Löydetty! Kulttuuriluotsien ympäristötaidetta, Jyväskylä

Saavun Kuokkalan kartanon luo alkuillasta. Kartanon piha-alueen portti on jo kiinni, mutta se ei haittaa, sillä olen tullut kuljeskelemaan kartanon liepeillä. Jossain täällä pitäisi olla Jyväskylän kulttuuriluotsien ympäristötaidetta. Käännyn kartanon aidan ulkopuoliselta parkkipaikalta vasemmalle, polulle, joka lähtee kaartamaan kohti Äijälänjokea. Vasemmalla, Kuokkalantien puolella, useita kookkaita tuijia. Oikealla on metsikkö ja polun varressa, männyn kyljessä tarina Kulttuuriluotsien projektista. Luotsit löysivät täältä taideprojektilleen oivan paikan: sopivasti villiintyneen metsikön aivan kartanon hoidetun pihan vierestä.

Toivomme että osallistut projektiimme esimerkiksi virkkaamalla siltaan lisää koristeita. (Katso ohjeet purkista.)

Mikä silta? Mikä purkki? Missä? Tajuan itsekin, että en ole aikaisemmin äkännyt käydä kuljeskelemassa tässä metsikössä; olen yleensä astellut Kuokkalan kartanoon "suoraa" nurmikkopolkua Äijälänjoelta, enkä ole lähtenyt tutkimusretkelle nurmikkopolun ulkopuolelle. Maassa lojuu siististi katkaistun herkkutatin kanta. Pitäisikö täällä tähytä taiteen lisäksi myös sieniä?

En tarkalleen tiedä, mitä odottaa, kun käännyn metsikköön. Vehreyden keskellä on ruostuneita tynnyreitä ja alan heti miettiä, onko tämä kenties yksi teoksista vaiko pitkäaikaisempi "asukas"? Sammaleiden perusteella ruosteasetelma on ehtinyt lojua täällä todennäköisesti pidempään. Tai sitten sammaleet on saatu tosi hyvin paikalleen.

Huomaan, että pitää liikkua hitain askelin. Olla tarkkaavainen. Siten voi helpommin havaita vaikkapa pihlajanlehtimajan! Ilta on hämärtymässä, värit tummenevat, ja teokset sulautuvat niitä ympäröivään luontoon niin hyvin. Maja tulee muuttamaan ulkoasuaan lähiviikkoina, kun myös pihlajanlehdet vaihtavat väriään; sekä taideteokset että niiden ympäristö elävät, aidosti.

Lehtimajan sisältä löytyy "massiivipuinen" pyöreä koivupöytä, jonka sammaleiselle pinnalle levitetty liina on ehtinyt hieman nuhraantua.

Entä mitä pilkottaa vähän kauempana polusta? Syksyn ruskan värejä enteilevä varpuseppele. Katselen puita ympärilläni. Metsikkö on rehevää, lehtipuuvaltaista ja puulajeja riittää. Melkein astun tammen vesan päälle. Palaan polulle ja kurkistelen ylöspäin. Yhdestä linnunpöntöstä on pudonnut pohja; siinä pöntössä ei paljon ensi keväänä pesitä.

Yksinäinen kivi töröttää maasta kuin hautapaasi. Siinäkin muistutetaan ympäristötaideprojektista. Olen alkanut pohtia, mitkä jutut puistometsikössä ovat projektin tulosta, mitkä olleet paikallaan jo sitä ennen. Mikä siis on täällä ympäristötaiteeksi tehtyä, mikä jotain muuta, vaikka olisikin ihmisen aikaansaannosta?

Pian löydän sillan, joka mainittiin jo alussa näkemässäni projektin esittelyssä. Löydetty!

Puusillalta löytyy neulegraffiteja, esimerkiksi isoäidinneliöitä, mutta lisääkin siltaan mahtuisi. Niinpä raotan peltipurkin kantta...

... ja sieltä löytyy välineet virkata vaikka saman tien oma koriste sillalle. Pitäisiköhän sittenkin värkätä jotain sillan koristetta paremmalla ajalla kotona?  Jätän langat ja virkkuukoukun odottamaan seuraavaa kulkijaa.

Jatkan matkaa sillan yli takaisin hiekkakäytävälle, joka johtaa minut Äijälänsalmen rantaan. Muutama puu on saanut ikioman kaulaliinan suojaamaan kosteilta, syksyisiltä öiltä. Kun kävelen joen rantaa, Suometar-laiva lipuu majesteettisen hiljaa ohitseni matkallaan Päijänteeltä Jyväsjärvelle. Käännyn nurmikäytävää pitkin takaisin kohti Kuokkalan kartanoa. Vähän matkan päässä oikealla on hieman kärsineen näköinen, osin sammaloitunut silta, jonka ylitettyäni olen jälleen metsikössä. Pysähdyn nähdessäni keltaisen lehden laskeutuneen tammenlehville, ihmettelen kääpien runsautta kaatuneen koivun rungonpätkillä.

Kävelen kostean villiniityn halki, löydän jalkojeni alta muutaman pihalaatan ja saavun oranssille tuolille, joka katselee ylhäisessä yksinäisyydessään edessään olevaa metsikköä. Kirkkaan oranssin ja vihreän hieno kontrasti. Tokihan tuolissa on pakko käydä istumassa, keskittymässä hiljaa siihen, mitä on edessäni.

Lyhyen matkan päässä vastaan tulee Hommage à Carl Bengts, kunnianosoitus Carl Bengtsille. Pikkuruiset, muovin suojaamat taidekuvat on ripustettu villalangalla hentoihin puihin. Taiteilija Bengts asui 1920-30-luvuilla Äijälänjoen toisella puolella ja maalasi siis näissä maisemissa. Kuvista löytyy mm. Äijälänjoen ylittävä silta.

Aurinko alkaa jo laskea mailleen, kun kuljen puiden seassa tervehtimässä lehtimajoja, katsomassa puiden oksille ripustettujen kehysten rajaamia "teoksia".Yksi kookas puunlatva retkottaa nojallaan maata vasten, osa oksista värikkäiden matonkuteiden peitossa kuin kädet hansikoituina. Tai sideharsoihin kiedottuina. Kun astun lähemmäs, säikäytän puunoksien suojissa lepäilleen rusakon tiehensä. Pitkäkorva loikkii vauhdilla kauemmas turvaan.

Kehystetyn puun juurella tunnen syksyn lähestyvän. Käyn heläyttämässä oksanpätkistä tehtyä tuulikelloa, joka ei helkkää, vaan kolkkaa. Kulttuuriluotsien taideteoksista jää hyvä mieli; ne ovat sopivasti kätkeytyneet metsikköön, vailla teoskarttaa tarkkoine sijaintipisteineen, joten teokset havaitessaan saa kokea aina myös löytämisen iloa.

Mitenkähän kauan olisi mennyt siihen, että olisin löytänyt Kuokkalan kartanon viereisen metsikön ilman sinne löydettäväksi tehtyjä taideteoksia? Siinäpä miettimistä! Kaunis päätös syyskuun alun kauniille illalle.