Jyväskylä: konserttitalo jään alla

Lauantai-iltana, Ilokiven hilpeän Seisomapaikkaklubin jälkeen, saan houkuteltua seurueemme pienelle lenkille Mattilanniemeen. Mattilanniemestä Ylistönmäelle johtavan sillan vieressä, hotelli Alban edessä, on Jyväsjärven jäälle ilmestynyt jännittävä valotaideteos.
Kari Alonen on rakentanut Kyllön terveyskeskuksen vanhoista kattoikkunoista - hauskaa että niissä on ollut numerot! - valoinstallaation jäälle. Jos en olisi nähnyt lehtijuttua aiheesta, ei jyväskyläläisen kuvanveistäjän teoksen viesti avautuisi...
Kyseessä on Alosen ehdotus, joka havainnollistaa miltä Jyväskylään suunniteltu konserttitalo voisi näyttää talvella, jos se sijaitsisi uskaliaasti veden alla - vain kattoikkunat pilkottaisivat jään yläpuolelle... No niin, tämä ei siis ole ihan tosissaan heitetty idea!
Aiemminkin paikalla toisen taideteoksen osana ollut teräsverkkopallo on nyt osa myös tätä teosta. Ajatusleikki on sinänsä jännä, mutta käytännöllinen minä aprikoi heti, miten ja mistä tuohon konserttilaitokseen mentäisiin. Oletan että Alonen ei ole pohtinut veden korkeutta näillä main, eli minkä korkuisen ja kokoisen tönön Jyväsjärveen voisi tässä kohdin sijoittaa. Kosteusongelmat tulisi ainakin ennakoida huolella!
Vasta sataneen lumen peittämät valokuvut hehkuvat hieman aavemaisina Jyväsjärven illassa. Millainen olisikaan konserttitalo, johon voisi kurkistaa talvella kurkistaa kattoikkunoista, jäällä kävellessään? Voisiko talon päältä meloa kesällä? Miten kirkasta on Jyväsjärven vesi - voisiko konserttitalon ikkunoista katsella ahventen uimista?
Taidan sittenkin ottaa tämän vain talvisena valotaideteoksena. Taltiointi on tällä kertaa mustavalkoinen, kiitos Jyväskylän yllä leijuvan, yötaivaan kellertävän punertavaksi värjäämän valosaastepilven.

Kommentit

  1. Hei,tämmöisestä en ole kuullutkaan. Kivan näköisiä valolohkareita jään pinnalla. Hauska ajatusleikki tuo jään alla oleva konserttitalo ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alonen on keksinyt toteuttaa hupaisan idean! KS:n jutusta selviää, että työ on myös kannanotto Valon kaupunki-tapahtumalle: valotaidetta voi tehdä myös pienellä rahalla.

      Poista
  2. Todella upeat kuvat ja tunnelma.
    Mutta oispa upeaa jos oikeesti pitkään kiistellystä konserttitalosta TULISIKIN JOTAIN TÄLLAISTA.

    teidän kahden blogia seuraava -aktiivi ainakin siinä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos konserttitalo joskus vielä toteutuu, toivottavasti siitä tulee jokin tunnelmallinen wau-efekti.

      Ja sitten vaan aktiivisesti kokemaan "vedenalainen konserttitalo" niin kauan kuin se Jyväsjärven jäätä koristaa :)

      Poista
  3. Hilpeä ajatus! Komeita jääkuplia ovat saaneet aikaiseksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi