Siirry pääsisältöön

Keski-Suomen maakuntaura: Pyhä-Häkki - Tulijärvi

On perjantai ja alkuilta Saarijärvellä, Pyhä-Häkin autiolla parkkipaikalla. Sillä aikaa kun tsekkaan varusteitani, toinen auto ajaa parkkiin, kuljettaja käväisee katsomassa kansallispuiston autiota opastuskeskusta, palaa autolleen ja kaasuttaa tiehensä. Nostan repun selkääni ja käyn vilkaisemassa katoksen reittikarttaa. Arvioin, että valoisaa iltaa on jäljellä vielä parisen tuntia.
Lähden seuraamaan valkoisin maalitäplin merkittyä Tulijärven polun reittiä. On vain muutamia viikkoja siitä, kun kuljin samaa polkua toiseen suuntaan, kun saavuin Saarijärven suunnasta Pyhä-Häkkiin. Alkumatkan metsäpolku vaihtuu pian Riihinevan yli johtaviksi pitkospuiksi. 
Suomaisema on autio ja avara, niin hiljainen kuin olla saattaa. Vain omat askeleeni tömisevät kuivilla harmailla lankuilla, eikä vastaantulijoita tarvitse väistää levennykselle. Edes yhden yhtä lintua ei lennä ylitse.
Hieman ennen "päällystetyn" väylän päättymistä tulee muistutus siitä, että syysmaasto on kosteaa. Täytyy toivoa, että märkiä pitkospuita ei ole paljoa vastassa, sillä etenkin pimeässä niljakkaalla pinnalla tarpominen on muuten hyvin hidasta.
Nevataipaleen jälkeen saan kävellä metsäpolkua, joka on lukuisien jalkaparien alla kulunut paitsi leveäksi, myös hieman kivikkoiseksi.
Punainen rahkasammalen lämpäre pysäyttää polun varressa. Jos puunlehdet alkavatkin varista ja ruskettua, pitää sammalikko värinsä komeasti. Ja tämähän taitaa olla ihan Afrikan muotoinen sammalläntti.
Leppoisasti mutkitellen virtaava metsäpuro solahtaa polun poikki lähes äänettömästi. Tunnen itseni metsän äänekkäimmäksi olennoksi kahisevassa takissani ja goretex-housuissani.
On jotenkin hauskaa kulkea toiseen suuntaan reittiä, jonka muistan vielä niin tuoreeltaan syyskuusta. Seuraavalla suopätkällä ihmettelen hetken viivasuoraan pitkospuupolun vieressä kulkevia uomia, kunnes huomaan katsoa niitä tarkemmin ja keksin, että pitkospuut ovat tainneet aiemmin kulkea tuon nykyisen "ojan"paikalla.
Saavun havumetsän halki opasteviitoille, mistä edessä on itselleni uusi reitti. Tulijärven laavulle on matkaa enää 3,2 kilometriä ja valoisaa kulkuaikaa on vielä jäljellä tovi, joten tiedän että ainakin osa matkasta sujuu helposti.
Polun vasemmalla puolella siintää Kotajärvi, jonka rannalla toisessa päässä on tulipaikka. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut edes aikonut pysähtyä siellä, onhan Tulijärvi sen verran lähellä edessäpäin.
Harmaita, kaarnattomia puita riittää ikivihreiden puiden seassa. Mietin, että onneksi kansallispuistossa saa vielä kohdata näin paljon hienoja keloja, jopa ihan kosketusetäisyydellä polusta. Tavallisessa (talous)metsässä kelot ovat erittäin harvinainen näky, joten nyt täytyy ihan pysähtyä katsomaan komeaa uurteista pintaa, värisävyjä ja naavatupsuja.
Vertaan mielessäni tätä tasaista, helppokulkuista luonnontilaista metsää päätehakkuun kokeneisiin aukeisiin, joille on koneellisesti tehty kuopat kuusentaimille, rangat ja risut (ja kannot) jätetty sikin sokin lahoamaan monttu-kuoppa -parien viereen. Kun ne kuusentaimet ovat joskus aikuisia, pysyy maasto metsäkoneiden jäljiltä edelleen möykkymaastona ja alkuperäistä huomattavasti vaikeampana kulkea, kun luonnon muovaama pinta on kerran järeällä kauhalla myllätty. Tämä epä-talousmetsä on kuin ylellisyyttä.
Valkoiset täplät ja siniset nauhat jatkavat tien viitoittamista, vaikka Pyhä-Häkin kansallispuiston alue jää virallisesti taakse. Sininen kertoo, että seuraan Keski-Suomen maakuntauraa pohjoiseen. Huomaan, että vähitellen alkaa hämärtää.
Liekö syy hämärtymisen vai minkä, mutta tässä kohdassa ajatukseni herpaantuu ja käännyn automaattisesti (karttaan vilkaisematta) "vahvemmalle" polulle eli jyrkästi vasemmalle. Harmittelen mielessäni sitä, että kansallispuiston raja jäi taakse; siitä ilmeisesti johtuu, että jonkin sortin enduropyörällä on käyty päristelemässä muuten hyvä polku-ura pehmoiseen kuntoon.
Näen taas kansallispuiston kyltin. Suoran päässä polku tekee jyrkän mutkan - hetkonen, kartan mukaan minun ei olisi pitänyt tulla tänne asti... Mutta minkä ihmeen takia täällä sitten on myös valkoisia maaliviivoja puissa? Huokaus. En kuitenkaan viitsi kääntyä takaisin, vaan päätän luottaa siihen, että pääsen tätäkin uraa pitkin takaisin Keski-Suomen maakuntauran / Tulijärven polun viralliselle reitille.
Seuraan polkua suoraan Rahelammen rantaan, pehmeään ja upottavaan, joskin upean vihreään hetteikköön. Olen jälleen Pyhä-Häkin kansallispuiston kulmauksessa, mutta tämän pienen maisemamutkan jälkeen on suunnattava jo ripeästi takaisin oikealle reitille, sillä hämärtyminen on oikeasti jo alkanut. Kävelen vähän matkaa takaisin päin ja käännyn Rahelammen laitaa seuraavalle polulle vasemmalle. Ilahduttavan pian näenkin valkoisia reittimerkkitäpliä, jotka laskeutuvat omalle polulleni oikealta ja jatkavat matkaa vasemmalle. Sieltä se oikea reitti siis oikaisi...
Kangasmaastossa kulkeva polku johdattaa minua yhä nopeammin hämärtyvässä illassa eteenpäin ja olen kiitollinen siitä, että reitti on merkitty juuri valkoisilla maalitäplillä; ne erottuvat näin vähässäkin valossa melko hyvin myös ilman otsalamppua. Kohta kyltti kertoo, että olen taittanut matkaa Pyhä-Häkistä 5.0 kilometriä, Kannonkoskelle olisi matkaa 18 km. Valo vähenee vielä lisää, mutta myös matka joutuu. Polku vaihtuu pikkutieksi ja kyltit vahvistavat, että Tulijärven laavulle on enää 0,5 km. Jibii!
Kärrypolun tapainen pikkutie laskeutuu alamäkeen ja arvaan, että olen kohta perillä. Otsalamppu on jo hyvinkin tarpeen, kun saavutan määränpääni eli Tulijärven laavun. Olenkin jo viimeiset pari kilometriä miettinyt, onkohan täällä muita, kuinka mukava on tehdä tulet laavulle ja asettua Tulijärvelle yöksi... Hirsilaavu näyttää kohtuullisen siistiltä ja otan repun selästäni - nyt tulentekoon. Mutta pettymysten pettymys! Puuvajassa ei ole yhden yhtä kalikkaa nuotiota varten! Vieraskirja kertoo useammankin edellisen kävijän kokeneen saman.

Sammutan otsalampun ja totutan silmät pimeään. Maisema on jo tummunut niin, että viereistä Tulijärveä ei erota, jollei kävele aivan rantaan. On ironista, että juuri Tulijärvellä ei ole puita tulen tekoon... Tuleton yö ei nyt houkuta! Mikä on vaihtoehto? Palata vielä illan vilakalla takaisin autolle Pyhä-Häkkiin.

Siispä tassuttelen pimeässä takaisin lähimmälle autotielle. Reitti olkoon hieman pidempi (7-8 km), mutta ainakin se on helpompi kulkea näin auringonlaskun jälkeen. Yksittäinen valo välkähtää metsässä oikealla, siellä mistä Pyhä-Häkin polku liittyy tiehen. Ilmeisesti seuraava tai seuraavia kulkijoita menossa Tulijärven laavulle (otan osaa!).  Jatkan matkaa pitkin autioita, tasaisia teitä takaisin lähtöpaikalle sammutetuin lyhdyin. Sainpa kuitenkin hiljaisuuden ympäröimän luontoiltakävelyn, sillä vastaan ei tule edes yhtä ainoaa autoa.

Kommentit

  1. Hei. Mikäs idea se oli palata yöllä parkkipaikalle? Eikö sinulla ollut kaasukeitintä ja telttaa mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut mukana, olin liikkeellä tosi kevyellä repulla. Kaasukeitintä en tuolloin vielä omistanut ja olen retkeillyt paljon ilman telttaa, tuollakin olisi laavussa saanut unet :) Ruokahuolto vain epäonnistui polttopuiden puutteessa, siksi tämä retki jäi aiottua lyhyemmäksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la