Jämsä: Ruuhivuori ja Rotkojärvi

Miltäköhän näyttää pitkulainen rotkojärvi keskisuomalaisen metsän keskellä? Lyhyen matkan päässä Jämsän Palsinantieltä odottaa Ruuhi- eli Rotkojärvi, luonnollisesti Ruuhi- eli Rotkovuoren juurella. Mielenkiintoista kyllä, viitta näyttää osoittavan suoraan puskaan... Mutta kaipa on uskottava, että jostain tuolta oksien takaa löytyy järvelle vievä polun tapainen.

Kun oikein tarkkaan katson, huomaan tallattua heinää, eli tuosta keskeltä on selvästi kävelty. Siinä siis on (tai ainakin on joskus ollut) polku.

En muista törmänneeni aiemmin tähän itselleni tuntemattomaan kukkaseen, joka erottuu heinikosta. Viehko nimetön kaunotar.

Rehevät saniaiset tekevät parhaansa kätkeäkseen reitin, mutta luotan edelleen siihen, että samaa reittiä on kulkenut joku aiemminkin ja päädyn lopulta kuusimetsän reunaan, mistä löydän suorastaan yllätyksenä ihan selkeästi erottuvan ja hyvän polun.

Polku seuraa metsän reunaa ja sukeltaa sitten kuusien siimekseen. Luonnonsuojelualueesta huomauttava kyltti varmistaa, että olen tismalleen oikeassa suunnassa.

Pian saavunkin Ruuhivuoren kalliojyrkänteen laitamille, mistä pääsee heti kurkistamaan avarampia maisemia. Silmänkantamattomiin näkyy lähinnä metsää, tuota yhtä peltoaukeaa lukuun ottamatta. Jäljistä päätellen tässä on käynyt maisemia tarkastelemassa myös hirvi, joku kaksijalkainen taasen on tehnyt ohimennen nuotiotulet. Ei, tässä ei ole nuotiopaikkaa.

Ruuhijärveä ei alapuoleltani vielä erotu, mutta se käy heti selväksi, että tältä kalliolta on kohtalainen pudotus alas. Jatkan matkaa eteenpäin pitkin polkua ja ihmettelen, miten alaspäin mennessä alkaa tulla hiki, mutta tajuan sitten että tällä kostean nihkeällä kelillä saattaisi tulla kuuma, vaikka kulkisi kuinka hitaasti. Kuusenoksat raapaisevat käsivarsiani ja kun kuulen itikan ininää, alan harkita housunlahkeiden pidentämistä täyteen pituuteensa. Mutta ei ihan vielä.

Ohitan keskellä luonnonsuojelualuetta polun vieressä töröttävän yksinäisen sähkötolpan, mutta sitten katse palaa taas luonnonkauneuteen: kalliojyrkänteen laidalta näkyy viimeinkin paremmin se kuuluisa Rotko- eli Ruuhijärvi. Puusto rajoittaa hieman näkyvyyttä, mutta mäntyjen lomitse on kuitenkin helpompi tähystää alas olisi kuin kuusien tai lehtipuiden takaa. Toivottavasti rotkojärvi näkyy jostain vieläkin paremmin.

Keloon kasvanut kääpä näyttää siltä, että joku olisi sittenkin vain lätkäissyt sen ohimennen paikalleen.

Vaikka puusto on pitkälti havupuuvoittoista, tulee polun varrella vastaan myös lehtomaisempaa tunnelmaa, jo ennen kuin olen kävellyt rinnettä pääasiassa melko loivasti laskeutuvaa polkua pitkin rotkojärven toiseen päähän. Lämmin tunnelma tihenee.

Rotkojärven päässä virtaa saniaisten suojissa iloisesti soliseva puro. Kosteikossa on toki luonnollista, että ilmakin tuntuu kostealta, joten nyt on aika estää yksittäisiä itikoita pääsemästä liian helposti iholle. Ja koska polku ei suoraan suunnannut järven rantaan, tutkia, mitä kautta sinne pääsee.

Joillekin riittää päästä korkean kallion laelle ja katsoa sieltä alas. Minusta on mukava päästä katsomaan kallioita paitsi ylhäältä alas, myös alhaalta ylös, mutta näyttää epäilyttävästi siltä, että en pääse keveissä kengissäni saniaisten täplittämän, puron halkaiseman kosteikon ohi kuivin jaloin. Ja koska kalliorinne laskeutuu jyrkästi rotkojärveen, näkisi kalliot varmasti parhaiten joko itse rotkojärveltä tai kapean järven vastarannalta.

Sammalmaton syvä vihreys lähes häikäisee, mutta melkoisen märältä maasto näyttää. Aurinko on jo selvästi laskusuunnassa, joten hylkään ajatuksen yrittää kiertää kosteikko kauempaa ja lähteä kokeilemaan järven kiertämistä. Olisi pitänyt älytä lähteä liikkeelle vähintään kumisaappaissa.

Selvitän tieni kosteikon ja järven yhtymäkohdasta kallion juurelle. Rotkojärvi näyttää jatkuvan kapean uoman tavoin pitkälle eteenpäin, mutta hyvää tähystyspaikkaa järven toiseen päähän ei veden rajasta tunnu helpolla löytyvän kuivin jaloin. Odottamani pystysuoran kallioseinämän sijaan edessä on järven tässä päässä reipas rinteellinen kivenlohkareita.

Kun viimein pääsen aivan rantaan, varjostavat lehtevät puut Ruuhijärven näkymää. Voi kunpa saisin hetkeksi lainaan veneen järven pohjukasta, purouoman ja kosteikon toiselta puolelta! Tai olisipa sattunut kajakki matkaan... Tyynellä järvellä olisi hauska lipua hiljakseen meloen ja tähystellä ylös kohti tämän pohjoislaidan kalliojyrkänteitä.

Olen kuitenkin kuivan maan retkellä ja pysyttelen erikokoisia kivenlohkareita alas valuttaneen kalliorinteen puolella. Tasapainottelen askeliani tovin vakailla ja keikkuvilla kivillä ja näen niiden lomassa aiempien kulkijoiden, kenties kalamiesten, jättämiä muutamia roskia, mutta roskapussia ei sattunut itsellä matkaan. Kivikkoinen rantamaisema alkaa näyttää sen verran vaikeakulkuiselta, että päätän luovuttaa tältä illalta.

Jossain tuolla puiden kätköissä on varmasti myös tavallisemman oloista kallioseinämää, sitä minkä päällä aluksi seisoin. Nämä kivet ovat onnistuneet torppaamaan tiheämmän puuston kasvun keskellään. Palaisinko takaisin samaa reittiä? Ikään kuin kostea, lämmin keli ei olisi jo muuten tarpeeksi tukala, kapuan silti mieluummin takaisin ylös tästä suoraan, kohti kallioita. Tosin olisi ollut fiksua ottaa edes vesipullo matkaan!

Ilta-aurinko muuttaa metsän sävyjä koko ajan yhä syvemmän vihreiksi. Ruuhivuoren rinteillä on nyt suorastaan lumoava tunnelma. Maistan vielä muutaman mustikan ennen kuin heitän maisemille hyvästit. En onnistunut näkemään Rotkojärveä kunnolla koko pitkulaisuudessaan tai kalliojyrkänteiden jylhimpiä puolia alhaalta päin, mutta kaunis paikka yhtä kaikki.

Kun olen palannut Ruuhivuorelta takaisin metsän laitaa kulkevalle suoralle polulle, kokeilen seurata sitä suoraan tielle enkä kahlaa takaisin tismalleen tuloreittiäni. Ja kas vain, tämän polun pää osuu tismalleen siihen, mihin pysäköin auton. Jos Ruuhivuori-viittaa siirtäisi aavistuksen, löytyisi suora polku perille ihan heti eikä pienen puska-astelun kautta...

Entä miten Ruuhivuorelle löytää? Ajo-ohje Ruuhivuorelle kertoo että Jämsästä Halliin johtavalta tieltä käännyttyä on ajettava Palsinantietä viitan luo noin 10 km, mutta sanoisinpa että kannattaa jarrutella jo noin kuuden kilometrin kohdalla.Tällä retkikokemuksella suosittelen kumisaappaita mukaan!