on livahtanut virhe. Tiedän kuitenkin, että YLE on Tawastinkulman rakennuksessa ja hetken siellä seikkailtuani löydän oikealle hissille ohjaavan oppaan. Rastilla pitää arvata, onko YLEn tiloissa putka, lastentarha vai kirjasto? Päättelen heti oikean vastauksen ja kohta näen itse Kirjaston: tämä Jussi Heikkilän taideteos (1997) on hyvin akropolishenkinen kirjatemppeli!
Matka jatkuu Kauppakatua ylöspäin, Suomen käsityön museolle, missä Anu Tuomisen Sormenjälkiä-näyttelystä on ratkaistava rastitehtävä: montako saippuaa löytyy. Lukuisissa erilaisissa saippuakoteloissa on jokaisessa jotakin, mutta lähinnä kiviä... Tuo vihreä taitaa olla se saippua?
Kadun toisella puolella, taidemuseo Holvissa pitäisi selvittää rastitehtävä, jossa kysytään kuinka monta korvaa löytyy Niittyateljeesta. Ei mikään helppo ja yksiselitteinen kysymys! Samalla kun tutkin taideteosta, mietin missä päin tätä vihreää niittyä ovat itse pariin lappuun taannoin virkkaamani muutamat kerrokset...
Havittelen seuraavaksi yhtä itselleni uutta visiittikohdetta, Keski-Suomen taidetoimikunnan toimipistettä Keskustiellä. Löydän oikean oven ja painelen lukitun ulko-oven vieressä ovipuhelimen nappeja, mutta summerin ääntä ei kuulu. Tämä kulttuurirasti jää sittenkin käymättä.
Seuraavaksi valun Kilpisenkatua alas kohti teatteritaloa, jonka uumenissa on päivän aikana kiertänyt lukuisia ryhmiä tutustumiskierroksella. Koska kello lähenee jo neljää, ovat kierrokset jo ohi. Montako vuotta tämä teatteritalo täyttää tänä vuonna? Ulkoseinässä oleva Alvar Aallon nimikirjoituksella varustettu laatta ei kerro vastausta suoraan, mutta vastaus (30 vuotta) selviää muualta.
Cygnaeuksen- ja Hannikaisenkadun kulmauksesta löytyy Kulttuurisuunnistuksen viimeinen virallinen visiittikohteeni tältä päivältä, onhan kello jo lähes neljä. Toivolan Vanhan Pihan hieno "vanha" postilaatikko antaa osviittaa paikan hengestä. Astun portista sisälle.
Toivolan Vanha Piha viettää tänään virallisesti avajaisiaan, vaikka piha-alueella onkin vielä hieman keskeneräistä. Perinteitä kunnioittavan käsityöläispihan uutta mahtavaa lipputankoa, joka on silminnähden käsin käsin kirveellä veistetty, ei ole vielä pystytetty pihapiirin keskelle. Käyn ottamassa viimeisen leiman Kulttuurisuunnistuslappuseeni aitasta. Enää ei tarvitse varjella karttaa kastumiselta.
Väkeä on kuulemma riittänyt koko päivän ajan ja kurakenkäinen ihmisvirta jatkuu vilkkaana sekä sisä- että ulkotiloissa. Tiloista löytyy jo useita yrittäjiä, mm. "tavallinen" seppä, kultaseppä, lankakauppias ja valokuvaaja. Kahvila Muisto avautuu tiloissa myöhemmin, remontin valmistuttua. Voin hyvin kuvitella tulevani Pihalle useasti uudelleen.
Kulttuurisuunnistajien iloksi Pihalla on päivän ajan kuitenkin hauska ranskalainen kahvila-auto, jonka sivutiskiltä saa myös teen ja kahvin ohella mm. vastapaistettuja lettuja. Istahdan hetkeksi tauolle, mutta vielä on edessä kotimatka...
Nappaan Kauppakadulta muistoksi päivästä myös pysähdyksen Äkkigallerian näyttelyyn Kirkkopuiston laidalla. Patricia Driscollin hienon valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 21.9.2012, tuplasateenkaaren ilmaantuessa taivaalle. Myös ne ohikulkijat, jotka malttoivat pysähtyä kuvien äärelle,  pääsivät nostamaan maljan taiteilijalle avajaisten kunniaksi.
Driscollin valokuvissa on vahvasti mukana vesi, kuten tähänkin päivään sopii... Kuvista suurin osa on otettu taiteilijan Jyväskylän-residenssin aikana. Käyn tarkastelemassa suosikkikuvaani vielä kerran, sillä voihan olla että valokuvat ovat vaihtuneet konsertti- ja näyttelyjulisteisiin kulkiessani tästä ohi seuraavan kerran.

Vaihto - mikä ihana ajatus. Siis kuivat vaatteet kulttuurisuunnistuksessa kastuneiden tilalle. Tosin ensi kerralla varaudun sadekeliin vielä pykälän verran paremmin!

Kommentit

  1. Hienoja kohteita taas koluttavaksi, kun tulee kulmille seuraavan kerran (toivottavasti ennen lumia). Tuolla perinnepihassa täytyy ainakin käydä, tosin sehän on varmaankin parhaimmillaan vasta parin kesän päästä.

    Holvin virkatut laput herättivät saman kysymyksen mieleeni, missäköhän on se lappu jota kävin väsäämässä. Hienoa, että se on tullut valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan Vanha Pihasta on tulossa tosi mukava, toivottavasti se ei vain liian kaukana "keskustasta" jyväskyläläisittäin, kun sijainti on peräti Cygnaeuksenkadun alapäässä! Resiina-puoti oli myös mukava tuttavuus, mutta ensi kerralla en taida tehdä visiittiä kävellen vaan jollain pyörällisellä kulkuneuvolla ;)

      Poista
  2. Olet sinä melkoinen sissi,täytyy sanoa. Monelta olisi jäänyt kohteet kiertämättä tuolla säällä. Harmi että sade todennäköisesti verotti kulttuurisuunnistajien määrää.
    En ole vielä Toivolan Vanhalla Pihalla käynyt, mutta ohi ajaessa kurkistellut pihalle. Hienoa että tuollainen paikka syntyi Jyväskylään. Samoin Veturitallit on itseltäni vielä käymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsepintaisesti säätä pukeutumiskysymyksenä, siitäkin huolimatta, että varusteet eivät aina osu ihan nappiin. Outoa riemua on myös sateessa kävelyssä! Toki poutasää olisi varmaan monen muunkin mielestä ollut hippusen verran sopivampi kulttuuriulkoilukeli, mutta joskus näinkin.

      Veturitalleille pitää kyllä mennä uudestaan, Galleria Ratamon valokuvanäyttelyihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolinpolku: Uuro-Urkkalampi

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Cotswold Way: Cleeve Hill - Leckhampton Hill