Siirry pääsisältöön

Helsinki: Eläintarhasta Museokadun taidekaapeille

Eläintarhanlahti, Helsinki. Eläinvalikoima ei tosin ensi katsomalta vaikuta hälyttävän suurelta, sillä juuri nyt se on kutistunut puistonurmikolla lepäileviin ja vedessä puljaileviin lintuihin. Hennoin pisaroin ripsahteleva sadekuuro saa aprikoimaan, tarvitsenko sadenuttua vai pärjäänkö ilman. Sen ohella, että mihin suuntaan tästä lähtisin...

Käännyn oikealle, Tokoinlahden suuntaan, sillä sitäkin kautta pääsee kävellen mukavasti Helsingin keskustaan. 
Ohitan Café Piritan - vielä ei ole tauon paikka - ja lähestyn ratakiskojen tihentymää. Koska aion ylittää ratapihan, käännyn oikealle, kohti kiskojen yli vievää kevyen liikenteen siltaa. Pienen koirapuiston sisäpuolella on Eläintarhan alueelle loistavasti sopiva veistos: junien suuntaan tähyilevä strutsi. Olen lukuisia kertoja Helsinkiin tullessani katsonut strutsia junan ikkunasta ja miettinyt, milloin näkisin sen lähietäisyydeltä. Viimein toive toteutuu! Junalla voi niin lentokyvytön kuin -haluton olento matkata kauemmas, jos jalat väsyvät...
Sinisen huvilan kahvila Linnunlaulussa vetää puoleensa kuin magneetti. Koska aurinko ei juuri nyt hehkuta taivaalla, vapaita pöytiä riittää, mutta voin kuvitella että täällä on ainakin viikonloppuisin tungosta - sekä jalkaisin että pyörillä liikkujia.
Istahdan hetkeksi alas nauttimaan lasillisen marjamehua ja suloisen, tuoreen pullan. Mahtavaa että täällä on tarjolla muutakin kuin teollisia pillimehuja! Ja näkymä Töölönlahdelle on aika huikea, hohtavathan vastarannalla niin Finlandia-talo, Kansallismuseon torni kuin vehreä Hesperian puisto.
Visiitti huvilan alakerrassa sijaitsevaan, asiakkaita palvelevaan mukavuuslaitokseen tuo myös taide-elämyksen: tyylikkäät, lempeän sävyiset seinämaalaukset koristavat kellarikerroksen käytävää. Heipä hei, Sininen huvila, lähden jatkamaan matkaa kohti Finlandia-taloa.
Jotkut onnekkaat todella asuvat niissä harvalukuisissa huviloissa, joiden ohella puut suojaavat näkymää Töölönlahdelle kävelytieltä. Maisema avartuu, kun saavun puiselle kävelysillalle. Vanhasta tottumuksesta katson alaspäin kaiteisiin, olisiko siltaan kenties kiinnitetty jotain. Vainuni osuu oikeaan: muutama lemmenlukko on napsautettu siltaan ja avaimet arvattavasti viskattu kaiteen yli veteen. Olkoon lempenne ikuinen.
Matka jatkuu pitkin asvalttia, jolta niin kävelijä kuin hölkkääjä voisi astahtaa hetkeksi venyttelemään jännissä design-tuotteissa, jotka ovat perua World Design Capital Helsinki 2012-vuodelta, teemana Muotoile itsesi. Siitä vaan venyttelemään ja kieputtelemaan uusia muotoja...
Kun katson Finlandia-talon takana rauhaisalta aukiolta, rantakasvuston takaa Töölönlahtea ja veden toisella puolella siintävää Linnunlaulua, on vaikea uskoa, että olen vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Helsingin ydinkeskustasta. Äänimaailma ei toki ole aivan hiljainen, mutta liikenteen melu kantautuu tänne vaimentuneena.
Ylitän Mannerheimintien ja saavun Kansallismuseolle. Poikkean vain lyhyesti sisällä, sillä en ole nyt sillä fiiliksellä, että jaksaisin tutkia museon kokoelmia - sen sijaan ilahdun mainioista, epäryppyotsaisista julisteista! Ehkä minäkin olen jonkin askeleen jäljessä...
Palaan takaisin ulos ja parin penkin takaa näen kulttuuria ulkoilmassa: Museokadun sähkökaappigallerian ensimmäinen teos, Tatjana Bergeltin Nainen pilvissä. Teos on samaa Järjestys - Epäjärjestys -sarjaa Helsingin Energian vuoden 2011 katugalleriasta kuin mihin törmäsin Kalliossa, joten taidankin tassutella eteenpäin sähkökaappeja seuraillen.
Kun tulkitsen sähkökaappiin liimatun tarran tiivistä informaatiota, selviää että teoksia on Museokadulla täysi tusina. En siis Fleminginkadulla onnistunut näkemään ihan jokaista, mutta jospa tällä puolella onnistaisi paremmin. Heta Kananen osoittaa Maja puun alla -työllään hyvin, kuinka taiteiltu sähkökaappi on niin paljon isompi ilo silmille kuin tahrainen harmaa metalliloota. Mikael Kihlmanin upeaa mustavalkotyötä Road to nowhere herkkine viivoineen kannattaa pysähtyä tutkimaan tarkasti.
Anna Alapuron Vanha pitsi II on ihana, riemullinen väriläiskä! Osan sähkökaappigallerian töistä saattaa ohittaa helposti huomaamatta, jos teoksen väritys on hyvin hillitty, mutta ihmettelen, mikäli ohikulkija ei ole tätä hieman hapertunutta, railakkaan oranssia pitsiä havainnut.
Laura Pohjosen Kuka siellä -työssä pieni lapsi katsoo ihmetellen kuvajaistaan lumpeenlehden muotoisen lammen pinnasta. Katriina Haikalan teosta puolestaan on sotkettu tussikirjoituksin: gorillan pään ja naisvartalon yhdistäminen on ollut jollekulle liikaa feminismiä. *On huomattava, että ihan jokainen sähkökaappigallerian teos ei ole kirjaimellisesti Museokadun puolella, vaan niitä pitää joskus kurkistella myös kadunkulman takaa. Silmät siis auki katugalleriassa käyskennellessä :) 
Jos en olisi nyt taidekaappeja bongaamassa, saattaisin hyvinkin kulkea ripeämpää tahtia. Nämä teokset, sekä niiden etsiminen (ilman teoskarttaa) että niiden äärelle pysähtyminen, ovat hyvä keino hidastaa kävelyvauhtia. Mikael Kihlmanin Blue IV on todennäköisesti pysäyttänyt tussin kanssa liikkuneen kulkijan niin tehokkaasti, että hän on lisännyt sähkökaapin alaosaan teoksesta oman sanallisen tulkintansa.
Ennen Museokadun päättymistä kohtaan vielä mm. lisää Anna Alapuron riemupitsejä, kunnes teossarja päättyy Heta Kanasen syystunnelmaiseen työhön Matkalla maailman ääriin. Puut ovat luovuttaneet jo lehvänsä, mutta maisema hehkuu väreissä. Ei nyt olla vielä niin pitkällä! Palaan teoksesta takaisin Helsingin kesän vihreyteen ja käännyn astelemaan takaisin kohti keskustaa.

Kommentit

  1. Nuo Helsingin sähkönjakokaappien teokset ovat aivan erityylisiä kuin Jyväskylässä, hyvällä tavalla. Varsinkin tuo Pohjosen Kuka siellä -teos on kaunis ja herkkä. Katselisin sitä mielelläni vaikka kodinkin seinällä.
    Kansallismuseo on kyllä yksi niistä kohteista joissa olen suunnitellut käyväni,mutta ei ole saanut vain toteutettua. Viime kerrasta on hurahtanut ainakin se 10 vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä viehätyin Kihlmanin ja Kanasen töistä... Pitäisi itsekin poiketa Kansallismuseoon ihan varta vasten ja ajan kanssa!

      Poista
  2. Olen helsinkiläistynyt jyväskyläläinen, ja sekä Helsinkiä että Jyväskylää koskevista jutuistasi löytyy aina jotain uutta, jota en ole huomannut. On niin helppo vain huidella kaikesta ohi, aina on muka liian kiire ettei huomaa ihmetellä kulkiessaan vaikkapa sähkönjakokaappeja. Siksi pidän erityisesti näistä kaupunkikävelyistäsi - näihin paikkoihin on matala kynnys lähteä tutustumaan.

    Museokadulla käppäillessä kannattaa muuten pistäytyä Exhibitionists-kahvilassa, jota pyörittää suomalaisjapanilais-ranskalainen pariskunta. Kahvi ja erikoismainintana myös kaakao on erinomaista, palvelu poikkeuksellisen lämmintä, seinillä on taidetta ja keskustelut kahvilassa usein lennokkaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna.

      Exhibitionists on kokematta (keskityin niin antaumuksella sähkökaappeihin että en edes huomannut...)joten täytyypä käydä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la