Ensilumen Moirislampi

Lokakuun loppu on rauhoittavan valkoinen Jyväskylässä. Ensilumi peittää maan myös Moirislammen puistossa, jonka halki kävelen matkalla kaupungin keskustaan. Nyt kun lehdet ovat pääosin jo liidelleet maahan, on tämäkin puisto kesäistä avarampi, paljaampi.

Pujahdan polulle yliopiston kampuksen kulmalta, G-rakennuksen pihaparkin läpi. Vaikka monikaan ei ehkä tätä reittiä tunne, on lumeen ehtinyt tallautua jo usean kenkäparin jäljet.

Moirislammelle saavuttuani kierrän elokuussa pressujen alta paljastetun Timo Hannosen kiviveistoksen Varjot, joka ei loppuiltapäivän pilvitaivaan valossa juuri heitä varjoja. Hetken kuluttua keksin, mitä veistetyt kivilohkareet tuovat mieleen. Ihan kuin tuolta etukenoiselta kiveltä olisi katkaistu kaula... Tänne on palattava toisenlaisen valon vallitessa, jotta mielikuvani hahmottuisi paremmin.

Kunnostustöiden jälkeen uudestisyntynyt Moirislampi on jo osittain hyhmän peitossa, mutta ei sentään vielä jäässä. Yöpakkaset saattavat piankin muuttaa tilanteen.

Joku on jo ennättänyt rikkoa hyytyneen hyhmän heittämällä pienen kiven lampeen. Tällaisina kohmeisina päivinä luonto on täynnä pysähtyneisyyttä - pakkasen luomia asetelmia. Metsässä ei liikahda lehtikään, mutta ei silti näytä siltä, että luonto kuollut jo ois. Ehkä vihreät ruohot Moirislammessa sitkittelevät väreissään vielä muutaman päivän.