Siirry pääsisältöön

Karhunpolku: Patvinsuo-Ahokoski

Yksi Pohjois-Karjalan hienoista pitkistä vaellusreiteistä on Karhunpolku (133 km), jonka lähtöpiste on Patvinsuon kansallispuistossa Lieksassa. Koska Patvinsuolle ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla, on autottoman sumplittava kulkemiset kaikessa rauhassa. Itse matkasin ensin iltajunalla Joensuuhun ja sieltä aamubussilla Uimaharjuun, josta matkaa Patvinsuolle oli jäljellä vielä noin 40 km. Uimaharjusta pääsee nopeimmin Patvinsuolle taksilla, mutta otin hitaamman lähestymisen, joka sisälsi kaksi liftikyytiä ja vain noin tunnin kävelyn. Autoliikenne on alueella harvahkoa, joten olin onnekas. Plus sain lämminhenkisen aloituksen taivaltamiseen noin +26°-28°C -lämpötilassa, auringon lämmittämällä tiellä.
Täydensin Suomun luontotuvalla vesivarastojani - kiitos kuuman päivän, oli oltava tarkkana siitä, että nestetankkaus on tasaista ja riittävää - ja nautin lähtöevästä varjossa pihakuusen alla ennen kuin lähdin seuraamaan viitoitusta Karhunpolun aloituspisteeseen, Kurkilahteen (3 km). Ihanaa, kun jalkojen alla on tien sijasta erinomainen metsäpolku! Ja puiden takaa väikkyy Suomunjärvi.
Vai pitäisikö sittenkin jäädä nauttimaan Suomun upeista maisemista ja heittäytyä hiekkarannalle tai käydä vuokraamassa kajakki? Houkutteleva ajatus, mutta Karhunpolku kutsui. Päätin viime vuonna tänne Susitaipaleen ja onhan matkaa jatkettava tästä eteenpäin!

Koko Karhunpolun kartta löytyy lyhyen matkan päässä Kurkilahden P-paikalta, pukukoppi-keittokatosrakennuksen seinästä. Itselläni oli kyydissä paitsi Karjalan kierroksen osa 3/ Lieksa (1:100 000), myös Karttakeskuksen tarkempi (1:25 000) kartta, joka sisältää Patvinsuon ja Ruunaan alueet - tämän retkeni alku- ja loppupisteet.
Karhunpolku alkoi Patvinsuon maastossa erittäin helppona: käytännössä tasamaata joko kuivana kankaana tai pitkospuiden halkomana suomaisemana. Pitkospuut ovat tulleet Pohjois-Karjalan retkipoluilla tutuksi ja täällä riittää täällä usein yksi lankunleveys, pitkokset kun eivät ole mistään rimpuloista tehtyjä. Suopursujen kukat kukkivat harvakseltaan, eikä nyt näkynyt sitä huikeaa tupasvillamerta, josta olin viime vuonna häikäistynyt samoihin aikoihin. Erilainen kevät takana.
Järven rannoilla on jonkin verran näitä luonnon muovaamia, harmaantuneita taideteoksia, kaatuneiden mäntyjen sekamelskaisen näköisiä juurakoita. Siinä olisi ollut taiteilijallakin sommittelemista.
Suomunjärven pinta oli jo tyyntynyt siitä kepeästä tuulenvireestä, joka oli vähän aikaa yrittänyt laineita aavistuksen verran nostaa. Ei moottorin pärinää missään, ei muutakaan hälyä, vain omien askelten ääni hiekalla tai neulasten peittämällä polulla. Rauha. Ja upeasti kaareutuva hiekkarantamaisema.
Elävää puutaidetta puolestaan tuli vastaan keskellä polkua. Tämä kierteinen mänty on katkennut kuin Karhunpolun portiksi polun ylle. Toivottavasti pysyy turvallisesti paikallaan!
Polku seurasi alkuun Suomunjärven rantamaisemia ja kaartoi sitten kuivaa kangasmaastoa pitkin Siikalammen vieritse oikeaan, kohti kapoista Suomunjokea. Varoitustaulu kertoi kaulattujen puiden kaatumisriskistä, mutta se ainoa eteen tullut kaatuneiden puiden "aukio" oli kyllä selvästi myrskyn aikaansaannoksia. Joen luona poikkesin betonisillalla, seuraamassa virtaavan veden vauhtia. Vaikutti siltä, että tässä oli kenties ollut joskus uittoränni. Ja sillan toiselta puolella olleesta maalitäplästä päätellen Karhunpolku oli aiemmin linjattu menemään tästä yli, toisin kuin nyt.
Alkuun kärrytienä, sitten polkuna jatkunut reitti läheni jo ensimmäistä virallista taukopaikkaa, Virtaniemeä. Pysähdyin pitkoksilla, nostin rinkan selästä ja ihailin lähempää niin hillan, suokukan kuin suopursun kukkia ja hengitin maiseman tuoksua. Suomunjärven rannassa kukkivat vielä muutamat pihlajatkin kirpakasti.

Virtaniemi, jäkälien ja varpukasvien peittämä hiekkasärkkä kapeni kapenemistaan, kunnes saavuin  Suomunjärven ja Alanteen väliseen Virtasalmeen, jonka yli pääsee kävelysiltaa pitkin. Pian sen jälkeen Karhunpolku erosi Suomunkierrosta ja kääntyi oikeaan. Minua vastaan oli ehtinyt tulla kaksi Suomun kiertäjää, mutta epäilin, että tästä eteenpäin olisi merkittävästi hiljaisempi pätkä edessä.
Kun heitin viimeisen silmäyksen Virtasalmen ylittävään siltaan ja Suomun maisemiin, rikkoutui hiljaisuus käen kukuntaan. Sentään siivekkäät pitäisivät seuraa! Kohta käki Ykkösen päälle alkoi laulaa käki Kakkonen ja kuulin hupaisan käkidueton: tipuset eivät nimittäin kukkuneet ihan samassa sävellajissa. Niinpä pientä riitasointua oli ilmassa... Kägöset lennähtelivät lähimännyissä musisoimassa, kohta yritti käki Kolmonen kauempaa kukkua mukaan, mutta älysi sitten vaieta. Minäkin jätin kilpakukkujaparivaljakon ja jatkoin matkaa.
Aurinko jatkoi paistamistaan, askel oli kevyt (kiitos oikean painoisen rinkan) ja vesihörpyt siivittivät kulkua. Suomaisema vaihtui metsään ja takaisin, jossain oli puita kaatunut ihmisen, toisaalla luonnon avustamana. Jalkain alle vaihtui ensin kärrytie, sitten kuiva ja kuuma hiekkatie, jota Karhunpolun seuraajan tuli kääntyä oikealle ja jatkaa matkaa risteykseen, josta puolestaan piti kääntyä mustan Piilo-viitan mukaan vasemmalle, edelleen hiekkatielle. Tällä isompien hiekkateiden pätkällä Karhunpolun maalimerkit olivat niukassa, mutta kartta pitää tiellä. Ja kertoo, milloin kääntyä siltä pois polulle.
Pidin pienen lepotauon tien varren tukkipinon kupeessa ja pyyhin otsalta pahimmat hiet pois. Metsäpolku on kuumalla kelillä huomattavasti tietä mukavampi kulkea, onhan se suojaisampi. Vaan illan tullen kelikin alkoi helpottaa, kun lämpötila jäähtyi leppoisammaksi. Kaksi maastopyöräilijää viiletti vauhdilla vastaan ja hyppäsin polulta sivuun. Seuraava taukopaikka olikin Piilon tulipaikka, yhtä siisti kuin muutkin taukopaikat tähän asti. Samalla tein päätöksen siitä, että jäisin yöksi seuraavalle, muutaman kilometrin päässä olevalle laavulle, enkä jatkaisi enää Pitkäjärven autiotuvalle.
Kun polku poikkesi mukavasti mutkittelevan Ukonjoen rantaan, tuntui että olin jo melkein perillä, sillä tämän veden varressa odotti Ahokosken laavu. Sitä mukaa kun ilta eteni, alkoi taivas saada jo aavistuksen punervia sävyjä.
Kun saavuin Ahokosken laavulle, oli matkaa takana Karhunpolkua pitkin noin 15 km. Ihan sopiva maastomatka näin aluksi, etenkin kun pääsin virallisen reitin alkuun vasta myöhään iltapäivällä. Rinkkaretkillä pyrin pärjäämään ilman telttaa, joten laavut ovat parhaimpia ystäviäni (hätämajoite kuitenkin kulkee matkassa kaiken varalta). Ensin leiri pystyyn eli rakkaan rankisen viritys laavuun, makuualustan puhkuminen unikuntoon ja makuupussin levitys pörhistymään, sitten kävin virkistäytymässä puhtaaksi Ahokoskessa ennen iltaruuan kokkaamista. Yö laskeutui niin lämpimänä, että osa yöstä meni (ihan oikeasti!) ilman makuupussia.

Seuraavan päivän Karhunpolku: Ahokoski-Särkkäjoen laavu

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la