Helsinki: Eerikinkadun sähkökaappitaidetta

Olen Eerikinkadun alkupäässä. On päätettävä, kumpaa puolta lähteä kävelemään Järjestys - Epäjärjestys -katugallerian Eerikinkadun kahdentoista työn kokoelmaa. Valitsen kadun eteläpuolen - ainahan sitä kadun yli pääsee, jos ensimmäinen työ onkin toisella puolella.

Osuin kuitenkin oikeaan: Päivi Koskisen Mikko löytyy heti läheisestä sähkönjakokaapista samalta puolelta katua. Voi Mikko-parkaa! Toivottavasti kyseessä ei ole jääkylmä suihku. Ainakin hän hallitsee muotokuvassa ilmeensä täydellisesti.

Marja-Elina Uusituvan sähköinen valokuva Intiasta sopii erinomaisesti sähkökaappiin, Laurene Bois-Mariagen hienosti valaistu, jännittävä asetelma panee miettimään, kuinka pitkään ylinnä keikkuva kananmuna pysyi eheänä. Vai oliko se keitetty?

Entäpä Susanna Aution riemastuttavat eläinpalapelityöt... Niiden edessä on parasta kokea oivaltamisen ilo eikä lukea välittömästi teoksen nimeä! Hihityttää.

Harri Hemmilän Unheimlich II on saanut alkuperäisen yksinkertaisuutensa keskelle ohikulkijalta tussilisäyksenä toivorikkaan viestin: hope. Aprikoin mielessäni, mitä Unheimlich tarkoittaa. Kielisivistykseni ei riitä ja vasta jälkikäteen selviää, että työn nimi tarkoittaa esimerkiksi outoa, myös epämiellyttävällä tavalla.

Mutta voi! Taika Ilolan Naarasuimari II on ryöstetty tai tuhottu. Sen paikalla on vain töhry harmaassa sähkönjakokaapissa. Ikävä teko :(

Nähdessäni Taika Ilolan Naarasuimari-työn harmittelen vielä enemmän sitä, että toinen tästä kuvaparista puuttuu. Olisi ollut tosi mukava nähdä ne molemmat. Sorsa polskii huiman värimaailman keskellä.

Eerikinkadun loppupää alkaa jo häämöttää, joten olen melkein Hietalahdessa. Jäljellä on enää kaksi taideteosta, mutta jostain syystä Laurene Bois-Mariagen toinen työ joko hulahtaa silmieni ohi huomaamatta tai sitten sekin on kadonnut katukuvasta.

Marja-Elina Uusituvan toinen sähköinen maisemakuva eli Electrical landscape: Lithuania, Baltoji Voke päättää Helsingin Energian sähkökaappitaidegallerian (vuosimallia 2011) taidekävelyni. Ja eiköhän joku tussinikkari ole sähköhirvitysten vieressä laiduntavan lehmäpolon kylkeen taas piirrellyt. Olisi mukavaa jos nämä teokset saisivat elellä sellaisina, kuin tekijät ne tarkoittivat, ilman päälle liimattuja tai raapusteltuja viestejä.

Kiitos katugallerian aikaan saaneille ja erityisesti taiteilijoille kadun mittaisista taide-elämyksistä!