Siirry pääsisältöön

Luolaretki Keltinmäkeen, Jyväskylä

Aina ei voi tietää, mihin päätyy, kun lähtee kävelyretkelle. Lähdin kävelylle Könkkölästä, Köhniönjärven pohjoispäästä Lumopolkua pitkin ja saavuin järven toisen pään kierrettyäni junaradan varteen. Olin ajatellut kiertää Köhniönjärven, mutta radan länsipuolella olevat upeat jääpuikkomuodostelmat saivat minut ihan muihin aatoksiin.

Vain koska jääpuikot saivat minut muistelemaan, että jossain ei-kauhean-kaukana piti olla luola.

Kaivoin takin taskusta esille vanhan ja repaleisen Jyväskylän ulkoilukarttani, jonka tarkkuus (1:50 000) ei ole niitä huikeimpia luolan etsintään. Etenkin kun kyseistä luolaa ei ole siihen karttaan merkitty. Huokasin ja kaivaessani kännykkää esille takin sisätaskusta toivoin, että puhelimen akku sietäisi parinkymmenen asteen pakkasta edes sen verran, että saisin selville luolan tarkemmat koordinaatit. Pelastus löytyi, koska muistin että Judinin Jussi oli kirjoittanut jutun luolasta Retkipaikka-sivustolle. Vilkaisin nopeasti jutun karttalinkistä, että Kammarinmäen luola oli melko lähellä, Keltinmäen rinnemaastossa. Sitten puhelin takaisin taskuun ja menoksi.
Lähdin kapuamaan kävelytien kautta Keltinmäkeen, Kotalammen liikuntapuistoa kohti. Kuinka ollakaan, keltinmäkeläisessä alikulkutunnelissa oli vastassa myös SBF-tuotantoa, Äkäinen jyrsijä vuosimallia 2015. Moikka!

Kapusin kävelyteitä Keltinmäen Kotalammen liikuntapuistoon ja lähdin Kotalammen laidasta ylös kohoavalle metsäpolulle. Kuinka mahtavan kaunista! Kuusivoittoinen metsä oli kuin reippaalla tomusokerikuorrutuksella päällystetty talven ihmemaa. Auringon kajo tuli hentona mäen takaa, mutta valoa riitti tälläkin puolella rinnettä.
Polku nousi pikku hiljaa yhä ylemmäs. Ja niinhän siinä kävi, että päässäni menivät sekaisin ulkoilukartan ja nopeasti netistä vilkaisemani tarkemman kartan mittakaava, niin että erehdyin luulemaan Kotalamminmäen rinnettä luolan paikaksi... Laskeuduin polulta (ihan liian aikaisin!) tutkimaan rinnettä ja ihmettelin, että missä se kalliojyrkänne luolineen oikein oli. Haravoin aikani maisemaa, mutten tavannut mitään muuta erityistä kuin kivien väliin tehdyn majan tapaisen; niinpä kapusin takaisin ylös polulle ja jatkoin matkaa eteenpäin. Vastaan tuli taloja. Pöh. Aika ottaa taas kartta esiin.
Pakkaskelissä ei mielellään ota rukkasia pois kädestä ja näprää paljain sormin kännykkää, joka on sekin hyvin kylmänarka. Tajusin kuitenkin jo ulkoilukartasta, että matkaa piti jatkaa polkua pidemmälle, ennen kuin luolan seutu tulisi vastaan.  Kuusikon ympäröimän metsäpolun jälkeen seurasin havupuiden vierusta, oikealla puolellani huurteista koivikkoa.
 Jalkojeni alla oli hetken aikaa umpijäätynyt polku, jota pitkin piti astella erittäin varovasti...

Kiersin talot ja painelin taas metsäpolkua ylemmäs - ja uskoin jälleen olevani oikeassa paikassa. Virhe! Aloin nimittäin taasen etsiä luolan paikkaa etuajassa ja rämmin rinteen väärällä puolella. Olisinpa katsonut karttaa kunnolla, ennen kuin lykkäsin sen takaisin taskuun.

Kun olin jälleen noussut takaisin polulle, ajattelin että vielä yksi yritys. Täytyihän luolan olla ihan hollilla. Jatkoin matkaa eteenpäin ja hetken kuluttua tajusin, että nyt tärppää! 
Oikealla puolellani oli selvästi kalliojyrkänne. Enää oli valittava, mistä kohdasta kavuta alas luolaa etsimään. Kävelin jyrkännettä eteenpäin ja laskeuduin ensimmäisestä sopivasta kohdasta varovasti alas, laskevan auringon puolelle. Täällä sen täytyi olla... Ja niinhän olikin!
Kammarinmäen kallion lippaluola on yllättävän iso ja lipan alla mahtuisi mainiosti seisomaan isompikin porukka, jos vain tohtii mennä tuonne liukkaalle jäälle. Jostain kuului koko ajan tip-tip-tip. Oli mahdollista, että vettä killui myös tuon jääpeitteen alla, joten en lähtenyt liukastelemaan luolan perälle ja kokeilemaan, humpsahtaisiko kenkä jostain läpi.
Mikä hieno, jään koristama luola! Ja onneksi vain vähän "luolamaalauksia". Judinin Jussi ei todellakaan liioitellut kehuessaan luolaa yhdeksi Jyväskylän mielenkiintoisimmista luontonähtävyyksistä.
Katsahdin luolassa ylöspäin. Jahas, "lumistalaktiitteja"! Pakkanen oli saanut aikaan hienoja muodostelmia jääkylmään kalliokattoon.

Levitin istuinalustani luolan suojissa olevalle tasaiselle, pöydän kaltaiselle kivelle ja istahdin syömään eväitäni. Klementiininlohkot olivat jo kohmettuneet pakkasessa. Sitten termos esiin ja kuppi teetä? Voi ei, kuksa oli jäänyt kotiin! Evästauko jäi näin ollen lyhyenlaiseksi.
Taivas metsän yllä oli jo värjäytymässä punertavaksi ja se tiesi sitä, että valoisaa aikaa ei ollut enää kauaa jäljellä. Oli aika heittää hyvästit Kammarinmäen luolalle ja palata Köhniönjärvelle jatkamaan matkaa järven ympäri, takaisin Könkkölään ja kotia kohti. Nousin kallioseinän laitaa varovasti takaisin ylös Kammarinmäen laelle ja lähdin paluumatkalle. Tällä kertaa en astellut ihan tulojälkiäni, vaan suorinta reittiä... kiitollisena siitä, että kartanlukuvirhe tuli paikattua ja luola löytyi!

Kammarinmäen luolan paikka kartalla

Kommentit

  1. Olen itsekin joskus miettinyt pitäisikö kys. luola lähteä etsimään, mutta olen todennut että pysyttelen vielä näillä hiukan lähemmillä poluilla ja koluan ne ensin läpi. Tourulan ja Kanavuoren reitit on vielä osaksi koluamatta, joten ne seuraavaksi :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luola pysyy kyllä paikallaan....Kanavuorelta on hienot maisemat, Tourula on aina tunnelmallinen.

      Poista
  2. No huh, onpa huisin siisti paikka! Näin entisenä keltinmäkeläisenä kyllä harmittaa etten tuosta luolasta ollut kuullutkaan vielä silloin kun Keltinmäessä asustin. :o Täytynee joskus palata entisille kotikulmille tsekkaamaan paikka, kunhan tulee taas Jyväskylään päin kulkeuduttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Kammarinmäen luolasta välttämättä moni tiedäkään, eikä sen vierestä tule vahingossa kuljettua. Onpahan toisaalta säilynyt enemmiltä luolamaalauksilta ;)

      Poista
  3. Vau! Enä ollut tällaisestakaan kuullut! Vaikuttava paikka, tosin en itsekään olisi lähtenyt tuon jään päälle liukastelemaan. Ja taas uusi termi: lumistalaktiitti. Piti googlata ja ilmeisesti asiantuntijallisempi termi tippukivelle. Tippukivikin on kyllä sanana vähän hassu, vaikka onhan se kuvaava, tippuva kivi. Roikkukivi ei ole niin nätti sana. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, lumistalaktiitti oli ihan oma keksintöni! Ne lumimuodostelmat kalliokatossa vain näyttivät niin kauniilta ja tippukivimaisilta, joskin miniatyyreilta. No, alhaalta ylös kasvava "tippukivi" on stalakmiitti, eli tippukivi on tosi höhlä sana!

      Poista
  4. Whoo! Asuin neljä vuotta melkein naapurissa, enkä ollut kuullutkaan koko paikasta. Voi harmitus, tuolla olis kyllä pitäny päästä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Vaan eipä ole luolalle opasteita mistään ja harva tutkii karttoja sillä silmällä, että mä mistä löytäisin sen luolan. Se kyllä kannattaisi! Ja kuten tästä harjoituksesta opimme, kartasta on iloa. Ja eritoten sen tarkemmasta lukemisesta ;)

      Poista
  5. Onpa hieno luola ja vielä jääpuikkojen koristamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kammarinmäen luola oli yllättävän iso. Laajavuoren "pirunluola" on pieni, mutta toisaalta sinne on hauska pujahtaa kapeahkosta aukosta.

      Poista
  6. Pirunluolaksi tuota lapsuudessa 50-luvulla nimitettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirunluola taitaa olla aika monen luolan lempinimi :) Myös Laajavuoresta löytyy yksi sellaiseksi kutsuttu luola.

      Poista
  7. Enpä ole täällä(kään) käynyt, vaan hienon näköinen lippaloukko kyllä on!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la