Pihapiristystä Pupuhuhdassa, Jyväskylä


Pupuhuhta eli tuttavallisemmin Pupari tervehti aurinkoisesti edellisenä eli Valon kaupungin viikonloppuna. Betoninen tunnuspupu ei ensitapaamisella minua suuremmasti sykähdyttänyt... Aikamoisen rujo pupujätti toi mieleen lähinnä Wallace & Gromit-elokuvan Kanin kirous!
Puolenpäivän jälkeen Pupuhuhdan koulun pihassa väki kokoontui seuraamaan betonipupun pukemista. Pupu sai ylleen valkoisen essun, cd-levyistä tehdyn välkkyvän helminauhan ja kaulaansa pitsihuivin! Piristystä pupu kyllä kaipasikin. Täytyy sanoa, että pupu näytti heti iloisemmalta...
Pupupihasta oli lyhyt matka pienen Puparikävelyn aloituspisteeseen, mihin kokoontui mm. Huhtasuon asukasyhdistyksen aktiiveja ja tulevia ympäristöluotseja. Osoitteesta Pupuhuhdantie 16 löytyy eri kerrostalopihoja kohentaneen "puutarhaklubin" yksi mahtava taidonnäyte: iloiseksi tuunattu puutarhapiha. Opastetun kävelyn aluksi kuulimme pianon koskettimiksi maalatuilla Pianoportailla (taustallaan Rentun ruusun säveliä nuottiviivastolla) elävää musiikkia, Pupuhuhta-aiheisia biisejä Aaro Vuotilan esittämänä.
Taloyhtiön varsinainen puutarha sijaitsee kerrostalojen keskellä. Puutarhaprojektin myötä pihaa oli tehty viihtyisämmäksi oleskelupaikaksi ja pihaan oli istutettu mm. yrttejä. Ja muita herkkuja, joista myös puput tykkäävät.
Grillikatoksen seinään on kiinnitetty Puparin tunnuspupun kuva. Hyvä on, kai siitä betoniotuksesta sitten pitäisi tykätä...
Kerrostalopihan puutarhaa ympäröivät iloiset värit. Itse kerrostalot eivät ole mitenkään huisin virkeitä väritykseltään, mutta mitäpä ei saisi aikaan maalitilkalla jos toisella! Kyllä turkoosi mattoteline aina harmaan voittaa.
Valkoiset, erivärisin maaliraidoin koristetut rappuset johtivat alemman kerrostalon pihaan. Toivottavasti maali kestää talven! Valkoinen sai ajattelemaan lunta, ikään kuin syyslehdet olisivat ympäröineet pakkasen valkaisemia portaita. Mitä tarinaa kertovatkaan rappusten raidat?
Eipä ole tullut ennen mieleen, että pyörätelineetkin voisi maalata. Miksiköhän olemme juuttuneet siihen, että ne ovat aina samanvärisiä?
Tai pihan reunakiveykset... Kuinka nerokas idea! Jo pelkästään tällä tempulla voi kerrostalopihan muuttaa iloisemmaksi!
Kerrostalojen välistä pilkistivät punakeltaraitaiset pöntöt, joita ei ollut tässä projektissa maalattu, mutta ovat nekin silti kivemman näköisiä kuin betoniharmaat versiot.

Puutarhapihalta poikkesimme hetkeksi sisätiloihin syömään Pupuhuhdalle sopivasti porkkanakakkua.
Kerhohuoneessa odotti huikea yllätys: Koko seinän kokoinen maisemamaalaus, jota kaksi paikallista taiteilijaa on työstänyt jo kolmen kuukauden ajan. Teos ei ole vielä valmis, vaan Janne Hytönen sekä Sarita Harjunen jatkavat maalauksen viimeistelyä edelleen. Taiteilijat olivat itsekin paikalla kertomassa maalauksesta, joka on syntynyt heidän mielikuvituksessaan, ei todellisen maiseman pohjalta. Aivan mahtava!
Eikä siinä vielä kaikki; vastakkaisella seinällä liihotti Sarita Harjusen maalaama ylväs joutsen, joka saa vielä parikseen toisen. Tarkkaa, kerrassaan upeaa työtä! Toivottavasti sekä Janne että Sarita pääsevät tekemään tilaustöitä myös julkisiin seiniin, sillä näitä taideteoksia pääsevät ihailemaan vain kerhohuoneella kävijät.
Kun palasin kerrostalopihalle, kävelin vielä yhden pihataideteoksen yli: pitsirappusten. Pinkki-violetit pitsiliinat koristivat valkoisia rappusia...
Jälleen kerran: mitä voikaan tehdä tilkalla maalia. Ja kunnon ripauksella mielikuvitusta. Harmaan betonin valtakausi päättyköön! Näin voi tehdä tavallisesta epätavallista, hillitystä riehakasta, ankeasta riemastuttavaa!
Lisää iloisia ideoita saa vaikka Pupuhuhdantien päästä, missä muutamille muillekin mukaan lähteneille kerrostalopihoille (esim. Pupuhuhdantie 26) on tehty puutarhanpiristysprojekteja kuvataiteilija-puutarhuri Hanna Veanderin luotsaamalla Puutarhaklubi-projektilla. Pihoille on perustettu tai virvoitettu paikkoja niin hyöty- kuin koristekasveille ja ulkoasua kohennettu jälleen ripauksella maalia. Värikkäitä kynttilälyhtyjä syntyy edullisesti vaikka lasipurkeista, joten syyspihaa voi piristää vähällä rahalla kuka tahansa. Pupuhuhdassa voi kokea, miten pienilläkin asioilla voi tehdä suuria muutoksia kotipihaan.

Kommentit

  1. Tästäpä vinkkejä muillekin harmaiden kerrostalojen keskellä asuville, väriä ja iloa saa pienillä jutuilla. Minusta paras juttu olivat nuo maalatut polkupyörä- ja mattotelineet! Betonipupusta en osaa vielä muodostaa mielipidettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan hölmöä, että fillari- ja mattotelineet ovat yleensä harmaita. Puparissa näki, miten pihan ilme muuttuu hilpeämmäksi jo niiden maalaamisella! Betonipupu on kieltämättä hieman erikoinen otus ;)

      Poista
  2. Moi! Tämä juttu oli kyllä päivän piristys!
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koin itse kunnon ahaa-elämyksen kun pääsin Pupari-kävelylle :)

      Poista
  3. Siinäpä monta ideaa harmaiden betonirakennelmien piristykseksi. Pitsiportaat on kyllä paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsiportaat oli loistoidea, mutta muutkin pihan portaat olivat mainioita. Odotan jännityksellä, mitä sinne tulee seuraavaksi!

      Poista
  4. Kiva blogi sinulla :) Minä asun Pohjois-Karjalassa, mutta ystäviä ja sukulaisia on Keski-Suomessa. Olin viime viikolla Jyväskylässä ja siellä kävin minäkin muun muassa Pupuhuhdassa. Jos haluat tutustua blogiini, niin minun blogi löytyy sivuilta http://akkapentu.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi