Kävellen halki Suomen 58: Kaamanen-Soavveljavrras

Kaamasen Kievarissa aamu valkeni jälleen aurinkoisena, kera muutaman pilvenriekaleen. Laitettuani aamiaisen käväisin vielä Kaamasen Kylägalleriassa rupattelemassa läksiäisiksi ja laittauduin sitten matkaan lähellä aamukymmentä. Edellisen päivän kävely Inarista Kaamaseen ei tuntunut missään.

Tämän päivän matkasuunnitelma oli sillä lailla mukavasti avoin, että en tiennyt liikkeelle lähtiessäni, mihin kallistaisin pääni seuraavana yönä. Johonkin sopivaan paikkaan, mikä nyt sattuisi tulemaan kohdalle illemmalla.

Heti alkumatkasta astuin tieltä sivuun, tällä kertaa Jääkärit Lapin sodassa 1944 -muistomerkille. Kyltti kertoi, että Lapin sodassa 15.9.1944 – 28.4.1945 saksalainen 20. vuoristoarmeija vetäytyi taistellen Oulujoen tasalta pohjoiseen Norjan rajalle. Suomalaiset jääkäripataljoonat etenivät jalkaisin ja polkupyörillä ja täällä Kaamasen maisemissa käytiin marraskuussa 1944 erämaataistelu.

Muisto velvoittaa. Katsoessani ruosteen värjäämää muistomerkkiä mietin pohjoisimman Suomen sodassa kärsimiä vaurioita, tuhojen aiheuttamia ammottavia haavoja myös mielissä. Sodalla on aina pitkät jäljet.

Suomen lippu koristi tien varressa seisovaa telinettä koristi ja siihen oli ripustettu useita porontaljoja. Jouni Nuorgamin kauppa tuli vastaan häkellyttävän aikaisin, enhän ollut kävellyt tuntiakaan. Matkamuisto-ostoksille en ryhtynyt, mutta ostin kiitollisena jäätelön ja paistattelin hetken päivää kaupan edustan penkillä.

Lyhyen matkan päässä odotti risteys, josta moottoripyöräilijät kurvasivat iloisesti vasemmalle. Niinpä, Nordkappiin oli tästä matkaa enää 343 kilometriä! Risteyksen ”kivetystä” katsellessani ajatukseni kääntyivät jälleen sota-aikaan: ajattelin panssariesteitä.

Kävin tarkastelemassa tienviittoja lähempää. Niihin oli liimattu lukemattomia tarroja,, kun kulkijat olivat halunneet jättää viestin siitä, että tästä oli menty. Euro-Russian expedition, Federazioni Motociclistia Italiana, Tappara… Minä jatkoin jälkeä jättämättä edelleen nelostietä pitkin pohjoiseen.

Tyyni Tuurujärvi päilyi pian oikealla, sitten saavuin kartan kertoman mukaan pienemmän, mutta jännän, jokseenkin S-kirjaimen muotoisen ja kartalla nimettömän järven tykö. Maisemaa katsoessa oli vaikea uskoa, että seisoin nelostiellä, kun silmieni edessä oli hyvin erämaisen oloinen järvimaisema.

Taivalsin taas tovin, harvakseltaan ohi pyyhälsivät autot. Suuri oli iloni, kun edessä oli mahdollisuus peräti lounaaseen: Neljän tuulen tupa! En ollut edes hoksannut tätä taukopaikkaa googlata etukäteen, joten riemastuin tästä ihan kunnolla. Ei tarvinnutkaan tarpoa kevyemmillä reppueväillä, vaan sain kohta eteeni höyryävän, herkullisen keiton ja aterioin ihan pöydän ääressä enkä istuskellen maassa tien poskessa.

Tukevan lounaan jälkeen astelin aluksi ”ruokalepotahtia”, mutta hain sitten pitkillä suorilla askelrytmiä takaisin. Ympärilläni oli lähinnä metsää, mitä nyt välillä suomaisemaa. Syysjärven ”heittopostilaatikko” kertoi ystävällisesti, missä mentiin.

Syysjoki kimalteli ja välkkyi auringon kajossa. Epäilin, että tämä virtaava vesi olisi varmasti mukavan raikasta. En kuitenkaan pysähtynyt liottamaan rantavedessä varpaitani.

Yksinäisen pientilan notkahtanut navetan katto, talon laikukas huopakatto ja pönkkä ulko-oven edessä kertoivat omaa tarinaansa. Kauempana nelostien itäpuolella piilotteli itse Syysjärvi.

Vierähti tunti, vierähti toinen. Koivut kasvoivat käkkyräisempinä, mäntyjä osui silmiin harvakseltaan. Saavuin avarampien näkymien äärelle, kun suomaiseman takaa pilkotti sinisävyinen vaarajono. Kuin välähdyksenä kävi mielessäni Appalakkien pohjoisosan siluetti, jonka olin kerran päässyt etäältä näkemään, ja aloin heti miettiä, meneekö tuollakin jossain polku.

Levolliset suomaisemat ympärilläni jatkuivat. Taivas muuttui yhä tummemmaksi, kun tuuli vyörytti pilviä lännempää ylleni. Ja näkyihän siellä myös selviä sadepilviä.

Katsoin puhelimesta sääennustetta tarkemmin ja laskeskelin, milloin viimeistään olisi pystytettävä leiri yöksi johonkin sopivaan paikkaan. Sitten kartta: jonnekin noille nurkille ehkä…

Säytsjärvi.

Yhä hienompia tummemman sinen sävyjä saanut taivas yllätti vielä kiehtovalla sateenkaarenhehkuisella valoshow’lla Säytsjärven kohdalla. Vaan kello oli jo sen verran, että leiripaikka oli todella löydettävä pian…Tai saisin ropinaa niskaani.

Soavveljavrras

Soavveljvárráš-järvi tuli onneksi kohdalle juuri sopivasti. Tätä ennen olivat tien läheiset rannat näyttäneet liian märiltä telttapaikoiksi, joten oli mahtavaa, että tästä löytyi riittävä kuiva ja tasainen paikka pienelle teltalleni. Ruuanlaitolle tuiki tärkeä vesipistekin kun päilyi siinä ihan vieressä. Pystytin miniyksiöni vauhdilla, sillä sadepilvet lähestyivät koko ajan.

Ilta-ateriani tein pikavauhtia keittimellä – lisää vain kuuma vesi-periaatteella, joten sain samalla kertaa sekä teeveden että retkiruokapussin haudutusveden. Sitten siirryinkin rivakasti telttaan, sillä ensimmäiset sadepisarat alkoivat tipahdella juuri puoli kahdeksan kieppeillä, kun kaatelin kuuman veden kohteisiinsa.

Nelostietaivalta kertyi tänään kolmisenkymmentä kilometriä. Kuuntelin sateen ropsetta teltan kattoon, söin iltapalaa ja pötköttelin tyytyväisenä. Ihanaa, että tällainen telttapaikka löytyi juuri sopivasti! Nelostien läheisyyskään ei untani häirinnyt, sillä liikenne oli illan vilakalla ja yöllä hyvin vähäistä.

Parasta / mielenkiintoisinta

• Levolliset maisemat
• Kivat taukopaikat
• Eläväinen taivas
• Telttapaikka

Kävelypäivä

• 13.7.2021