Luolaretki Keltinmäkeen, Jyväskylä

Aina ei voi tietää, mihin päätyy, kun lähtee kävelyretkelle. Lähdin kävelylle Könkkölästä, Köhniönjärven pohjoispäästä Lumopolkua pitkin ja saavuin järven toisen pään kierrettyäni junaradan varteen. Olin ajatellut kiertää Köhniönjärven, mutta radan länsipuolella olevat upeat jääpuikkomuodostelmat saivat minut ihan muihin aatoksiin.

Vain koska jääpuikot saivat minut muistelemaan, että jossain ei-kauhean-kaukana piti olla luola.

Kaivoin takin taskusta esille vanhan ja repaleisen Jyväskylän ulkoilukarttani, jonka tarkkuus (1:50 000) ei ole niitä huikeimpia luolan etsintään. Etenkin kun kyseistä luolaa ei ole siihen karttaan merkitty. Huokasin ja kaivaessani kännykkää esille takin sisätaskusta toivoin, että puhelimen akku sietäisi parinkymmenen asteen pakkasta edes sen verran, että saisin selville luolan tarkemmat koordinaatit. Pelastus löytyi, koska muistin että Judinin Jussi oli kirjoittanut jutun luolasta Retkipaikka-sivustolle. Vilkaisin nopeasti jutun karttalinkistä, että Kammarinmäen luola oli melko lähellä, Keltinmäen rinnemaastossa. Sitten puhelin takaisin taskuun ja menoksi.

Lähdin kapuamaan kävelytien kautta Keltinmäkeen, Kotalammen liikuntapuistoa kohti. Kuinka ollakaan, keltinmäkeläisessä alikulkutunnelissa oli vastassa myös SBF-tuotantoa, Äkäinen jyrsijä vuosimallia 2015. Moikka!

Kapusin kävelyteitä Keltinmäen Kotalammen liikuntapuistoon ja lähdin Kotalammen laidasta ylös kohoavalle metsäpolulle. Kuinka mahtavan kaunista! Kuusivoittoinen metsä oli kuin reippaalla tomusokerikuorrutuksella päällystetty talven ihmemaa. Auringon kajo tuli hentona mäen takaa, mutta valoa riitti tälläkin puolella rinnettä.

Polku nousi pikku hiljaa yhä ylemmäs. Ja niinhän siinä kävi, että päässäni menivät sekaisin ulkoilukartan ja nopeasti netistä vilkaisemani tarkemman kartan mittakaava, niin että erehdyin luulemaan Kotalamminmäen rinnettä luolan paikaksi... Laskeuduin polulta (ihan liian aikaisin!) tutkimaan rinnettä ja ihmettelin, että missä se kalliojyrkänne luolineen oikein oli. Haravoin aikani maisemaa, mutten tavannut mitään muuta erityistä kuin kivien väliin tehdyn majan tapaisen; niinpä kapusin takaisin ylös polulle ja jatkoin matkaa eteenpäin. Vastaan tuli taloja. Pöh. Aika ottaa taas kartta esiin.

Pakkaskelissä ei mielellään ota rukkasia pois kädestä ja näprää paljain sormin kännykkää, joka on sekin hyvin kylmänarka. Tajusin kuitenkin jo ulkoilukartasta, että matkaa piti jatkaa polkua pidemmälle, ennen kuin luolan seutu tulisi vastaan.  Kuusikon ympäröimän metsäpolun jälkeen seurasin havupuiden vierusta, oikealla puolellani huurteista koivikkoa.

 Jalkojeni alla oli hetken aikaa umpijäätynyt polku, jota pitkin piti astella erittäin varovasti...

Kiersin talot ja painelin taas metsäpolkua ylemmäs - ja uskoin jälleen olevani oikeassa paikassa. Virhe! Aloin nimittäin taasen etsiä luolan paikkaa etuajassa ja rämmin rinteen väärällä puolella. Olisinpa katsonut karttaa kunnolla, ennen kuin lykkäsin sen takaisin taskuun.

Kun olin jälleen noussut takaisin polulle, ajattelin että vielä yksi yritys. Täytyihän luolan olla ihan hollilla. Jatkoin matkaa eteenpäin ja hetken kuluttua tajusin, että nyt tärppää! 

Oikealla puolellani oli selvästi kalliojyrkänne. Enää oli valittava, mistä kohdasta kavuta alas luolaa etsimään. Kävelin jyrkännettä eteenpäin ja laskeuduin ensimmäisestä sopivasta kohdasta varovasti alas, laskevan auringon puolelle. Täällä sen täytyi olla... Ja niinhän olikin!

Kammarinmäen kallion lippaluola on yllättävän iso ja lipan alla mahtuisi mainiosti seisomaan isompikin porukka, jos vain tohtii mennä tuonne liukkaalle jäälle. Jostain kuului koko ajan tip-tip-tip. Oli mahdollista, että vettä killui myös tuon jääpeitteen alla, joten en lähtenyt liukastelemaan luolan perälle ja kokeilemaan, humpsahtaisiko kenkä jostain läpi.

Mikä hieno, jään koristama luola! Ja onneksi vain vähän "luolamaalauksia". Judinin Jussi ei todellakaan liioitellut kehuessaan luolaa yhdeksi Jyväskylän mielenkiintoisimmista luontonähtävyyksistä.

Katsahdin luolassa ylöspäin. Jahas, "lumistalaktiitteja"! Pakkanen oli saanut aikaan hienoja muodostelmia jääkylmään kalliokattoon.

Levitin istuinalustani luolan suojissa olevalle tasaiselle, pöydän kaltaiselle kivelle ja istahdin syömään eväitäni. Klementiininlohkot olivat jo kohmettuneet pakkasessa. Sitten termos esiin ja kuppi teetä? Voi ei, kuksa oli jäänyt kotiin! Evästauko jäi näin ollen lyhyenlaiseksi.

Taivas metsän yllä oli jo värjäytymässä punertavaksi ja se tiesi sitä, että valoisaa aikaa ei ollut enää kauaa jäljellä. Oli aika heittää hyvästit Kammarinmäen luolalle ja palata Köhniönjärvelle jatkamaan matkaa järven ympäri, takaisin Könkkölään ja kotia kohti. Nousin kallioseinän laitaa varovasti takaisin ylös Kammarinmäen laelle ja lähdin paluumatkalle. Tällä kertaa en astellut ihan tulojälkiäni, vaan suorinta reittiä... kiitollisena siitä, että kartanlukuvirhe tuli paikattua ja luola löytyi!

Kammarinmäen luolan paikka kartalla