Tampere: Pispalan pilkahduksia

Iltapäivää Tampereen Pispalassa kirkastaa Pyhäjärven yllä loistava aurinko, joka kutsuu minua luokseen. Laskeudun Isolähteenkatua kohti rantaa kun katseeni kiinnittyy jännittäviin rakennelmiin kadun oikealla puolella. Matonkuteista punotut hämähäkinseitit vartioivat Lasten luontoleikkipuiston sisäänkäyntiä. Siellä ei näytä olevan mitään muovihäkkyröitä vaan oikeasti luonnonläheinen leikkipaikka!
Pyhäjärven rannassa puhaltaa vieno tuuli. Käännyn oikealle. Saan näin nauttia rantamaisemista mahdollisimman pitkään, koska oletettavasti "joudun" palaamaan samaa reittiä...
Kävelytien yllä, rantakoivun oksassa yläpuolellani ei killu mikään tavallinen risukasa, vaan kimurantti kiehispallo. Onneksi se on sen verran ylhäällä, että kukaan tavallinen hongankolistaja ei voi siihen yltää ja hauska häkkyrä pysynee melko turvassa.
Monet veneistä on jo käännetty talveksi, mutta muutamia aiotaan näemmä vielä käyttää vesillä. Oi, kuinka olisikaan hienoa päästä vielä syksyiselle järvenselälle, mutta toisaalta: marraskuinen järvivesi on jo hyytävän kylmää.
Kuikuilen vuoroin sekä vasemmalle Pyhäjärvelle että oikealle itse Pispalanharjun talojen täplittämään rinteeseen, kunnes vastaan tulee kyltti Kävelytestin kääntöpaikka. Onneksi en ole osallistumassa kävelytestiin, vaan voin jatkaa matkaa vielä pidemmälle.
Kävelytien laitaa leikkipuiston lähellä koristaa pihlajien rykelmä. Hmm, onko olemassa näin erivärisiä pihlajanmarjoja? Muutamassa puussa on hyvinkin punervia marjoja, mutta tämän yksilön pihlajanmarjat ovat sen verran keltaisemmat, että kyseessä täytyy olla eri lajike.
Syksyn edetessä lehdet ovat leijailleet tiehensä Pättäränkadun puutalon köynnöksistä ja paljastaneet samalla niin yläkerran kuistin kuin alakerran kauniit ikkunat. Jos värit ovatkin nyt vähissä, nyt on oiva hetki ihastella kesällä lehvien taakse piiloutuneita yksityiskohtia pihoissa ja puutarhoissa. Tämän talon postilaatikkoon taitaa tipahtaa aamuisin Aamulehti, joka on maalattu postilaatikkoon varmuuden vuoksi kahdesti ja erilliskylttiin laatikon edustalle vielä kolmannen kerran...
Käännyn Uittotunnelinkadulle, jonka yläpuoliseen rinteeseen on huolellisesti ladottu valtava määrä luonnonkiviä. Saan haukut kahdelta reippaalta vahtikoiralta, kun astun polulle, jolle syysiltapäivän syvät varjot lankeavat.
Puut reunustavat ojan tapaista, jonka toisessa päässä erottuu tunnelin suuaukko. Tässä on siis kadulle nimensä antanut tukinuittotunneli, joka yhdistää Näsijärven Pyhäjärveen. Hämmentävää kyllä, polun toisella puolella uoma jatkuu ratakiskoina kohti järveä.
Siis millainen härveli onkaan ollut vastaanottamassa tukkeja täällä tunnelin alarinteessä? Loivasti alamäkeen viettävillä kiskoilla on vielä jäljellä erikoinen kuljetusalusta.
Seuraavaksi on käytävä Pyhäjärven rannassa tarkistamassa, miten ratakiskot päättyvät. Kiskot johtavat sujuvasti järveen, mutta soutuveneensä jo talvehtimaan kääntänyt veneilijä selvästi luottaa siihen, että tällä radalla ei todellakaan enää liikennöidä. Uittotunnelien päässä on nyt pieni venesatama.
Palaan rantatietä takaisin kohti Tahmelaa. Kun olen saavuttanut saman kadun, jota pitkin astelin rantaan, äkkään keramiikkalinnun graniittitolpan päällä. Vasta sitten huomaan kyltin: Kurpitsatalo. Keltainen puutalo on kesän jälkeen hiljentynyt, mutta ilmoitustaulu paljastaa, että täällä tapahtuu - ei vain vastapäisessä lasten luontoleikkipuistossa vaan niin Kurpitsatalossa kuin sen viereisellä ryytimaalla, jolta kesän sato on jo pääosin korjattu. 
Kurpitsatalossa majaileva, Pispalan kulttuurimaisemaa puolustava Kurpitsaliike  tukee myös palstaviljelyharrastusta.  Muutama sinnikäs yrtti ja koristeellinen violetti kaali sitkittelee vielä viilenevässä säässä.
Jatkan matkaa Tahmelan uimarannan kautta ja alan siirtyä lähemmäs kohti edessä olevaa nousua ylös Pispalanharjulle. Pispalan rinteet on rakennettu jo todella täyteen, minkä näkee hyvin täältä alhaalta. On vaikea yrittää edes kuvitella, miltä täällä näytti ennen kuin vanhan rakennuskannan sekaan nousi uusia taloja suurine maisemaikkunoineen.
Kun lähestyn Hirvikatua, huomaan puutalon kuistin ikkunoista pilkistävät hilpeät hevoset, jotka tekisi mieli nähdä lähempää. 
Kierrettyäni kulman taakse paljastuu, että Hirvikadun Hirvitalo on oikea taidetalo: nykytaiteen keskus. Pääsen avoimesta ovesta kurkistamaan heppoja, mutta koska seuraavan näyttelyn (Arjen huoneet) pystyttäminen on vielä kesken, on tyydyttävä ulompaan taideantiin.
Hirvitalon pihassa omenapuun oksilla killuu pitkiä rimpsuja postia: kankaisia kirjekuorilaukkuja. Onko kuorien sisällä viestejä? Kenelle ne on osoitettu? Entä saako omenapuun alla kävellä, kun nurmikolla lojuu ihan oikea jalankulku kielletty -liikennemerkki?
Pispalan nykytaiteen keskuksen pihalla on monenlaisia töitä; vajan seinän kirjainsommitelmasta (jota kenties saisi järjestellä uuteen uskoon?) luen ainakin viestin PALJON SYKSYÄ. Omenapuun oksilla ilveilee haravahymyinen naama kuin halloween-hengessä ja komeasti koverrettu puuvene lienee paremmin paikallaan tässä pihapukeilla kuin vesillä...
Vaan ei auta. Edessä on viimeinen koitos: kapuaminen ylös kuuluja Pispalan portaita. Nousen jo vakaasti portaita kohti, mutta tulen ottaneeksi muutaman sivuaskeleen, kauniiden talojen houkuttelemana, ja miltei houkuttaudun nousemaan ylös lupaavan jyrkkää Varronkatua.
Mutta tässä vaiheessa ei saane lusmuta, joten palaan kiltisti rappusten ääreen. Askelmia on edessä reippaasti enemmän kuin esimerkiksi Jyväskylän Harjun kiviportaissa, mutta eihän tässä ole mikään kiire.
Askel askeleelta kohoan yhä ylemmäs. On kieltämättä hauska katsoa alaspäin, miten matka taittuu
kunnes jäljellä on enää muutama askelma, sitten olen aivan Pispalanharjun laella. Jee!
Ylös päästyäni hymistelen hetken tyytyväisenä, kunnes hoksaan, että rappuset jatkuvat vielä - mutta onneksi jo alaspäin, kohti Pispalan valtatietä. Viereisen omakotitalon omia Pispalan portaita vartioiva koira haukkuu minut ohimennen pataluhaksi.
Matkalla alaspäin hetkittäin pilvessä käynyt aurinko valaisee vielä ystävällisesti Särkänniemen ja Näsinneulan. Ovatpa ne alhaalla!
Jäljellä on vielä toiveikas kierros kulttuurikohteeseen. Syys on kuitenkin armoton: Pispalan kuulun kirjailijan elämään tutustuttava Lauri Viita -museo on avoinna lähinnä kesäisin. Minun (huonoa) tuuriani...
Siispä tyydyn edelleen ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Jo alhaalta Pyhäjärven rannalta olen kuikuillut Pispalan omistuista punaista Haulitornia, joka (ihmeellistä kyllä) oli ihan oikeasti haulitehdas - lyijypisarat muotoutuivat hauleiksi jäähtyessään putkessa, pitkällä matkallaan ylhäältä alas. Kuinka joku onkaan keksinyt moisen tekniikan.
Ei auta; on aika lähteä tallustamaan Pispalasta kohti Tampereen keskustaa. Matkan varrelle osuu kultturellin kaupallisia kohteita. Kunniakkaaseen ikään (50 vuotta) ehtinyt Vaakon nakki on vielä tähän aikaan suljettu, joten en pääse testaamaan grillikioskin lumihuurteisten ulkopöytien viihtyisyyttä. 
Pauppa-kyltin suojissa toimii taiteellinen Pau house - auki milloin mitenkin. Ihan kuin Pau housessa tykättäisiin kovasti Pispalasta...
Pispalan Pulteri -ravintolan ulkoseinän jättikokoinen ritsa vie ajatukset lapsuuteen ja mummon tilaamaan Apu-lehteen, jossa ilmestyi Pulteri-sarjakuva.
Kun näen sinapinkeltaisen aidan ja sen takana olevan Rajaportin saunan, ajattelen kuinka loistava päätös kävelylle tämä paikka onkaan! Pispalan rinteillä ja rannoilla voi saada mukavan annoksen kaunista luontoa, rakennuskulttuuria, taide-elämyksiä, kirjailijakulttuuria, ruoka- ja ravintolakulttuuria ja kaiken päätteeksi voi puhdistautua saunan lämmössä. Niin, jos tulee tarkistaneeksi, että sauna on auki, sillä minun kävelyonnellani saunan ovet ovat juuri nyt kiinni! Toivottavasti pääsen kokemaan Rajaportin yli satavuotiaan yleisen saunan löylyt toisen kerran.

Kommentit

  1. Kiitos hienosta Pispala-kierroksesta! Kiva katsoa kotinurkkia vierailijan silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, siellä oli tosi mukava kuljeskella. Aiempi kommenttisi vaikutti siihen, että suuntasin nyt tuonne :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi