Runotulet-polku Vehkalammenpuistossa, Jyväskylä

Muutaman hengen porukka Kortepohjassa tai sen lähellä asuvista Jyväskylän ympäristöluotseista sai ajatuksen, että jotain kivaa voisi keksiä Vehkalammen futiskentän ja kuplahallin takana piileskelevään Vehkalammenpuistoon.  Maastokatsastuksen jälkeen paikaksi valikoitu Variskukkula, joka on ollut monen lähialueen lapsen pulkkamäkenä lumisina talvina ja kynttiläpolku jalostui Runotulet-tapahtumaksi sydäntalven iltaan.

Loppiaisen lämpötilaennuste alkoi hieman hirvittää, mutta päätimme pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Tuikkukynttilöiden käytöstä tosin oli pakko luopua, koska ne eivät pala kunnon pakkasella ulkona kuin hetken verran. Runotulien sytyttely alkoi hieman ennen iltakuutta ja olimme varustautuneet vilpoisaan keliin (noin -27 °C!) lämpimällä kerrospukeutumisella. Nautin itse erityisesti kaksien villasukkien ja huopatossujen lämmöstä. Ja lämpimän takkini hupun karvareunuksesta. Se on siinä juuri tällaisia talvi-iltoja varten!

Runot nojasivat puunrunkohin ja odottivat lukijoitaan ulkotulien valaisemina. Kun Runotulet-polku - lyhyt mutta toivottavasti sitäkin somempi - alkoi Variskukkulalla klo 18, jatkui kynttilöiden sytyttely edelleen, koska jostain syystä sormet tuppaavat kohmettumaan ja sydämet syttyvät hitaasti, kun elohopea laskee näinkin mukaviin lukemiin. No syty nyt!

Jännitimme kovasti, uskaltautuisiko muitakin talvi-illan hämystä nauttimaan, vaikka sisälle olisi niin helppo jäädä... Mutta hissukseen väkeä alkoi astella paikalle!

Variskukkulan vieressä hohti Vehkalammen kuplahalli aavemaista valoaan, mutta kynttilämme ja roihumme tekivät parhaansa houkutellakseen iltakävelijät keskittymään elävien tulien maailmaan ja runojen sanomaan.

Jokainen mukana ollut ympäristöluotsi oli valikoinut muutamia runoja Runotulissa muille jaettavaksi. Mukana oli mm. Risto Rasan, Arto Lapin, Einari Vuorelan ja Hannele Huovin tekstejä sekä Runorobotin kautta syntyneitä runoja. Yhteistä kaikille oli luontoteema, ympäristöluotsit kun ovat ympäristö- ja luontoasioista kiinnostuneita vapaaehtoisia.

Mukanamme oli myös risukeitin, ihka ensimmäiseni. Tämän kasasin Runotulille mukaan Ikean metallisesta aterinpurkista ja siipimutterein kiinnitetyistä kulmaraudoista ja alla oli foliovuoka. Näin pystyimme pitämään mininuotiota turvallisesti ja laillisesti, sillä Variskukkulalla ei oikeaa tulipaikkaa ole. Vaikka pakkanen hieman syttymistä hyydytti, sain tulen lopulta palamaan ihan kunnolla. Kyllä tämän päällä olisi vaikka iltateet keittänyt, mutta tällä kertaa tee oli matkassa termarissa ja tulen päätehtävä oli luoda valoa. Saatiinpa siitä kynttilätulien seuraksi myös savun tuoksu, metsätunnelmaa tuomaan!

Ympäristöluotsit voivat olla vaikka kävelykavereita pienillä luontoretkillä; tällä kertaa toivoimme että ainakin muutaman kulkijan askeleet johtaisivat iltakävelylle pois sähkövalotolppien valaisemalta asvaltilta, kokemaan toisella tavalla valoisan talvi-illan elämyksen lähiluonnossa.

Vietimme Variskukkulalla pienellä runotulipolullamme noin puolitoista tuntia tämän talven toistaiseksi kylmimmän talvipäivän iltana. Ainakin siitä tuli tämän vuoden viilein runotulitapahtuma! Iloiseksi yllätykseksemme meitä ei palellut juuri lainkaan ja kymmenet kävijät löysivät Runotulille. Totesipa joku, että toivottavasti ensi kerralla ei ole näin kylmä, niin tulee vielä enemmän porukkaa. Ensi kerralla? Ai pitäisikö tällaisia järjestää uudelleenkin? No mikä ettei!

Tähän loppuun juuri äsken Runorobotilla pyöräytetty runo
Liekehtivä haikeus
kaupungin laidalla.
hanki kulki ohi.