Keski-Suomen maakuntaura: Piispala-Kismanniemi

Aurinkoinen aamu on valjennut Kannonkosken Piispalassa. Kävelen aamiaisen jälkeen kierroksen Piispalan alueella katsomassa, millaiseen paikkaan saavuin kuutamolla keskiyöllä. Mäntykankaan ympäröimässä luonto-, liikunta- ja nuorisomatkailukeskuksessa treenataan jo aamutuimaan ainakin sisätiloissa, mutta Kivijärven ranta on vielä hiljainen.

Jalat eivät onneksi yhtään valita edellispäiväisen Keski-Suomen maakuntauran pitkähkön pätkän jälkeen. Kun katson Piispalan tuntumassa Rantalanlahden peltomaisemaa, taivas lupaa hyvää tälle huomattavasti lyhyemmän kävelyrupeaman päivälle. 

Keski-Suomen maakuntauran sinipäiseksi maalattu reittiopaste löytyy Sinisen tien risteyksen tuntumasta. Tätä tietä reitti aluksi metsän puolella seuraakin, alkuun miltei umpeen kasvaneena (puron yli johtava, lahon oloinen lankkusilta työntää jo paljon muutakin kuin paksua sammalta), mutta sitten ura levenee. Siinä mahtuu varmasti hiihtelemään hyvin lumien aikaan.

Jos kanttarelleja kasvaa keskellä polkua, niitä ei yksinkertaisesti voi jättää poimimatta. Tiedän, mitä syön tänä iltana! Pian löydän itseni edellisiltana ohittamastani polkujen risteyksestä ja astelen pikkutietä Sinisen tien varteen. Seuraa tien ylitys.

Sinisen tien toisella puolella on hämmentävästi reitin kohdille kumottu kivilohkareita, joka on parempi kiertää. Jos olisin tulossa toisesta suunnasta ja näkisin edessäni moisen kiviröykkiön, näyttäisi yläpuolellani oleva polku suhteellisen vaikeakulkuiselta!

Reittimerkkipuussa on vanhan näköinen rastilappu. If you were a tree, what tree would you be? Ehkäpä pihlaja. Polku jatkuu puiden välisenä selkeänä käytävänä, kunnes muuttuu vaihtelevammaksi. Kahlaan horsmakeskittymän läpi, sitten kostea polku-uran paikka saa toivomaan alle pitkospuita. Läheiseen kuuseen on kiinnitetty pieni keltainen muovilätkä, jossa lukee pitkos 78 m. Jospa pitkoksia on siis joskus tulossa.

Edessä on vaihteeksi hakkuuaukeaa, joten vähään aikaan en saa napsia mustikoita. 

Kepeän heinikon valtaaman polun jälkeen saavun nuorien mäntyjen rajaamaan Y-risteykseen, jossa reittimaalitäpliä ei näy. Tuntuu siltä, että reitti jatkuu todennäköisesti vasemmalle, joten lähden kokeilemaan sitä suuntaa ensin. Oikeaan osuu.

Kuljen poikki toisen hakkuuaukean, jonka jälkeisen koivikon keskellä on ruostunut muistuma menneistä ajoista. Tässä lienee ollut joskus pelto.

Niin, metsän siimeksessä on yleensä aina helpompi kulkea, sillä polut kasvavat siellä hitaammin umpeen. Tällä reitillä on syytä pitää myös lämpimänä päivänä pitkät lahkeet, sillä maakuntauran "polku" kulkee oletettavasti juuri tuosta, kaatuneen kuusen yli ja vattupuskien halki. Sinänsä ei mikään huono juttu, sillä kypsät vadelmat maistuvat aina! Mutta kuusipolo... Kohta näen lisääkin kaatuneita puita ja ne ovat selvästi olleet myrskyn uhreja.

En saa kyllikseni taivaallisista metsävadelmista, joita riittää ja riittää. Vattupuskat notkuvat marjojen painosta, mistä on osin kiittäminen metsätöitä, joita täällä on tehty joko myrskyn seurauksena tai suunnitelman mukaisesti. Harmittaa vain, että mukana ei ole marja-astiaa, sillä epäilen näiden herkkujen jäävän tipahtelemaan ylikypsinä maahan omia aikojaan. Ei näet ole tietä ihan vieressä, joten satunnainen poimija ei apajaa helpolla löydä.

Aina välillä maakuntauran sininen maalimerkki erottuu polun varren puusta, joten reittiä on taas helppo seurata. Puiset kyltit kertovat, että olen tullut Piispalasta 6,5 km ja voisin kulkea Töyrilammelle 2,5 kilometrin päähän kahta vaihtoehtoista reittiä - selvä rengasreitti siis. En käänny vasemmanpuoleiselle polulle, vaan jatkan matkaa suoraan, pitkospuiden kautta pienen suon yli. Puro solisee kuusien katveessa, sitten maasto muuttuu kuivemmaksi. Polku mutkittelee aikansa, sitten edessä alkaa häämöttää vettä.

Töyrilammen rannassa polun oikealla puolella on erikoista, maaston mukaan polveilevaa kivikkoa. Ei mitään tasaista pirunpeltoa. Tuollaiseen maastoon ei pääse syntymään kovinkaan tiheää metsää.

Lammen tässä päässä on rannassa myös tulipaikka, aivan hiekkatien vieressä. Kartan mukaan Töyrilammella piti olla myös laavu, joten onkohan se edempänä?

Kävelen lyhyen matkan eteenpäin ja sieltä Töyrilammen (tunnettu myös nimellä Teerilampi) lautakattoinen laavu löytyykin. Täysin tasainen hiekkakangas, pöytä ja penkit retkieväiden nauttimista varten, huussi. Metsähallituksen ylläpitämässä laavussa on pari siistiä patjaa ja makuualustaa unien pehmikkeeksi. Ei hassumpaa!

Kyllä tähän maisemaan kelpaisi herätä aamusella tai nukahtaa illan vaipuessa mailleen. Töyrilammen mahtavan kirkas vesi houkuttelisi kovasti uimaan, mutta päätän jatkaa matkaa. Kurkistan sitä ennen vielä puuvajaan, nähdäkseni miten hyvin paikka on siltä osin huollettu. Jos nimittäin olisin rytmittänyt kulkemisen toisin, olisin saattanut viettää yhden yön täällä... Nyt olen kiitollinen siitä, että en näin tehnyt, sillä puuvajassa ei ole yhden yhtä kalikkaa, vain pari pressua ja makuualustoja. Joko tämäkin laavu on todella suosittu retki- ja iltanuotiokohde eikä puuhuolto ole siihen nähden ajan tasalla tai sitten joku autolla laavulle poikennut on nopeuttanut vajetta sillä, että on aivan epähuomiossa ottanut matkaansa myös kasan polttopuita. Yhtä kaikki, toivottavasti puutilanne paranee pian.

Kartankin mukaan vaikuttaa siltä, että loppumatka on lähinnä tietä pitkin astelua. Polut ovat tietysti mukavampaa retkimaisemaa, mutta onhan tässä helppo kulkea, eikä liikennettä tarvitse pahemmin väistellä. Parin kilometrin matkalla ohi jytyyttää kaksi autoa.

Tuntuu siltä, että tällä osalla polkua on todella ruhtinaallisesti taukopaikkoja! Eipä aikaakaan, kun vastaan tulee Koiralammen kota, joka näyttää tulosuunnasta ihan kelpokuntoiselta, mutta takaa katsottuna näkyy, että lautakatto on nähnyt parhaat päivänsä.

Sisältä kota näyttää vielä surullisemmalta, sillä auringon valo paljastaa armotta sen, miten hurjan kurjaan kuntoon katto on päässyt. En kovin mielelläni kävisi nukkumaan noiden "tuuletusaukkojen" alle edes tihkusateisena yönä.

Piispala oli toden totta oikea yöpymispaikka tällä reissulla, sillä myös Koiralammen vuotavakattoisen kodan polttopuukatos on typötyhjä.

Täytyy todeta, että Koiralammen kodan alue on päässyt hieman...metsittymään. Harmi, sillä Koiralampi on muutoin tosi mukavan oloinen paikka. Laitureitakaan ei usein ole retkireittien yöpymiseen sopivilla paikoilla, joten kotakohteessa olisi muutamia yksityiskohtia (vuotava katto, polttopuiden puute) lukuun ottamatta aika ylelliset retkiolosuhteet. Mitenkähän isoksi tuo koivu mahtaa vielä kasvaa ;)

Tien pää häämöttää, tolpan nokassa kruunun metsää kuvaava kyltti. Käyn pitkospuille, enää muutama askel niin olen Keski-Suomen maakuntauran tämän haaran pohjoisessa päätepisteessä - sikäli kuin Pohjoisen Keski-Suomen luontoreitistöt-kartan reittiviiva on sitä (toivon mukaan edes lähes uskollisesti) seurannut. Isohiekka. Tai siis niin on reitin kylteissä on loppumatkasta lukenut, mutta Metsähallituksen tervetulokyltti kertoo että tämä on Kismanniemi.

Minua alkaa jännittää - olisiko mahdollista että huomaan olevani tutussa maisemassa? Astun hiekalle ja melkein kiljahdan ääneen. Olen ollut joskus muinoin tismalleen tässä paikassa partioleirillä! Olin etukäteen kartasta arvellut, että reitti toisi minut jollekin toiselle hiekalle Kivijärven rannalla. Tuolla oli leirikeittiö, tuossa telttamme paikka, tuolla riukula... Silloin täällä ei ollut katettua tulipaikkaa, laavua, runsaasti polttopuilla varustettua puuvajaa, huussia.

Otan repun selästä, teen retken päätöstulet makkaranpaistoa varten ja kahlaan viimein veteen. On aika pulahtaa Kivijärven puhtaaseen, kirkkaaseen veteen ja huuhtoa retkipölyt iholta. Ehdin kuivata itseni juuri ennen kuin paikalle saapuu kaksi autollista päiväretkeläisiä. En sentään joudu nauttimaan tästä hienosta rannasta aivan yksin kovinkaan kauaa, mutta tänne mahtuu! Ja makkara maistuu... On tosi hauskaa päättää Keski-Suomen maakuntauran tämän haaran taivaltaminen juuri Kismanniemeen, joka on aikamoinen helmi.

P.S. Jotta tämä ei olisi liikaa hehkutusta, roskahuomio. Kismanniemen kivan laavun roskainen ympäristö oli ankea näky (grillitassupaketteja, makkarapusseja, vaippa, pilttipurkki jne.). Noutokyytiä odotellessa muistin, että repussa oli yksi tyhjä jätesäkki, joten noukin roskat varvikosta ja säkki lähti kyydissämme pois. Laavu oli toivottavasti seuraaville siistimpi paikka tulla. Jotta se pysyy sellaisena, toivon että jokainen kävijä vie mennessään minkä tuo tullessaan, sillä roskat eivät kuulu luontoon.

Keski-Suomen maakuntauralla: Pyhä-Häkki-Tulijärvi
Keski-Suomen maakuntauralla: Vuosjoki-Pyhä-Häkki
Keski-Suomen maakuntauralla: Saarijärvi-Vuosjoki
Keski-Suomen maakuntauralla: Hietama-Saarijärvi
Keski-Suomen maakuntauralla: Suolahti-Hietama
Äijälä-(Hietasyrjä)-Suolahti
Peurunka-Hietasyrjä
Ampujien maja-Peurunka