Siirry pääsisältöön

Talvikävely Kangasvuoren luontopolulla, Jyväskylä

Kun auratut väylät ovat onnettoman liukkaita ja edellyttäisivät jäänastoja kenkiin, jalka hakeutuu mieluummin lumelle. Pidettyäni Teeleidissä tuumaustaon päivän kävelyreitistä vaihdoin lennossa suunnitelmani kiertää Jyväsjärvi rantaraittia pitkin ja päätin tassutella Kangasvuoren luontopolulle.

Olin luottavainen, että metsäreitin lumella ei olisi liukasta. Ja kun olin selvinnyt Jyväskylän keskustasta enemmän tai vähemmän superliukkaita väyliä pitkin Kangasvuoreen saakka, oli huojentavaa nousta Vuorilammelle pitkin lumipolkuja, joilla kenkä piti. Muistin että Kangasvuoren luontopolku alkaa Huhtasuon koulun läheltä, mutta ihan sama - voihan reitin kiertämisen aloittaa mistä kohdasta vain. Vaikka Huhtakarpalo-laavulta.
Vuorilammen rannalla sijaitsevan komea laavu (valmistunut 2014) on kuuleman mukaan ollut kovalla käytöllä. Hyvinvointia Huhtasuolle -hankkeen ja vapaaehtoisten aikaansaama retkikohde ja kohtauspaikka on aivan huippu, joten ei ollut ihme, että nuotiopaikalta nousi savu, kun saavuin paikalle. Retkipöydän äärellä perhe nautti ulkoilmaeväitään. Koska oma retkeni tänne oli ex tempore-luonteinen ja olemattomat varusteeni kulkivat taskuissa, oli tyydyttävä makkarantuoksujen haisteluun.
Olin tutkinut hiihtäjien reittejä hetki aiemmin kohtaamastani latukarttataulusta ja verrannut latujen reittejä luontopolun reittiin (jonka karttaa ei ole laavulla, vaan jouduin etsimään sen netin kautta) ja näytti siltä, että pysyisimme hyvin eri urilla. Vuorilammen rannasta, laiturin vierestä lähtevä polku oli kuljettavaksi tallattu, joten en joutunut surkuttelemaan edes sitä, että myös säärystimeni olivat visusti kotona. Kohta ylitin yllättävän hiljaisen latu-uran ja polku nousi ylämäkeen, vielä hiljaisempaan maastoon, omien askelten äänimaisemaan.
Kangasvuoren luontopolun reitillä pärjää mainiosti myös näin talvella, vaikka polku-uraa ei lumen alta erotakaan. Joten vaikka edellisten jalanjäljet olisivat jo lumisateessa umpeutuneet, voi keltaisia maalimerkkejä ja muuta viitoitusta seuraamalla olla itse reitin avaajana - eksyä ei voi. Tai ainakin se vaatisi erityistä vaivannäköä.
Männyistä lumet olivat jo karisseet maahan, kiitos päiväsaikaan plussalle kivunneen lämpötilan, mutta katajat pitelivät vielä lumipeitteistään kiinni. Ehkä jopa iltaan asti.
Väljästä männiköstä astuin kuusikkoon, jonka sammalpeitteiden suloisuuden muistin edelliseltä retkeltäni Kangasvuoren luontopolulle, vaikka siitä olikin jo aikaa. Sillä retkellä olin pysähtynyt lukemaan rastitaulujakin, mutta nyt ne jäivät pääosin rauhaan. Edellisten kulkijain jalanjäljet eivät nekään aina kiertäneet infotekstien kautta ja usein lumipeite oli niiden edessä koskematon.
Seuraava rastitaulu oli polun oikealla puolella, jyrkän rinteen yläpuolella. Vastakkaiselta rinteeltä erottui rakennuksia, kenties Sulun suunnasta? Ja joku vankkaleukainen koira oli havainnut epäilyttävää liikettä. Haukku kaikui pitkin metsiä ja sitä säesti kuusenoksilta maahan putoilevan lumen mätkähtely.
Lunta tipahteli maahan kaikkialla ympärilläni, niin sulamisveden pisaroina kuin oksia keventävinä isompina lömpsäreina, jotka solahtivat alla odottavaan lumipeitteeseen. Ei tarvittu oravain kirmailua ja loikkia kuusten oksilla sitä avittamaan.
Kuusten alapuolella puiden lumihuuruisia runkoja katsoessa ei olisi arvannut, että sää yritti jo leikkiä kevättä. Mutta kun käänsin katseeni alemmas, lumen pinnalla oli neulasta ja maahan pudonneita oksia kuin keväällä ikään. Näinköhän kovia pakkasia vielä tulee?

Luontopolun vasemmalla puolella törötti iso kivi, joka muistutti ihan isoa kenkää. Ainakin minun mielikuvituksessani.
Saavuin itse Kangasvuoren pohjoispuolelle, missä syksyllä 2012 tapahtui hurjia: vesitorni romahti varhain aamulla. Sattumoisin kiersin luontopolun itse juuri sinä päivänä, mutta onneksi en osunut paikalle sillä hetkellä, kun vesimassat ja betoninkappaleet lentelivät lähimaastoon.  Uusi, ruosteenruskea vesitorni otettiin käyttöön joulukuussa 2014.
Polku ylitti vesitornille johtavan tien ja pujahti kuusikosta hentoon koivikkoon, laskeutuen samalla Kangasvuorta alas. Rastitaulujen numerot kasvoivat, joten polun viralliseen aloituspisteeseen ei ollut enää pitkälti.
Kangasvuoren luontopolku alkaa Huhtasuon koulun läheltä, metsän laidasta. Olin aloittanut oman retkeni Vuorilammelta, joten kuljettavana oli vielä kuuden rastin matka ennen lähtöpaikkaani. Luontopolun opasteiden edessä ei ollut jalanjälkiä, eikä juuri siitä ollut lähtenyt kukaan astelemaan itse polkuakaan, joten näytti siltä, että saisin tallata reittiä lumeen tästä lähin ensimmäisenä. Sitä kesti kuitenkin vain hetken verran, latupohjalle saakka, jonka ylitettyäni kohtasin jälleen valmiiksi tallatun polun.
Polku mutkitteli metsässä, enkä nähnyt lumen alta puroa, jonka muistin edelliseltä retkeltä. Ehkä se olikin ollut sateiden tai vesitornista purskahtaneiden vesien tekemä uoma. Vasemmalta pilkistivät kalliot, mutta en lähtenyt niiden luo, vaan seisahduin ihailemaan pientä luonnon taideteosta, kaarnan alta paljastunutta koivun kuvioitua kylkeä.
Kallion takaa taivaalle heijastuva auringon valo ilmoitti, että päivä lähenisi pian loppuaan. Ei nyt vielä kuitenkaan! Polku koukkasi talojen tuntumaan, jalkojeni alla oli graniittia, kaukaisuudessa erotin enemmänkin kaupungin rakennuskantaa ja niiden takana harmaanutuisen metsäsiluetin maastonmuotoineen.
Sulavalinjaisen kivenlohkareen luona kerrottiin jääkauden aikaansaannoksista. Lepuutin itse silmiäni tekstiä mieluummin lumen peittämässä kivessä, joka ei ollut antanut lauhalle säälle periksi, vaan piti jääräpäisesti kiinni talvipeitteestään.

Rastitaulujen numerot saavuttivat kuutosen ja seuraava stoppi tulikin tutussa paikassa, Huhtakarpalon laavulla Vuorilammella. Moikkasin laavulle koiransa kanssa pysähtynyttä herrasmiestä, jonka kanssa tarkastelimme laavun vierestä myrskyssä kaatunutta mäntyä, johon kiinnitetty valvontakamera oli räsähtänyt alas. Tilapäinen valvontahäiriö siis.
Näin ollen laavulla pitää toistaiseksi vahtia vain tämä tämä naishahmo, kunnes valvontakamera saadaan taas hommiin. Laavuoppaani kertoi, että puuveistoksessa on Mänty-Miina (1850-1935), jolla tarinan mukaan oli mökki nykyisen Aren aukion paikkeilla. Mänty-Miina myi varpuluutia ja hän kantoi niitä kopassa kädessään.
Kulkukauppaa tehnyttä naista ilkuttiin ja hän tapasi huiskaista varvuilla kiusaajiaan. Mänty-Miinaa esittävä veistos tuotiin tänne laavulle viime syksynä Jyväskylän kaupungin varastosta Mustankorkealta.

Veistoksessa on hienoja yksityiskohtia - mm. pitkät hiukset, hieno vyö ja kengät, ja maalin rippeitäkin on vielä jäljellä. Pohdimme Miinan edessä yhdessä, että onko veistoksen paikka juuri täällä, vai pitäisikö sen kuitenkin olla museon suojissa. Toisaalta on mahtavaa, että Mänty-Miinan ainakin pääsee näkemään, eikä teos ole katseilta tyystin piilossa. Toivottavasti veistos säilyy mahdollisimman eheänä mahdollisimman pitkään ja Mänty-Miinan tarina (oik. Vilhelmiina Nisunen, o.s. Mäntynen) tulee esille muidenkin kulkijoiden iloksi.

Olipa hieno päätös luontopolkuretkelle saada kuulla Mänty-Miinan tarina! Lähdin Vuorilammelta alas viettävälle metsäpolulle ja talsimaan kohti kotia, pitkin liukkaita tai erittäin liukkaita kävelyväyliä. Metsäpolut ovat paljon turvallisempia!


P.S.

Ai #polkuhaaste? 
Rinkkaputki-blogi haluaa haastaa luontoliikkujia lähiretkille ja sain tämän polkuhaasteen blogin pitäjiltä itsekin, kun tuli äskettäin käytyä yhdellä Jyväskylän luontopoluista eli Aittovuoren luontopolulla. Ajatus on kannatettava, mutta tunnustan että en ole erityisen hanakka tarttumaan haasteisiin... Luontoliikkumiseni perusjuttuja on vapaus tulla ja mennä minne mieli halajaa, fiilisten mukaan, eikä kulkea ulkoinen pakko tai suorittaminen edellä. Mutta jos ja kun luontopolkuja tänäkin vuonna kuljen, yritän muistaa tägätä polkuhaasteen postauksiin :)

Kommentit

  1. Olipa mielenkiintoinen tuo Mänty-Miinan tarina, vaikkakin hänen elämässään ei niin kivaa nähtävästi ollut. Mitähän olisi mieltä puuveistoksesta, ei voi tietää. Hienosti kerroit ja kuvitit luontopolulla seikkailusi. Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että Mänty-Miina on ikuistettu veistokseksi, vaikka näköisyys ym. jää arvoitukseksi. Eivät kaikki saa moista kunniaa osakseen. Olisi kiva tietää, missä veistos majaili ennen kuin se siirrettiin kaupungin varastoon. Mukavaa helmikuuta myös sinulle Tillariina!

      Poista
  2. Mänty-Miinasta on valokuva Wanha Keljo -kirjassa. Isotätini kertoi tarinaa tuosta kummasta naisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tuo Wanha Keljo -kirja ei olekaan tuttu, pitää käydä kirjastossa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la