Jyväskylä: Sallaajärven luontopolku

Sallaajärven luontopolun lähtöpaikka löytyy parhaiten seuraamalla Sallaajärven palvelukodin opastetta Ronsuntaipaleentieltä. Puinen viitta osoittaa oikealle itse luontopolulle Taka-Keljontien varrella kuusenoksien kätkössä, hieman ennen palvelukodin vasemmalle kääntyvää pikkutietä. Varsinaista parkkipaikkaa aloituskohdassa ei ole, joten harkinnan arvoista olisi tehdä retki polkupyörällä, ainakin jos kunnon ylämäki Jyväskylän keskustan suunnasta tullessa ei haittaa; paluumatkalla saisi vastalahjaksi mahtavan alamäkiosuuden.

Luontopolun alussa paljastuu, että reitti seuraa osittain Keski-Suomen maakuntauran uomaa. Edessä on siis ehkä myös muutama sininen reittimerkki luontopolun omien opasteiden lisäksi.

Sallaajärven luontopolun pituus on reilut puolitoista kilometriä. Taka-Keljon maastolle on tyypillistä korkeusvaihtelu, joten sitäkin on odotettavissa. Alkumatka ennen aarnialueen alkamista on hyvinkin syksyistä maisemaa - tuulet ovat jo tiputtaneet suuren osan koivujen lehdistä maahan. Keltainen alkaa vaihtua ruskeaksi.

Reitti on merkitty kirkkaan keltaisin maalitäplin. Tuntuu mukavalta tassutella alueella, jonne autojen äänet eivät todellakaan kuulu. Tähän vuodenaikaan tosin ei juuri kuulu myöskään linnunlaulua, mutta jotain iloista ääntä sentään kantautuu: rinnettä alas valuvan puron solinaa.

Polun varrella alkaa pian näkyä useita kaatuneita puita. Nämä puuvainaat saivat tuta Veera-myrskyn elokuussa 2010, eikä luonnonsuojelualueella ole ollut tarvetta raivata puita pois kuin kulkuväylältä. Kun puut saavat lahota paikalleen, on niissä hyvä kasvualusta metsän pienimmille.

Verrattuna muutamiin muihin luontopolkuihin on Sallaajärven polku merkitty oikein mukavasti, eikä mukana tarvitse olla karttaa.

Näin hieman sateisena, myöhäisenä iltapäivänä aarnialueen tunnelma on vinkeä. Jossain raakkuvat korpit, mutta muuten ääniseuralaisiamme ovat edelleen vain askelten äänet.

Kuusivoittoisen metsän upottavan pehmeä sammalpeite hehkuu mahtavan kirkkaan vihreänä. Ikävä kyllä sammalikosta ei osu silmiin yhtään sellaista ruokasientä, jonka tunnistaisin.

Kuusikossa on myös hyvin persoonallisen näköisiä yksilöitä - tai no, onko tämä yksilö, kun sen kyljestä kasvaa jo toinenkin haara.

Vastaan tulee jälleen puro - opastaulun mukaan tarkalleen ottaen noro, eli puroa pienempi vesiuoma, jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalan kulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Hieman vaikea olisikin kuvitella kaloja polskimaan tuohon vesimäärään... Tämä saniaispuro on näkyvissä varmuudella lähinnä kevään sulamisvesien aikaan ja tietenkin näin sateisten kelien myötä.

Luontopolku ei nouse Taka-Keljon korkeimmalle nyppylälle (läheinen Pirttimäen huippu on 249 m) mutta käy kuitenkin 190 metrin korkeudessa. Näillä korkeuksilla ollaan muinaisella kuivalla maalla, sillä jääkauden loputtua vesi ylsi aikoinaan "vain" 153 metrin korkeuteen nykyisestä merenpinnan tasosta. Rantaviiva oli siis joskus kymmeniä metrejä alempana.

Polun varrelle osuu lisääkin Veera-myrskyn kaatamia puita. Kuuset ovat rapsahtaneet rajusti poikki sen sijaan, että olisivat kaatuneet juurineen.

Sitten reitti laskeutuu jyrkkää rinnettä alas. Vastaan tulee aukealla penkeillä ja pöydällä varustettu taukopaikka, johon voisi istahtaa popsimaan eväitä. Tulipaikkaa polun varrella ei ole, mutta eihän se ole aina välttämätön.

Kuusen ympäri solmittu sinivalkoinen nauha kertoo Keski-Suomen maakuntauran reitin kulkevan tästäkin, vaikka reitti on selvästi kääntynyt jo kohti luontopolun alkua kohti. Muuten maakuntauran sinisiä merkkejä ei olekaan alun viitoituksen jälkeen juuri näkynyt.

Pieniä pisaroita alkaa jälleen ripeksiä taivaalta ja tuntuu siltä, että pian päivänvalo lähtee pian himmenemään. Aarnialueen kuusikon suojissa kulkiessa vallitsee pilvisenä päivänä muutenkin pehmeä hämärä.

Lopulta kuusikko väistyy ja palaamme taas valoisammalle alueelle, koivujen hallitsemaan sekametsään. Lähtöpaikka on lähellä. Kun puhdistan kosteissa paikoissa kuraantuneita kenkiä, mietin taas, kuinka saman matkan kulkeminen tietä pitkin kaupungissa vie vain hetkisen, täällä kevyesti toista tuntia. Metsäpolulla askel hidastuu ja kiire katoaa.