Ruokolahti: Ollin polku

Lumen rippeitä on vielä maassa, kun löydän Ruokolahden Huhtasenkylästä Ollin polun lähtöpaikan. Harjutien kupeesta alkava polku on merkitty alussa kahdella värillä, sinisellä ja keltaisella - ainakin minun silmieni mukaan siis... Ollin sininen polku on pituudeltaan 3,6 km ja Ollin oranssi polku 2,5 km. Joko oranssi maali oli loppunut tai minun värierotuskykyni oranssin ja keltaisen välillä häilyy vakavasti.

Polku myötäilee aluksi harjannetta, jolta voi tähyillä alas lampimaisemiin. Poikkean muutaman askeleen oikealle, Likolammen rantaan. Likolampi ei ehkä kuulosta järin kauniilta, mutta ohuen jään peittämä pieni lampi on levollisen viehättävä keskipäivää hetkittäin kirkastavassa auringossa.

Edellisestä suovisiitistä viisastuneena älyän nyt katsoa tarkkaan jalkoihini, mutta huomaan että olen jo ehtinyt talloa muutaman karpalon. Kirpeät, pakkasen puraisemat karpalot maistuvat hyvin näin tuoreeltaan!

Likolampea seuraavat Suosaarenlampi ja Nelilampi. Nelilampea juuri ja juuri peittävässä jäässä leikkivät sulkamaiset, hennot kuviot. Maastopyöräilijä hurahtaa vastaani, kun nousen rannasta takaisin polulle, mutta tämä on silti ensisijaisesti kävelyreitti.

Polkujen risteyksessä tulee vastaan lappunen, jossa kerrotaan Ruokolahden kylien välisestä kävelykisan säännöistä; paperin kunnosta päättelen, että kisaa on käyty tänäkin vuonna. Jännä ajatus, kävelykisa - varmasti ajatus on motivoida liikkumaan ylipäänsä. Käännyn oikealle, pidemmälle Ollin polulle.

Reitti jatkuu kuusivoittoisen metsän keskellä hämmästyttävän suorana, kuin rajalinjaa pitkin. Kartan mukaan kävelen parhaillaan Hakasuon poikki.

Kosteus tiivistyy lätäköiksi kuitenkin vain paikoin. Jääpuikkojen tilapäistaide virkistää, onhan siitä pitkä aika, kun niitä on viimeksi nähnyt.

Ensilumi sulaa vähitellen pois kuusenoksilta. Tätä valkoista ei ole vielä tarkoitettu pysyväksi.

Saavun seuraavaksi pienten mäntyjen reunustamalle kankaalle, jolla on tehty päätehakkuu jokin aika sitten. Kun edessä on pikkutie ja omalta kannaltani T-risteys (Ollin polku kääntyy vasemmalle), löytyy siitä Kissankierros-kyltti. Mielenkiintoista - tänne voisi siis tulla myös pidemmälle lenkille!

Ollin polku seuraa tien pohjaa, mutta muutaman sadan metrin päästä houkuttaudun poikkeamaan siltä Kissankierroksen reitille, ihan vain hetkeksi. Syy on laavulle osoittava kyltti. Laavu löytyy pikkutien varrelta, Vaarasmäeltä ja ihastun siihen välittömästi. Laavun oviluukut ovat loistava keksintö! Näin laavu ei kerää lunta talvella ja voi olla muutenkin suojaisampi nukkua silloin, kun tuli on nuotiolta hiipunut.

Palaan takaisin päivän reitille, joka ohjaa tieltä takaisin metsäpoluille. Hetken ajan onnistun kuvittelemaan, että talvi olisi jo tulossa jäädäkseen, tai peräti että nyt olisi kevättalven päivä.

Korkeat puut hämärtävät näkymiä ja varjot palauttavat takaisin nykyhetkeen. Sivupolulta eteeni reippailee polun toinen kävelijä, joka pinkoo sauvoineen menemään reipasta vauhtia.

Itse päätän jälleen hidastaa ja loikkaan metsän puolelle, katsomaan suurten puiden sijasta pieniä ihmeitä. Kannon nokassa töröttää ihan selvästi minijoulukuusia.

Yhden koivun tuohi on puolestaan heittäytynyt taiteelliseksi ja kuoriutunut röpelöiseen rullamuodostelmaan.

Matalan puuston takaa nousee Imatran Kaukopään tehtaiden savuvanoja. Ihmettelen seuraavaksi hieman polun linjausta, sillä vastaan tulee kyltti, joka ilmoittaa minun saapuneen Rajavartiolaitoksen alueelle. Liikkuminen ja oleskelu ilman lupaa kielletty rangaistuksen uhalla. Alueella tallentava kameravalvonta. Mutta kun kartan mukaan reitti menee juuri tästä! Uhmaan siis keltaista plakaattia ja jatkan matkaa.

Rajavartiolaitoksen ensimmäinen kyltti on ilmeisesti ollut hieman vinossa vinkkelissä, sillä myöhemmät merkinnät polun laidassa näyttävät siltä, että kielto koskisi vain polun oikealle puolelle jäävää aluetta. Lopulta vastaan tulee jopa piikkilankaa - ja tästä polkujen haaraumasta on siis seurattava vasemmanpuoleista uraa ollakseen luvallisella puolella.

Ollin polku lähtee kaartamaan kohti rengasreitin loppua väljässä kangasmaastossa. Ohitan jossain polun tuntumassa olleen Lasten laavun ihan huomaamatta, mutta ei se mitään... Kun saavun oranssin ja sinisen polun risteykseen, on jäljellä enää paluumatka pitkin samaa polkua, jota seurasin aluksi. Kiva kävelyreitti!

Hiven historiaa Ollin polun kunniaksi: Ollin polkujen rakentaja Olavi Immonen palkittiin vuonna 2000 urakasta Vuoden kuntoiluteko-tunnustuksella. Ruokolahden kylien kävelykisa alkoi vuonna 1997 osana Kunnossa kaiken ikää -ohjelmaa (KKI) ja kävelykisailu on jatkunut edelleen. Vuoden 2012 kävelymestaruus meni 60 asukkaan Haloniemen kylälle.

Kävelypäivä: 11.11.2012