Siirry pääsisältöön

Kangasvuoren luontopolulla

Kangasvuoren luontopolulle nouseminen Pyhäinpäivän lauantaina on tavallista jännittävämpää, sillä olen kuullut vasta tuntia aiemmin, että Kangasvuoren päällä sijaitseva vesitorni on varhain aamulla romahtanut. Kun saavun Huhtasuon koulun takaisen metsikön laitaan etsimään luontopolun lähtöpaikkaa, en siis tiedä, onko polku kokonaan kulkukelpoinen. Mystisesti nimetty HH 2000 (eli Huhtasuon Hiihto 2000) -latukarttataulu ei hiiskahdakaan luontopolusta, mutta opasteviitta löytyy latukartan vasemmalta puolelta ja luontopolun ikioma opastetaulu siitä muutaman metrin päästä.
Polulla on mittaa kolmisen kilometriä ja se kiertää Kangasvuorta vastapäivään. Luvassa on sekä kuivaa että kosteaa maastoa. Lähimaasto olisi taatusti kostea ilman tätä sadettakin... Luontopolku laskeutuu aluksi tien yli ja jatkaa sitten rinteen suuntaisesti.
Kun polku kohta toisen kerran ylittää ulkoiluväylän, tulee vastaan vesiryöpyn tiehen syövyttämä uoma. Vettä valuu edelleen, vaikka vesitornin romahtamisesta on tuntikausia.
Muutaman askeleen päässä metsän puolella vesi virtaa myös, tosin ei niin vuolaasti. Tässä on takuulla keväisin sulamisvesien aikaan hyvin kosteaa, joten oletan että näky ei ole mitenkään tavaton. On kuitenkin todennäköistä että myös tässä on nyt vesitornionnettomuuden vuoksi normaalia vetisempää.
Syvänvihreän, kostean sammalikon koristaman kuusikon jälkeen vastassa onkin kuivempaa maastoa, kunnon peruskalliota jäkälämattoineen. Kalliolta erottuu läheisten talojen kattoja ja polku miltei viistää muutaman talon pihaa. Polulla vastaan tuleva nainen kanniskelee metsän tuomisina isoa sylillistä katajanoksia. Hmm.
Kalliolla killuva siirtolohkare on kulkeutunut paikalle jään kyydissä. Sen suojiin ei ikävä kyllä ihan mahdu sadetta pitämään.
Epävirallinen tulipaikka Vuorilammella on kyhätty suuren kiven kylkeen. Joku ystävällinen sielu on tuonut paikalle polttopuitakin, mutta säästykööt ne jollekulle toiselle kulkijalle. Plus tulet on hieman helpompi tehdä kuivemmalla kelillä.
Sadepisarat rapsahtelevat Vuorilammen tyyneen pintaan. Käyn kapean laiturin päässä, josta on rappuset lampeen. Ilmeisesti jotkut harrastavat Vuorilampeen pulahtamista kesäisin.
Kun katsoo oikein tarkasti Vuorilammen pitkospuilta polun viereen, maasta erottuu jotain pientä ja punaista.
Syksyn satoa: karpaloita! Ovathan ne hieman pieniä, mutta hauska maistaa muutama myöhäissyksyn marja näin ohimennen.
Edessä on jatkossakin kosteaa, suorastaan märkää maastoa. Polku on paikoin kulunut maastopyöräilijöiden renkaiden alla kapeaksi, pehmeäksi uraksi. Vaan ei hätää, pitkospuut johdattavat sujuvasti märimpien paikkojen ylitse. Pitkoksista kertova opastaulu paljastaa, että ne ovat reitillä osittain lehtikuusta, osittain kestopuuta. Luontopolun viereinen lammikko on ensilumien sulamisesta huolimatta vielä osaksi sohjon ja jään peitossa.
Kun polku kohoaa loivasti ylemmäs rinnettä, muuttuu maasto kuivemmaksi, mutta mahtava sammalikon vehreys säilyy ja suorastaan komistuu entisestään, suorien havupuiden katveessa.
Sammalikosta hiljalleen haihtuva kosteus muodostaa upean usvaverhon Kangasvuoren metsään.
Astelen parhaillaan Kangasvuoren luontopolun tunnelmallisimmalla alueella. Tässä metsässä on jotain maagista. Kun aprikoin, mitä kaikkea tänne kätkeytyykään, kuulen sammalikosta polun ulkopuolelta risahtavien oksien ääntä. Ripeitä, keveitä askelia. Ei, se ei ole mystinen metsän olento, vaan suunnistaja maastolenkillä.
Viitta opastaa oikealle, maisemapaikalle. On kuitenkin varottava jyrkännettä. Kalliolta kapeana avautuva maisema on sekin hennon usvaverhon peitossa, syksyiseen tapaan.
Luontopolku kiertää mäkeä hitaasti kohoten, kunnes saapuu lähelle Kangasvuoren vesitornia. Keltaiset nauhat estävät matkan jatkumisen virallista polkua pitkin, joten lähden kiertämään suljettua aluetta nauhojen laitaa seuraten.
Myös tornin surullisille jäänteille johtava tie on suljettu keltaisin nauhoin. Kaikkialla lojuu romahtaneen vesitornin kappaleita; täällä vallitsee oikea hävityksen kauhistus. Loikkaan hetkeksi muutaman askeleen lähemmäs. Ihan tien vierestä menee pieni, lenksottava puusilta ojan yli ja kyltti osoittaa luontopolun jatkuvan metsän laitaa pitkin.
Palaan ripeästi turvalliselle alueelle ja jatkan matkaa suojanauhojen ulkopuolella. Sammalikosta näkee heti, miten rajulla voimalla valtavat vesimassat (yhteensä n. 2 miljoonaa litraa) ovat uurtaneet reittejä rinnettä alas, kantaen mukanaan romahtaneesta vesitornista irronneita betonimurikoita ja muuta sälää. Onneksi kukaan ei ollut luontopolkulenkillä lauantaina aamukuudelta.
Katson vesitornin pystyyn jäänyttä runkoa keltaisen suojanauhan takaa. Jäljelle jäänyt runko on kuin shakkilaudan torni. Romahtaneesta vesisäiliöstä ovat vedet paenneet myös tälle puolelle rinnettä. Haravoin katseellani maastoa. Luontopolun keltaisia reittimerkkejä ei näy, onhan osa polusta on jäänyt alueelle, jota nyt ei saa kulkea. En lähde rämpimään nuoren koivikon läpi, vaan kierrän etsimään polun jatkoa alempaa, helppokulkuisemman metsän kautta.
Kuljettuani lyhyen matkaa metsässä eteenpäin vastaan tulee luontopolun alas viettävä uoma, jota seuraan ensin ylöspäin, nähdäkseni mistä kohdasta polku tulee suljetulta alueelta pois. Vesitornin jäänteet pilkottavat täältäkin. 
Käännyn takaisin jatkamaan rinnettä alas luontopolun loppuun. Edessä on vielä reitin kuudestatoista rastitaulusta pari viimeistä ja paluu vetisen metsän läpi takaisin Huhtasuon koulun tuntumaan.
Alemmaksi polulle on jäänyt lillumaan kunnon lammikon verran sade- tai valumavettä. Voi olla, että tämä osa reitistä on muutenkin märkää tällaisella sadekelillä, mutta aamun vesiryöppy rinnettä alas varmasti nosti veden korkeutta myös näissä rinteen tasaisemmissa kohdissa.
Kangasvuoren luontopolun viimeinen rastitaulu on häirinnyt jonkun spreijailevan ohikulkijan silmää. Sotkun seasta erottuu kuitenkin asia: Mikä lie meidän oikea olotila? Urbaani maisema vai jokin muu? Luonnon äänet, tuoksut, tapahtumat ja maisemat kutsuvat. Urbaani rakennelma reitin varrella osoitti heikkoutensa, mutta luonnonmaisema pysyy.

Kommentit

  1. Hurjaa tuommoinen. Onneksi ei kukaan liikkunut alueella tuohon aikaan.

    Mukavannäköinen luontopolku kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Vai sinä uskaltauduit polulle sen vesimäärän jälkeen. Märkää ja kosteaa on ollut. Ja tosiaan, onneksi kukaan ei ollut kävelyllä tuona aamuna. Metsän vehreys on kuitenkin kaunista.

    VastaaPoista
  3. Odottelinkin raporttia Kangasvuorelta. On se ollut rytinää. Kuusimetsän kuvissa on syksyisen metsän tunnelmaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  4. Ajattelin käydä kaikesta huolimatta kokeilemassa, voiko luontopolkua vielä kulkea. Heti huomasi, että tilanne oli jo ohi, kun alempana ei ollut edes varoituksia.

    Vesitornin tuho itse asiassa unohtui kokonaan, kun saavuin siihen huikaisevan kauniiseen kuusimetsään :)

    Näky tornin alueella olikin sitten hurja. Siellä olisi varmasti ollut vaarallista olla vesimassavyöryn aikaan; veden mukana syöksyneet betonipalaset olisivat kampanneet kävelijän kevyesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva