Palvian luontopolku, Jämsä

Palvian luontopolku löytyy Jämsästä, Palvian järven lähituntumasta. Luontopolun lähtöpaikka on Palviantien varressa, mistä löytyy merkitsemätön P-paikka ja reitin opastetaulu. Taulusta päätellen luontopolku on todennäköisesti Jämsänkosken metsäoppilaitoksen aikaansaannosta.

Arvata saattaa, että reittiä ei ole ylläpidetty enää vuosiin. Kaikeksi onneksi luontopolun kartta on tehty "kaiverrusversiona" vaneriin, joka on kestänyt ajan hammasta ihailtavasti. Koska kyseessä on ympyräreitti, tohdin lähteä reitille tämän kartan varassa - eli tavalliseen tapaan nappaan lähtiessä kartasta kuvan kännykkään. Kaiken varalta. Jos vaikka reittimerkinnät olisivat välillä katkolla.

Opasteviitta ohjaa viereisen tien ylitse metsään, mistä sinisin maalimerkein merkitty reitti varsinaisesti alkaa. Viehättävän metsäpolun varressa vastaan tulee muutamia opastetauluja, jotka kertovat puulajeista. 

Polun vasemmalla puolella on käyty kaivamassa ojaa.

Sama oja jatkuu polun oikealle puolelle melkoisen erinäköisenä, metsään erinomaisesti maastoutuneena sammaleisena urana.

Pari yksittäistä hirvikärpästä käy kokeilemassa, josko olisin sorkkaeläimen sukua, mutta pettyvät pahasti. Ja siirtyvät saman tien autuaammille metsästysmaille. Mikä hieno päivä! Polun poikki kaatunut puukin on helppo ylittää.

Ja kas vain, polun varresta Vanhanpaikanmäeltä löytyy vielä mustikoita! Ruskasellaisia. Pysähdyn vähäksi aikaa täyttämään mukaan ottamaani pikkukippoa marjoilla. Tiedän, mitä syön seuraavana aamuna aamiaiseksi. Hakkuuaukean jälkeen polku jatkuu metsän halki vielä selkeänä urana (pienenä hidasteena taas yksi kaatunut kuusi), mutta sitten edessä on T-risteys, koska reitti ei näytä jatkuvan suoraan eteenpäin. Oikealle vai vasemmalle?

Vaisto sanoo, että vasemmalle. Huomaan polku-uran ulkopuolella, läheisen puun takana luontopolun maahan nyypähtäneen rastitaulun (Lehtikuusikko) jonka mukaan kuusikko on istutettu vuonna 1985. Koska opastepudokas on vasemmalla puolella tulosuuntaani nähden, jatkan matkaa sinne päin.

Oikea valinta, sillä vanhan heinäladon luota löytyy seuraava sininen maalimerkki, josta tiedän olevani edelleen luontopolun reitillä. Ladon viereinen niitty näyttää olevan erittäin hyvää vauhtia pusikoitumassa. Reitti ylittää seuraavaksi kapean hiekkatien ja vastaan tulee Metsähallituksen varoitus siitä, että aluetta hoidetaan. Varo työkoneita, kaatuvia puita sekä padottuja tai täytettyjä suo-ojia! Onneksi näin sunnuntaina ei työkoneryskettä kuulu. "Hoitaminen" voi tarkoittaa niin montaa asiaa.

Maisema vaihtuu kertaheitolla hienoksi kuusikoksi, jonka maaperä on komean sammalmaton peitossa. Paikoin kuusia on rojahtanut myös näin polun poikki, mutta enimmäkseen väylä on helppokulkuista, vaivatonta polkua. Maastokin on sen verran tasaista, että kulku on hyvin kepeää.

Hengitän sisääni kuusikon rauhoittavaa, puhdasta ilmaa ja nautin sammalen vihreiden sävyjen hehkusta.

Kotvasen kuluttua vastaan tulee risteys. Matkaa voisi jatkaa suoraan, mutta kyltti kodalle osoittaa oikealle. Ei tänne olla oikaisemaan tultu, joten totta kai valitsen kotareitin. Astelen lehtomaisessa kangasmetsässä, jossa viihtyvät mustikka, käenkaali ja jo ihastelemani runsas sammallajisto, kuten luontopolun opaste kertoo.

Saavun lahdenpoukamaan, jonka T-risteyksessä on tällä kertaa selkeä kyltti vasemmalla sijaitsevalle kodalle. Jonkinlainen laituria muistuttava häkkyrä on lahden keskellä, mielenkiintoista. Oikealle johtava lankkusilta ja pitkospuut houkuttaisivat nekin kovasti, mutta uskon luontopolku- ja kota-kylttejä...

...ja nousen kallion laelle pystytetylle, komealle kodalle. Karttataulu kertoo, että lahden vastarannalta löytyy myös laavu, eli sinne se toinen polun haara siis johtaa.

Rannalta paljastuu sekin, että näkemäni hirsihäkkyrä ei ollutkaan laituri, vaan lahden yli on joskus päässyt hirsisiltaa pitkin! Sillan jäänteet ovat nyt murheellinen näky, sillä ainakin kodan puoleiselta rannalta on enää osa rakenteista näkyvissä ja nekin veden alla. Harmi! Jäät lienevät tehneet tepposensa.

Istahdan tulipaikalle ja kaivan eväät repusta esille. On nautinnollista siemailla teetä ja napostella eväspiirakoita näin hienossa säässä ja paikassa alkusyksyn päivänä. Lammen toiselta puolelta kantautuu jonkin aikaa ääniä, joista erotan että katiskoita ollaan kokemassa. Kun kalamiehet ovat lähteneet ja autokin pörähtänyt tiehensä, on aivan hiljaista.

Tauon pidettyäni mietin vain hetken. Kun kerran olen tänne asti tullut, onhan sitä laavuakin käytävä vilkaisemassa. Kävelen takaisin tulosuuntaan, ylitän sillan ja pitkospuut ja nousen hiekkatielle.

Lyhyen matkan päästä vasemmalta laavu löytyykin. Yösijaksi valitsisin ennemmin kodan, sillä laavussa ei ole lautalattiaa, vaan tässä erähenkisemmässä suojassa unet saisi ottaa maalattialla. Lisäksi pitäisi tuoda polttopuut mukanaan, sillä puukatos ammottaa tyhjyyttään. Niin, monilla retkipoluilla sitä tottuu helppoon elämään, kun tulipaikan puuvajasta löytyy ilmaiseksi puupöllejä tai rankoja pilkottavaksi, lämmön ja tunnelman lähteeksi ja ruuanlaittotuliksi. Terve muistutus siitä, että nykyretkeilijät pääsevät enimmäkseen aika vähällä vaivalla...

Olisihan tässä laavulla kieltämättä kivat maisemat yöpymiseen. Käyn vielä kurkkaamassa entisen sillan tilannetta ja selviää, että siltarakennelma on romahtanut veteen myös tältä puolelta. Ei siis toivoa päästä kuivin jaloin puoliväliin poukamaa tältäkään puolelta. Palaan takaisin kodalle ja jatkan luontopolkumatkaa.

Edessä on kerrassaan komeaa havumetsää. Kuusikossa on sitä jotain! Tämä onkin rauhoitettua aarnimetsää, jolla on mainio nimi: Ryönänkases. Kun käännän katseeni polun oikealle puolelle, avarammasta väliköstä pölähtää lentoon kookas lintu, jonka rauhaa tulin häiritsemään. Pahoittelut ukkometsolle. Nappaan polun varresta mukaan kauniin herkkutatin ja jatkan matkaa.

Suolle johtavat pitkospuut ovat osittain korjauksen tarpeessa, mutta suon yli pääsee silti kuivin jaloin. Suopursut ovat jo alkaneet vaihtaa väriään vihreästä värikkääseen syysmallistoon. Nappaan suuhuni muutaman mustikan.

Suon ylityksen jälkeen polku haarautuu kohta kahdeksi. Luontopolku kaartaa vasemmalle ja yhtyy kohta hiekkatiehen. Minne sitten? Vasemmalle, oikealle, suoraan? Hetken aprikoinnin jälkeen huomaan polku-uran jatkuvan suoraan tien yli, sähkötolpan vasemmalta puolelta. Kanervikon jälkeen kapea polku mutkittelee tovin metsässä, jossa on tehty "hoitamistöitä", kunnes kohtaa toisen hiekkatien ja siellä polun jatkumon näkee helposti ojan ylityskohdan kaidepuusta.

Vastassa on jo vakavasti umpeutumassa oleva polku, ainakin näin loppukesästä / alkusyksystä, kun vatukko ja ties mitkä heinät puskevat uran ja heikkokuntoisten pitkospuiden ylitse. Läpi tästä kuitenkin pääsee ilman viidakkoveistä.

Lopulta polku johdattaa minut itse Palvia-järven rantaan, pienen suoalueen kautta. Täällä pitkospuut ovat erinomaisessa kunnossa ja niiltä näkee erinomaisesti syysmarjasatoa: kauniin punaiset karpalot ovat alkaneet kypsyä. Kun katson Palvian vastarannalle, muistelen kesäistä taivallustani siellä jossain metsän keskellä, entisen Keski-Suomen maakuntauran reitillä, mutta silloin kävelin etelään päin.

Pysähdyn Palvian rantaan ja luen ehjästä opastetaulusta (hmm, tehdäänköhän täällä sittenkin polun kunnostustöitä?) rannassa kasvavasta vehkasta. Sen jälkeen polku kaartaakin pois rannasta, lähemmäs sen kanssa samansuuntaisena vieressä kulkevaa hiekkatietä - iik, tuossa taitaa olla valkokärpässieniä! - ja pian olen takaisin lähtöpaikassa. Polulla on mittaa vain muutama kilometri, mutta kuten aina, sen matkan kulkemiseen menee tällaisella leppoisatahtisella retkellä taukoineen hyvinkin useampi tunti. Metsässä on hyvä olla aikaa.

P.S. Kiitos luontopolkuvinkistä lukijalle eli MNi - en olisi muuten tätä polkua löytänyt!